Sain jo viime syksynä idean, että haluan lavankauluslaatikoiden päähän köynnösritilät. Mittailin jo silloin tilaa ja odottelin puutarhakamojen alennusmyyntejä - turhaan. Halusin rajata näkymää ohimenevältä tieltä palstalle. Aitaan tuli iso aukko mysteerisen {lehmuksen} pensaan poiston jälkeen. Halusin myös peitellä näkymää komposteille, ne kun eivät ole mitään silmäniloja.
Tilasin edesmenneestä Kodin1:stä ritilät vanhempieni luokse ja isäni toi ne mukanaan ja asensi ne alkukeväästä paikoilleen. Hirmu kätevää, tämä autottomana olo! :) Istutin jo viime syksynä ensimmäisen köynnöksen, sinisade Wisteria macrostachys 'Blue Moon', tulevan ritilän vasempaan reunaan. Suureksi ilokseni pakkaspeitteeseen kääritty wisteria selvisi viime talvesta. On tosin kietoutunut tukikeppiin eikä puuritilään, kuten kuvat paljastavat.
Ritilän keskelle siirsin vadelmapusikosta vuosi sitten löytämäni kuusaman. Se ei ole ollut siirrosta moksiskaan, vaan on reippaasti venynyt pituutta ja teki muutamat kukat varhain keväällä. Köynnöstrion uusin on oikeassa reunassa oleva rinneakebia Akebia quinata. Täydellinen heräteostos Hong Kongin Garden Centeristä, kun halvalla sai. Ja pikkaisen guuglailtuani minulle selvisi, että köynnöksessä on aivan jumalattoman kauniit kukat - ja se on kotoisin Japanista.
Kitkin ensin rinneakebialla kolon ja sitten se projekti räjähti. Sitten kaivoin isomman alueen, kitkin myös muiden köynnösten alueet samalla, lisäsin multaa ja lopulta päädyin hakemaan ihan muualle tarkoitetut rajausreunat ja naputtelin ne köynnösaluetta rajaamaan. Jemmassa olleet palat riittivät juuri täsmälleen rajaamaan haluamani alueen. Kuvien ottamisen jälkeen olen lisännyt vielä koristekatetta.
Köynnösristikkoa vastapäätä on ruokomattoinen komposti, jonka oikealla puolella on neljä {!} muuta kompostia ja multakasa. Ei kovin kuvauksellisia. Vasemmalle taas jää japanilaisnurkkaus, jonka vasemmalla puolella, parin metrin päässä, on portti puutarhaan.
Näkymät vielä ristikon toiselta puolelta, hyötykasvimaan puolelta. Olen niiiin tyytyväinen ristikko-lavankaulus-laastiämpärit-alueeseen. Lisää kuvia alueesta löytyy aiemmasta postauksesta kesäkuulta. Hyötykasvialueen viimeistelevät mielestäni nuo pienet lavat ämpäreiden alla {nykyään myös säkkien}. Ne on pelastettu, yllättäen, roskalavalta. Jotta ne kestäisivät pidempään ja myös näyttäisivät paremmilta, öljysin ne kertaalleen mustiksi Tikkurilalta saamallani terassiöljyllä*.
*Tuote saatu puutarhabloggaaja tapahtumassa.
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Onpa kiva säleikkö ja mielenkiintoiset kasvit. Vadelmalaaksoon suunnitteleen myös säleikköhommelia tai jopa aitaa koristevatukan tilalle. Visteriaa alkoi kyllä tehdä mieli...
VastaaPoistaKiitos! Ihastun aina tuollaisiin herkkiin kasveihin, joiden talvehtiminen on epävarmaa. Ainakin saa ostaa uusia kasveja, kun talvi karsii heikoimmat...
PoistaJo ensi kesänä ritilä peittyy kukkiin..:)
VastaaPoistaToivottavasti! :)
PoistaSulla se sitten näyttää tuo puutarha niin ihanan freesiltä, raikkaalta ja inspiroivalta ja niin syötävän upeat kuvat =)
VastaaPoistaVoi kiitos Jori! Onneksi kuvatessa pystyy rajailemaan huolella... :)
PoistaJotenkin ilahduttavaa kuulla, että joku on saanut sinisen Wisterian talvehtimaan. Sitä kysellään jatkuvasti erilaisilla puutarhaneuvontakäynneillä. Tosi kiva tuli tuosta tilanjakasta. Mä kannatan muutenkin köynnöksiä, tukia ja pystypergoloita joka puutarhaan :)
VastaaPoistaKiitos! :) Pitää kasvattaa ylöspäin, kun tilaa on vaakatasossa niin vähänlaisesti.
PoistaJuu, sinisade on nyt talvehtinut kaksi kertaa hoivissani. Ekan talven se oli ruukussa, pakkaspeitteeseen kiedottuna, seitsemännen kerroksen lasitetulla itäparvekkeella. Se talvi taisi olla kaiken kaikkiaan aika leuto. Ja toinen sitten viime talvi maassa. Oli kyllä aikamoinen ihme, että talvehti. Ehti viettää yhden jäätävän pakkasyön ilman peitettä ja olin aivan varma, että nyt oli menoa.
Määkin googlasin, todella ihanat kukat tulossa sulle!
VastaaPoistaEikö ookkin! Toivottavasti myös selviää talvesta ja kukkii ensi vuonna...
PoistaIhanalta näyttää! Meillä myös mökille harkinnassa köynnösritilä terassin nurkkaan ja tästä sun postauksesta sainkin paljon inspiraatiota:-) Aurinkoista viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos! Ja kiva, jos postauksesta oli iloa! Ihanaa syyskuun jatkoa!
PoistaKun minulla tulee ikävä omalle mökilleni, katselen sinun ihastuttavaa blogiasi.
VastaaPoistaMinullakin on vaatimaton blogi osoitteessa kivitasku53.blogspot.fi
Kiitos, kiva kun tulet vierailulle! Pitänee tulla vastavierailulle blogiisi.
Poista