KAMELLIAN KUKKIESSA.

16 helmikuuta 2020


Tein viime viikonloppuna perinteisen "kamellian kukkiessa" -käynnin Kaisaniemen kasvititeteellisessä puutarhassa. Siellä ei siis ole mitään virallista teemaa, itse vain käyn aina tammi-helmikuussa, kun kamellia kukkii. Yleensä tässä kohtaa vuotta kaipaa viherterapiaa lumen keskelle. Vaikka tänä vuonna ei ole ollut lumesta juuri tietoakaan, ei troppiikkimaisesta ilmapiiristä ja kasvien kanssa hengailusta ainakaan mitään haittaa ole, päinvastoin, varsinkin kun Museokortilla pääsee ilmaiseksi sisään.

Japaninkäpypalmu | Cycas revoluta
Oli toinenkin syy käyntiin, sain viikonlopuksi käyttööni uudehkon järjestelmäkameran ja siihen huippuobjektiivin. Halusin testailla niitä muuallakin kuin kotona ja mökillä. Enkä halunnu ulkoiluttaa lainakameraa sateessa ja päädyin kasvihuoneisiin. Hämärät kasvihuoneet ovat valoistaan huolimatta haastellinen paikka kuvata, kun joka puolella on ikkunoita. Vastavalolta on vaikea välttyä, kuten myös kanssavierailijoilta.


Usambaranpaavalinkukka | Saintpaulia | Saintpaulia ionantha

Aloitin kierroksen pienestä saintpaulia -huoneesta, kuten aina. Nämä ovat lapsuudesta tuttuja ja mutta miksi ihmeessä nämä eivät ole tällä hetkellä kovinkaan suosittuja? Olen nähnyt niitä ruokakaupassa myynnissä, mutta eipä ole tullut hankittua kotiin.



Naavatilandsia | Tillandsia usneoides
Helmivillakko | Senecio rowleyanus


Pelargoni | Pelargoniun capitatum
Pelargonien luona viivähdän aina hetkisen pidempään. Joka kerta tekisi mieli ottaa pistokas, mutta en niin tee. Se olisi varkaus.


Lummehuoneessa ei tällä kertaa ollut jättilumpeita, en tosin odottanutkaan niitä olevan. Niiden aika ei ole tässä kohtaa vuotta, ne yleensä menehtyvät ennen joulua ja uudet istutetaan maaliskuussa. 

Vesisalaatti | Pistia stratiotes
Vesisalaatti | Pistia stratiotes

Lumikuningatar | lumikämmekkä | Coelogyne cristata
Kamellia |  Camellia japonica
Viimeisestä kasvihuoneesta löytyi se kukkiva kamellia. Se olikin upeassa kukassa.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Kamelia on niin ihana, voi että. Paljon muutakin kaunista olet kameralla vanginnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameliat on! Vähän tekisi mieli kokeilla kotonakin, mutta ei taida olla olosuhteet ihan kohdillaan.

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Voi, kunpa minäkin oppisin käyttämään järkkäriä. Käytettynä ostamani kamera ei tietenkään ole niin hieno kuin tuo sinun, mutta olisi siinäkin vaikka mitä opeteltavaa. Käyttöohjeiden opiskelu on ajoittain hebreaa, pitäisi kokeilemalla harjoitella, mutta harjoittelu olisi kiva tehdä ulkona kasvien kanssa. Sitä siis odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Minullakin siis oli vain lainakamera viikonlopun käytössä. Oli sillä vähän toista kuvailla kuin omalla vanhalla järkkärillä, iski hillitön kamerakuume.

      Poista
  3. Aivan ihastuttavia ja virkistäviä kuvia!
    Kyllä tuo Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on upea. Jos asuisin Helsingissä, poikkeaisin siellä varmasti tämän tästä.
    Tuo kamelia on todella kaunis ja sietää saada oman retkensä ehdottomasti. Ja niin ovat kyllä kaikki muutkin kasvit. Tunnelma on myös niin ihana. On mahtavaa, että kasvitieteellisiä puutarhoja on olemassa ja niistä pidetään huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Kaisaniemen kasvitieteellinen on ihan helmi, siellä pitäisi ehdottomasti käydä useamminkin, mutta kesäisin se aina unohtuu. turussakaan en ole ikuisuuksiin käynyt, muutama vuosi sitten ulkopuutarhoissa, mutta kasvihuoneissa käynistä on varmasti yli kymmenen vuotta.

      Poista
  4. Tuollainen retki piristää aina, oli maassa sitten lunta tai ei:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuolla pitäisi käydä varsinkin marraskuussa viikottain. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground