Blogissani jatkuu kesäisemmät aiheet, tänään vieraillaan syyskuisessa Niskala arboretumissa. Niskala arboretum sijaitsee Pohjois-Helsingissä Keskuspuiston pohjoisosassa ja alue liittyy myös Haltialan alueeseen.
Löysin maininnan paikasta jo yli vuosi sitten, mutta silloin oli lehdet pudonneet puusta, joten retkeä oli siirrettävä parempaan ajankohtaan. Keväällä ja kesällä unohdin puulajipuiston kokonaan, mutta syksyllä se muistui taas mieleen ja juuri ennen ruskaa kävin vierailulla. Niskalaan pääsee puolessa tunnissa julkisilla Helsingin keskustasta, jonkun verran pitää kyllä kävellä pysäkiltä puistoon. Alueella on myös pieni parkkipaikka omalla autolla saapuville.
Japaninhemlokki | Tsuga diversifolia |
Arboretum jakautuu maantieteellisen lohkoihin, joita 2,2 ha alueella on: Suomi, Itä-Aasia, havualue, Japani, Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Arvaatte varmaan, mikä alueista kiinnosti minua eniten.
Jättipihta | Abies grandis |
No, Japani tietenkin. :)
Osa kasveista on kyltitetty selkeästi, osassa roikkuu haalistunut lappu ja niin ne sitten jäi nimettömäksi. Se vähän harmittaa.
Kiersin arboretumin merkityn reitin mukaan, pienin poikkeuksin. Alueen opaskarttaan oli merkitty joitakin puita tai pensaita, joita kävin erikseen katsomassa. Olin etukäteen katsellut arboretumin karttaa ja olikin yllätys, kuinka pieni se lopulta oli. Kiersin reitin noin tunnissa ja kuljeskelin rauhallisesti, kuvaillen ja kasveja ihaillen.
Rohtomagnolia | Magnolia obovata |
Isosasabambu | Sasa palmata 'Nebulosa' |
Monet puista oli verkotettuja ja osa yllättäen vielä aika pieniä rimpuloita. Puulajipuisto on kuitenkin perustettu jo vuosia sitten, ensimmäiset puut on istutettu niinkin aikaisin kuin vuonna 1905. Arboretum oli kartanomistajan, Jakob Kavaleffin, taimitarhojen näytemaa-alue. Helsingin kaupungin hallintaan se päätyi vuonna 1961. Uudet kasvit ovat ilmeisesti istutettu paikkaamaan myrskyjen tekemiä tuhoja, etenkin Tapaninmyrsky teki alueella pahaa jälkeä kaataen useita puita.
Isosasabambu | Sasa palmata 'Nebulosa' |
Seitsenrormiaralia | Kalopanax septemlobus |
Puistossa on muutama mukava paikka nauttia eväitä, itse säästin kahvittelun läheiselle Haltialan tilalle, jossa kävin arboretum-käynnin jälkeen kahvilla ja munkilla.
Aesculus hippocastanum 'Laciniata' |
Arboretumissa on nyt jo lakkautetusta Gardeniasta siirretty puukirjastopaviljonki, joka pitää sisällään eri puulajeista tehtyjä kirjoja, joissa on runoja puista. Puukirjasto on nähtävillä ja selattavissa vain kesäisin, talveksi se viedään suojaan.
Tämä kirja oli tehty kirsikkapuusta.
Malus 'Cheal's Weeping' |
'
Kiva alue, josta ollaan ilmeisesti kehittämässä "koko Suomen dendrologiseksi helmeksi maaseutuluonnon siimekseen, vain puolen tunnin bussimatkan päähän Helsingin keskustasta." Siellä on myös etenkin lapsille suunnattu Tunne puut -luontopolku, joka tutustuttaa puiden elämään.
Ihan uusi tuttavuus minulle, vaikka paikalla on näköjään pitkä historia. Kiitos, kun esittelit!
VastaaPoistaMakea tuo liuskalehtinen hevoskastanja, enpä sellaisenkaan olemassaolosta tiennyt. Tuollaisissa paikoissa pääsee näkemään, millaisia puita voisi itsekin kokeilla.
Tämä tuntuu olevan hyvin pidetty salaisuus, sillä en ole missään nähnyt mitään esittelyjä tms. sen yhden lisäksi, josta bongasin arboretumin. En kyllä enää millään muista mistä. Itselleni tuli monta uutta puuta vastaan, harmi ettei omalle palstalle voi kovinkaan mittavaa arboretumia perustaa. :D
PoistaLämmin kiitos, että esittelit tämän, ihan oli ennestään tuntematon kohde. Sattuneista syistä arboretumit kiinnostavat kovasti. Kuten juttusi osoitti, tuolla on kasvamassa monia harvinaisia ja kiinnostavia puita.
VastaaPoistaTämä tuntuu olevan Helsingin tarkimmin varjeltu salaisuus! :) Missään en ole nähnyt mitään mainoksia tai muuta esittelyä, vaikka alue on tosi kiva ja yhdistettävissä Haltialan kotieläintila -käyntiin kivasti.
PoistaMinullekin uusi tuttavuus! Kiitos, että kerroit ja esittelit. Tuo olisi mukava päiväkohde.
VastaaPoistaOn kyllä visusti vaiettu paikka tai ainakin siltä tuntuu! Ehdottomasti kannattaa käydä, varsinkin kun teiltä ei edes ole kovinkaan pitkä matka.
PoistaKiitos esittelystä! En ole kuullutkaan ennen tästä viehättävästä paikasta.
VastaaPoistaUskon, että sinuakin kiinnostaa Japani-osio, vaikka se ei kovin laaja olekaan, mutta kiva päiväretkikohde.
Poista