MÖKKI JA PALSTA MARRASKUUSSA 2020.

19 marraskuuta 2020



Marraskuu on ollut mukavan leuto, eilen kun kävin ottamassa nämä kuvat mökillä paistoi ihanasti aurinko. Tätä kirjoittaessa taas Liisa-myrsky pauhaa nurkissa. Ei uskoisi, että on vain yksi yö välissä.



Käyn puutarhassa lähinnä vain tarkastuskäynneillä. Olen hieman leikannut perennojen varsia, mieluummin jätän ne talventörröttäjiksi ja lintujen ravinnoksi kuin pilkon niitä penkkeihin. Kitkeä voisi, mutta en millään viitsi. Pidän nyt vähän lomaa puutarhasta. :)



Valitettavasti joku eläin ei pidä lomaa puutarhastani, vaan oikein urakalla tonkii kukkapenkkejä ja syö sipuleita. Aluksi epäilin rastaita, nyt katseeni on kääntynyt myyriin, vaikka muutamakin naapuri syyttää kaneja. Oma palstani on mielestäni kaneilta ja rusakoilta suojattu, mutta ei hiiriltä ja myyriltä. Tunneleita on useassa kukkapenkissä ja niitä on paljon. Olen täytellyt reikiä ja yrittänyt viritellä verkkoja päälle. Tämä siis silloin kun vielä syytin lintuja. Ärsyttävää. Mökin sisälläkin on runsaasti hiiren kakkaa. En tiedä ovatko ne tulleet jo ennen vai jopa sen jälkeen kun vein mökkiin hiiren karkottimen. Voi olla, että keväällä pääsee kirosana jos toinenkin.

Kultalakka | Erysimum cheiri



Puut ovat päästäneet irti lehdistään. Olen suurimman osan haravoinut kukkapenkkeihin, loput saavat jäädä nurmikkoa lannoittaaan.



Marraskuussa 2011 aloitin kuukausittaisen palstan kuvaamisen, joka kuukausi otan kuta kuinkin aina samasta kohtaa portilta kuvan kohti mökkiä. 

{2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Argh, kuulostaa tutulta tuo hiiri/myyrä-ongelma. Viime vuonna pyörittelin kaikki sipulit paitsi narsissit valkosipuli-currymaustetahnassa ja ei hävinnyt sipuleita. Tänä vuonna olin sitten liian laiska tekemään tahnoja niin heittelin valkosipulimurskaa kukkapenkkeihin... saa nähdä miten käy. Haju ainakin oli hetken aika pistävä pihalla :D
    Sulla on niin ihana puutarha joka vuodenaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä vinkki! Kiitos Sonja. Pitää ensi vuonna muistaa marinoida sipulit ennen istutusta, jotta välttää tuhotyöt.

      Poista
  2. No voi itku noita tuholaisia! Otan osaa, toivottavasti syyllinen löytyy ja saat jotenkin ne hoideltua muualle.
    Ihanan leuto ja lämmin on marraskuu tosiaan ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäsi saada lainaksi Saaripalstan ansioituneet myyrästäjät. Hienohelma neidistäni ei ole oikein ollut asiaan apua. :D Toivottavasti jotain sipuleita säästyy keväällekin.

      Poista
    2. Kesällä olisi ollut parikin kertaa paistia tarjolla, vaan ei kiinnostanut... :D

      Poista
  3. Toivottavasti myyrät ja hiiret lopettavat melskaamisen tontillasi ja jättävät sipulit rauhaan.
    Hetki sitten luin, että kuluva vuosi tulee olemaan lämpimin ja marraskuu erityisen lämmin. Tänä aamuna mittari näyttää poikkeuksellisesti -2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä alueella vieraili usein mustavalkoinen komea kissa, missä se nyt on? Kotona takkatulen loimussa kai. :) Murusestakaan ei ole apua, kun ei vieraile mökillä tähän aikaan vuodesta.

      Poista
  4. Eipä ole kivaa kun vaivalla istutetut sipulit ja kasvit kaivetaan ylös jonkun kutsumattoman vieraan toimesta. Ihana syksyinen rauha on puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä harmillista, toivottavasti jotain sipuleita säästyy keväällekin.

      Poista
  5. Toivottavasti tuholaiset päättävät muuttaa vaikka johonkin metsään ja poistuvat tontiltasi. On todella surku, jos sipulikukat tulee syödyksi talven aikana.
    On ihana, kun olet kuvannut samaa kohtaa vuodesta toiseen noin systemaattisesti. Muutokset ja vuoden sääilmiöt tallentuvat mahtavasti muistiin tällä konstilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, mutta pelkään pahoin että on liikaa herkkuja tarjolla. En ole yksin asian kanssa, vaan naapureilla on samoja ongelmia. Ilmeisen hyvä myyrä/hiirivuosi alueella.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground