KEITTIÖPUUTARHURIN KÄSIKIRJA.

20 maaliskuuta 2019



Blogiyhteistyö: Minerva Kustannus

Minua ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa keittiöpuutarhuriksi, hyötytarhani anti on aika vähäistä, enkä varmasti ole hyödyntänyt kaikkea mahdollista. Olen omavarainen vadelmissa ja ehkä valkosipuleissa. Niissäkin luotan istukassipuleissa ostosipuleihin.



Onneksi ei ole myöhäistä muuttaa kurssia ja kehittyä. Tiedonpuutteesta se ei ainakaan jää kiinni. Taimi-kirjan ohella toinen tänä keväänä julkaistu teos kertoo kaiken mitä tarvitaan keittiöpuutarhan perustamiseen ja hoitoon. Keittiöpuutarhurin käsikirja on ruotsalaisen puutarhatoimittajan Agneta Ulleniuksen kirjoittama opus aiheesta.



Kirja opastaa maa-aineksen valinnassa, siementen esikasvatuksessa, kylvön ja koulimisen kautta aina rikkaruohojen torjuntaan. Runsain anti on seikkaperäisissä vihannesten ja juuresten esittelyissä. Yksityiskohtaisesti kirjassa on esitelty 22 kasvin ominaisuudet ja viljelyvaatimukset.

Harkinnassa on kirjan innoittamana kokeilla ensi kesänä kurkun ja kaalin kasvatusta. Jos vain jostain löydän toukokuussa taimia. Tänä vuonna jää esikasvattelut väliin, mutta valmiiden taimien kanssa voisin harjoitella keittiöpuutarhurointia.

*Kirja saatu Minerva Kustannukselta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Tuo onkin kiva ja hyödyllinen kirja! Taitaa olla uusintapainos, sillä minulla taitaa olla tuo jo. Hyötykasvatus olisi sellainen asia, jossa olisi petrattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään onkin tosiaan uusintapainos. Kiva, että on otettu, aihehan ei vanhene.

      Poista
  2. Sain tuon kirjan arvontavoittona ja näin alkuselailun perusteella vaikuttaa hyvältä kirjalta. Ihan tarpeeseen sain, koska hyötykasvien suhteen koen olevani vielä melko noviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu itselläni, hyötykasvien kasvatukseen olisi syytä perehtyä paremmin.

      Poista
  3. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle ja selkeälle teokselle.Täytyykin pistää kirjastosta varaukseen:)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground