MÖKKI JA PALSTA JOULUKUUSSA 2021.

19 joulukuuta 2021


Helsingissä oli vielä viikko sitten pieni kerros lunta, mutta alkuviikon lauhkeiden kelien myötä se vähä suli pois. Tätä kirjoittaessani taivaalta satelee hieman lunta ja lämpötila on laskenut nollaan. Saa nähdä saadaanko jouluviikoksi maa täällä valkoiseksi.

Olen käynyt palstalla lähinnä viemässä tai hakemassa tavaraa. Aina se tarvittava ruukku tai maljakko on mökillä eikä kotona. Onneksi mökille pääsee nopeasti ja olen saanut siedätettyä pimeän pelkoani, että uskallan vierailla tähän aikaan vuodesta mökillä töiden jälkeenkin.



Paketoidun persikan lisäksi mökillä on paketoitu pöytä. Poikaystäväni rakensi palstan vanhasta, hajonneesta tiskipöydästä uuden ja ehomman. Se odottelee pressun alla pyöriä alleen ja tietenkin kevättä, jolloin sen voi ottaa käyttöön. Esittelen pöydän sitten kun on vähän vehreämpää ja lämpimämpää.

Tuo maassa oleva pönttö ei ole puusta pudonnut lintokoto, vaan isäni rakentama kissaystävällinen hiirenpyydys. Taitaa olla myös hiiriystävällinen, sillä yhtään jyrsijää ei ole vielä saatu napattua. Olen tosin kuullut, että siirtolapuutarhan jyrsiöille ei kelpaa kuin Fazerin Sininen, ilmeisesti tarjoilut eivät ole tässä ansassa kohdillaan.




{2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Saisikohan Fazulta päiväyksen ylittänyttä sinistä hiirenloukkuusi laitettavaksi? Kuka sitä nyt syömäkelpoista suklaata niille antaisi.
    Pakkaskeliksi taas muuttui. Kevään lämpöä odotellessa toivoisin edes jonkinlaista lumipeitettä. Monet kasvit kärsivät pakkasista lumettomassa maassa, kun välillä on plussaa ja välillä pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä kysellä. :) Ilmeisen moni alueen siirtolapuutarhuri käyttää sitä, sillä se on kuulemma "ainoa" mikä toimii.
      Itse toivoisin leudompien kelejä, ilman lunta, mutta pieni kerros lunta on ok, jos on pakko olla pakkasta. :)

      Poista
  2. Kovin on vähälumista teillä! Ei meilläkään sitä paljon ole, viime viikon plussat sulattivat lähes kaiken. Ja nyt mittarissa on -15! Olis kyllä lumisuojaa kaivattu.
    Hiiriystävällinen hiirenpyydys kuulostaa melko mainiolta. Miten tuo fazerin sininen, laitetaanko sitä niin paljon että hiiri halkeaa sillä herkutellessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se pyydys tuntuu, kun ei loukuta hiiriä lainkaan. Ei taida vanha juuston kannikka kelvata, kun muut virittelevät ansat suklaalla. Toivottavasti ei tarvitse laittaa levyä per hiiri, menee herkut vääriin suihin. ;)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground