POTAGERIN KUKKALAVAT.

11 elokuuta 2018

Kiiltomalva | Malva sylvestris
Potagerin kukkivaosuus on aikalailla kukkinut. Silmissäni näin kukkameren punaisen eri sävyissä, aina hennosta vaaleanpunaisesta syvään purppuraan. Ihan siltä ei Oravankesäpesän potagerissa näyttänyt. Yksittäisi ihanuuksia oli, muttei tuulessa lainehtivaa kukkamerta.

Kiiltomalva | Malva sylvestris

Kiiltomalva | Malva sylvestris

Kiiltomalva | Malva sylvestris
Ensimmäisessä lavassa ollut kiiltomalva oli upea. Syvä purppura oli erityisen mieleinen. Siemet ostin Nordiska Trädgårdar -messuilta Runåbergs Fröer -osastolta. Nämä menevät ehdottomasti jatkoon. Keräsin kiiltomalvasta siemeniä ja toivon kasvattavani näitä ensi vuonna omista siemenistä.
Ensi vuonna en aio istuttaa tätä malvaa lavankaulukseen, vaan maahan lähelle harmaamalvikkia. Tänä vuonna lavankauluksen takana kukki vaalenapunaista harmaamalvikkia ja ne olivat kaunis yhdistelmä. Yhteistä niille on pirullisen paksu varsi. Pilkoin näitä eilen kompostiin, jonka jäljiltä on vesikello peukalon juuressa.

Kesäharso | Gypsophilia elegans
Vaikeasti kuvattavien hentoisten kesäharson simenet sain, kun ostin Heathrowin kentältä puutarhalehden. Yksivuotinen kesäharso oli sievä, mutta pärjään ilmankin ensi vuonna.

Kehäkukka | Calendula officinalis
Lavanpäädyssä on musta kukkalaatikko, jonka pelastin roskalavalta. Isä teki laatikkoon uuden pohjan ja käsittelin laatikon paremmin kestäväksi puuöljyllä. Kevällä nidoin laatikon sisään mustaa muovia, johon tein reikiä ennen mullan laittoa. Kylvin laatikkoon kehäkukan siemeniä ja kylvin niitä sitten runsaalla kädellä. Vähempikin olisi riittänyt. Loistavan oranssit kehäkukat olivat kiiltomalvojen kanssa terhakka yhdistelmä. Ei mukavuusaluueellani, mutta ehdottomasti komea.

Kehäkukat liittyvät minulla vahvasti lapsuuteen, niitä oli aina samettikukkien kanssa mammani puutarhassa. Muistan hämähäkkimäiset siemenet, jotka mamma otti syksyisin talteen ja keväällä kylvi maahan. Ja se tuoksu! Vai pitäisikö sanoa haju, se vie aina lapsuuteen. Olen ostanut kehäkukan siemenet Hyötykasviyhdistyksen puodista ja siemenet ovat sekoitus erilaisia. Osa on suoraan lapsuudesta, isoja ja oransseja. osa taas pieniä ja vaaleankeltaisia.

Unikko | Papaver somniferum laciniatum 'Black Swan'
Amsterdamista ostetuista siemenistä iti kuitenkin osa. Toinen oli upea rimpsuhelmainen unikko 'Black Swan', joka ihastutti ensin kukilla ja sitten upeilla siemenkodilla.

Unikko | Papaver somniferum laciniatum 'Black Swan'

Leimu | Phlox 'Cherry Caramel'
Toinen Amsterdamin kukkamarkkinoilta ostettu siemen oli ihastuttava leimu 'Cherry Caramel'. Olin lievästi sanoen innoissani, kun huomasin tämän sittenkin kasvavan ja lopulta kukkivan. Ihana kermainen pohjaväri ja jossa liukuen värittyvä liilahtava keskusta. I H A N A!

Ensi vuonna istutan taatusti kukkia lavoihin, selvästikin siemeniä pitää olla runsaammin ja rohkeasti eri lajeja ja eri aikaan kukkivia. Nyt kukkasato ja jäi niin pieneksi etten raaskinut leikkailla niitä maljakkoihin. Onko suosituksia hyvistä leikkokukista ensi vuodelle?






Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Sinulla on ihanan kesäistä kukintaa. Ei häivääkään kuivuuden aiheuttamasta kitukasvuisuudesta. Black Swan on aivan ihana!
    Maurinmalva (kiiltomalva) on ollut jokakesäinen suosikkini. Se on kestävä ja helppo. Tykkään myös paljon kosmoskukista ja kesämalvikista, joita kylvän viljelylaatikkoon ja poimin sitten maljakkoon. Tänä kesänä ovat minimaalisen kokoisia ja kukkivat huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kittos Between! Kuivuus ei ole päässyt vaivaamaan, kun olen ahkerasti kastellut. Siirtolapuutarhan iloja, että on kiinteä vesimaksu ja tänä vuonna olen käyttänyt sitä surutta hyväksi. Olen kastellut edellisten kuuden vuodenkin edestä.

      Kosmoskukkia pitääkin ensi vuonna ehdottomasti kylvää ja kesämalvikkin voisi olla kokeilemisen arvoinen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Ihana leimu! Enpäs ole tuollaista ennen nähnytkään. Sinulla on paljon muitakin kauniita kukkijoita. Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! En ole minäkään missään aimemmin nänyt, kun sen viime vuonna näin Amsterdamin kelluvilla kukkamarkkinoilla, niin oli pakko napata pussi siemeniä mukaan. Kiitos ja ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Kirsikkana kakun päällä tuo Cherry Caramel, mikä herkku. Todella kauniita kukkia! Kiiltomalva on minustakin ihanan värinen.
    Tosi vähän kasvatan siemenestä kesäkukkia. Kurkkuyrtti on yksi suosikeista, mutta sitä taitaa putkahtaa itsestään, kun sitä on kerran kylvänyt. Hajuherneet on kanssa must have, joka vuosi. Tilasin kesällä jännittävän värisiä kehäkukkia, mutta en ehtinyt kylvää, ensi vuonna sitten. Niiden terälehtien kärjissä taitaa olla häivähdys violetin tapaista, muuten ruosteenoranssi kukka. Saa nähdä mitä tulee sitten livenä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varsinainen kakun päällys kirsikka tuo Cherry Caramel! Oi, kehäkukkasi kuulostavat ihanilta. Kasvatan toista vuotta tuoksuherneitä ja yhtä huonolla menestyksellä kuin viime vuonnakin. Ensi kesäksi pitää vaihtaa paikkaa, sillä haluaisin ehdottomasti sellaisen komean puskan tuoksuteltavaa ja maljakkoon napsittavaa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground