MÖKKI JA PALSTA TAMMIKUUSSA 2022.

24 tammikuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha siirtolapuutarhamökki köynnöskaari puutarha lumi

Kuvasin nämä kuvat jo kertalleen viikko sitten, mutta kuvien julkaisu viivästyi ja alati muuttuva sää teki niistä vanhoja ihan hetkessä. Päädyin siis kuvaamaan sunnuntaina uudet otokset. Lauantaina Helsingissä oli kaunis auringonpaiste, mutta sunnuntaina sai tyytyä lokeronharmaaseen taivaaseen.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha sinkkiämpäri sinkkisanko puutarha lumi
Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha potager viljelylaatikko köynnöstuki omenapuu puutarha lumi
Lunta tuprutteli loppuviikosta aimo annos lisää ja puutarhassa joutuikin pienimuotoisiin lumitöihin. Lunta oli myös kasaantunut persikan peitteelle, joka oli taas valahtanut osittain pois puun päältä. Kuvien ottamisen jälkeen puistelin lumet ja peittelin 'Melred':in uudelleen suojaan. Täällä ei onneksi pakkanen ole laskenut kovinkaan mataliin lukemiin, joten peitettömyys tuskin on ollut pahasti haitaksi.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha lintujen ruokinta puutarha lumi

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha ruukutpöytä istutuspöytä puutarha lumi
Muutama viikko sitten oli aivan keväistä ja silloin heräsi toive aikaisesta keväästä, mutta se ajatus sitten suli seuraaviin lumisateisiin. Olisin ollut jo valmis ottamaan kevään vastaan. Talvi on ainakin täällä ollut kovin kaunis, aurinkoisia päiviä on riittänyt mukavasti.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha potager viljelylaatikko köynnöstuki omenapuu puutarha lumi
Potager uinuu lumivaipan alla, mutta olen jo tehnyt pieniä suunnitelmia ja ostoksia viljelylaatikoiden varalle. Mittavia esikasvatteluja ei ole tulossa, ajatuksena olisi kylvää leijonankitaa ja kesäleimua. Ehkä tuoksuherneet ja krassit joudun tänä vuonna suorakylvämään, ei vain tilanpuutteen, mutta myös Mison vuoksi. 

Misosta on sulkeutunut aikamoinen puutarhuri, hän on tykännyt käyttää isompia ruukkuja kulkuväylänään ja kiireessä mullat sinkoilee pitkin lattiaa. Se leikki loppui lyhyeen, kun laitoin ruukun katteeksi kiviä. Viherkasveja pitää myös tassuttaa, niitä ei oneksi maistella, mutta henkilökunnan huomion hakemiseen tassuilla kasvien läpsyttely on erityisen tehokas. Välitön huomio on heti taattu! Nään jo esikasvatusastiat kätevinä kissan makuualustoina.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha kärhö hahtuva puutarha lumi

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha köynnöstuki koynnöshortensia puutarha lumi
Olen selaillut kesäkuvia sekä blogista että kännykästä ja voi, että kun se kaikki ihanuus on vielä edessä! Puutarhassa ei vielä vaikuta sen ajan olevan kovin lähellä, mutta onneksi voi haaveilla ja suunnitella. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha postilaatikko havupuu oravakoriste puutarha lumi

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ryhmäpuutarha köynnöskaari portti puutarha lumi

{2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Nyt on tosiaan sellaista, että parissa päivässä voi näyttää ihan erilaiselta. On jotenkin tyhmä ajatus, että kuvat vanhenevat, että ne tosiaan ovat tavallaan kuin kertakäyttöisiä, mutta niin se tosiaan on, kun kuvaa säätiloja puutarhassa.
    Juuri nyt aurinko paistaa ja tuntuu, että kevät tulee kyllä. Kuukausi on oikeastaan aika lyhyt aika, ja voi hyvinkin olla, että kuukauden päästä jo tarkkaillaan lumikellojen nuppuja!
    Jos tykkäät, niin haastan sinut laittamaan toukokuun kuvia, niitä jaksaisi katsella vaikka kuinka.
    Voi Misoa, pientä kissaa kujeineen! Se on niin ärsyttävää ja huvittavaa, kuinka nopeasti pikkukissa äkkää keinon saada huomiota sekunnin murto-osassa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taas puutarhassa näyttää ihan eriltä, kun lunta tuli valtava määrä. Niin ne kuvat kyllä nopeasti vanhenevat, kun lumimäärä paljastaa muutokset. Nyt kevät tuntuu taas hieman kaukaisemmalta.

      Misolla on kolmiportainen huomionhaku, ensin läpsitään kasveja, sitten mennään sohvan vieressä olevalle pöydälle ja viimeiseksi kiivetään kaapin päälle, niin johan saa henkilökuntaan liikettä. Onneksi se ei ole vielä tajunnut, miten herättää tehokkaasti aamuruoalle.:D

      Poista
  2. Puutarha uinuu talviuntaan. Tammikuussa on ollut paljon aurinkoa, ehkä ihan hyvä tässä tilenteessa missä ollaan taudin suhteen Suomessa. Auttaisiko esikasvatukseen jos laittaa purkkeihin hammastikkuja tai grillitikkuja pystyyn, ovat teräviä eikä niiden päällä tee mieli olla. Vai onko niitä sitten kiva pureskella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miso rakastaa kaikenlaisia tikkuja ja keppejä, joten luulen että se saa pikkukissan vain enemmän innostumaan leikkeihin. Pitäisi olla yksi kasvihylly lisää, jotta esikasvatettavat mahtuisivat ikkunalle.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground