KAREL ČAPEK: Puutarhurin vuosi

13 lokakuuta 2016


Löysin Karel Capekin kirjan Puutarhurin vuosi siirtolapuutarhamme lehtien kierrätyspisteestä. Kirja ehti lojua hyllyssä vuoden verran ennen kuin tartuin siihen ensi kerran. Otin kirjan matkalukemiseksi kesäkuisen puutarhabloggaajatapaamisen bussimatkalle. Tosin torkuin hyvät tovin silloin molempiin suuntiin. Palasin kirjaan muuteman kerran myöhemmin ennen kuin sain sen luettua.

Humoristisesti kirjoitettu tarina kuvaa nimensä mukaisesti puutarhurin vuotta. Talvista odotusta iskemään sormet multaan, keväistä siemenkylvöhulluutta, ensimmäisten sipulikukkien aiheuttamaa sekoamista, kesäisiä ympäripyöreitä päiviä maanparannuksen, tuholaistorjunnan ja kukkien ihastelun parissa, päättyen syksyiseen kauden päätökseen, jonka jälkeen vuodenkierto alkaa uudestaan.

"Puutarhurin syksy alkaa jo maaliskuussa: ensimmäisestä lakastuneesta lumikellosta." :) Vahva suositus.






Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Puutarhurin vuosi on yksi mun lempparikirjoista. <3
    Se on yhtäaikaa tosi hullu, hauska ja rivien välistä voi ammentaa tosi paljon tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ihana kirja, josta niin monesta kohtaa löytää itsensä...

      Poista
  2. Mainio kirja. Kuuluu ehdottomasti puutarhurin kirjahyllyyn - kunhan sen on ensin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Onneksi löysin kirjan vahingossa ja siten päätyi kirjahyllyyni.

      Poista
  3. Tämä on hieno kirja puutarhurille. Minulla oli joskus tuo kirja, mutta se on tainnut jäädä jollekin lainaan. Täytyypä joskus hankkia uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mainiosta kuvauksesta löytää itsensä tämän tästä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground