HELTEINEN HEINÄKUU.

08 elokuuta 2018

Harmaamalvikki | Lavatera thuringiaca

Punaväriminttu | Monarda didyma
Heinäkuun alussa kukassa olivat harmaamalvikit ja punavärimintut. Harmaamalvikit ovat kauniita, mutta ah, niin ärsyttäviä kukittuaan. Levittäytyvät joka paikkaan ja on vaikea kitkeä ilman kaivamista pois, lisäksi paksut varret vaativat pilkkomisen ennen kompostiin sijoitusta.

Istutin eilen harmaamalvikkien viereen tädiltäni saamani punaisen palavarakkauden alun. {fiilistelin yhdistelmää täällä.} Palstan alkuperäisiin asukkeihin kuulunut palavarakkaus on jostain syystä kadonnut. Onneksi sain tilalle uuden alun, epäilemättä myös vanhaa kantaa, alku on vanhasta maalaistatlon pihasta.

Punavärimintun alun olen saanut Autuas Olo -blogin Cheriltä. Ihanaa, kun blogiystävä muistuu mieleen aina kukkia katsellessa. :)


Heinäkuun alussa nostin ensimmäiset omat perunat. Ihanaiset punaiset ovat Highland Burgundy Red -lajiketta. Menossa on ainakin toinen vuosi tämän kanssa.



Kirsikkasato oli suuri, ainakin puun pienehköön kokoon nähden. Sain kerättyä aika paljon itselleni, linnut kyllä saivat osuutensa, mutta enemmistö jäi minulle. Iso osa päätyi likööriksi.


Olen sijoittanut palstalle useita vesiastioita Muruselle. Tässä käyvät myös ainakin rastaat kylpemässä. Makuvettä Muruselle. :) Palstan aidan toisella puolella on myös vesikulho siilille. Uskon muittenkin palstalaisten juottavan ja ehkä myös syöttävän alueen siiliä/siilejä.


Henkilökunnan makuvesi. :) Jos kasvattaa mojitominttua, niin ei kai sitä voi muuhun käyttää kuin mojitoon?



Tämä tyyppi ei oikein osaa nukkua ulkona. Sinnikkäästi Murunen tulee mökkiin päikkäreille. Nyt pahimmilla helteillä kissa on makoillut pitkin pituuttaan mökin pöydän alla, lautalattialla. Siellä on vissiin viileintä. Siis sisätiloista. Ulkona olisi monesti miellyttävämpää, sillä mökin lämpötila elää ulkolämpötilan kanssa ja auringonpaahtaessa mökki on tulikuuma.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia ja kaunista kukintaa! On mahtavaa, kun kasvit muistuttavat tärkeistä ihmisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Todellakin, on ihanaa kun puutarhassa on myös puutarhaystäviä.

      Poista
  2. Minä tykkään harmaamalvikista ihan hulluna. Leikkaan kukinnot pois ennen kuin ehtivät siementää, juuri tein sen isolle malvikkipuskalle. Se on totta että varret eivät meinaa maatua millään. Muru on kyllä söpö sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, leikkelin harmaamalvikkeja ja nyt peukalossa on vesikello. :/ Muutama väärässä kohtaa oleva pitäisi kaivaa ylös. Ne vievät muilta tilaa levittäytyessään joka paikkaan. Muru on aina <3.

      Poista
  3. Voi pientä Murusta, onneksi hän saa makuvettä :-D Sinun makuvetesi maistuisi täälläkin!
    Ihania punaisia värejä puutarhassasi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuvedet! <3 Huomaan hankkineeni viime aikoina oikeastaan vain punertavia tai purppuraisia kukkia.

      Poista
  4. Your cat is so adorable, looks like he is quite comfy. The quality and clarity of these pictures is amazing. Thanks for the share, have a fantastic rest of your week. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground