NISKALA ARBORETUM, Helsinki.

16 tammikuuta 2022

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto opaskyltti opaste

Blogissani jatkuu kesäisemmät aiheet, tänään vieraillaan syyskuisessa Niskala arboretumissa. Niskala arboretum sijaitsee Pohjois-Helsingissä Keskuspuiston pohjoisosassa ja alue liittyy myös Haltialan alueeseen.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto
Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto puusilta

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto pitkospuut
Löysin maininnan paikasta jo yli vuosi sitten, mutta silloin oli lehdet pudonneet puusta, joten retkeä oli siirrettävä parempaan ajankohtaan. Keväällä ja kesällä unohdin puulajipuiston kokonaan, mutta syksyllä se muistui taas mieleen ja juuri ennen ruskaa kävin vierailulla. Niskalaan pääsee puolessa tunnissa julkisilla Helsingin keskustasta, jonkun verran pitää kyllä kävellä pysäkiltä puistoon. Alueella on myös pieni parkkipaikka omalla autolla saapuville.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto japaninhemlokki
Japaninhemlokki | Tsuga diversifolia

Arboretum jakautuu maantieteellisen lohkoihin, joita 2,2 ha alueella on: Suomi, Itä-Aasia, havualue, Japani, Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Arvaatte varmaan, mikä alueista kiinnosti minua eniten.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto polku

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto jättipihta
Jättipihta | Abies grandis

No, Japani tietenkin. :)

Osa kasveista on kyltitetty selkeästi, osassa roikkuu haalistunut lappu ja niin ne sitten jäi nimettömäksi. Se vähän harmittaa.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto polku

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto polku

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto opaskyltti opaste
Kiersin arboretumin merkityn reitin mukaan, pienin poikkeuksin. Alueen opaskarttaan oli merkitty joitakin puita tai pensaita, joita kävin erikseen katsomassa. Olin etukäteen katsellut arboretumin karttaa ja olikin yllätys, kuinka pieni se lopulta oli. Kiersin reitin noin tunnissa ja kuljeskelin rauhallisesti, kuvaillen ja kasveja ihaillen.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto rohtomagnolia
Rohtomagnolia | Magnolia obovata

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto mantsurianvaahtera

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto isosasabambu
Isosasabambu | Sasa palmata 'Nebulosa'

Monet puista oli verkotettuja ja osa yllättäen vielä aika pieniä rimpuloita. Puulajipuisto on kuitenkin perustettu jo vuosia sitten, ensimmäiset puut on istutettu niinkin aikaisin kuin vuonna 1905. Arboretum oli kartanomistajan, Jakob Kavaleffin, taimitarhojen näytemaa-alue.  Helsingin kaupungin hallintaan se päätyi vuonna 1961. Uudet kasvit ovat ilmeisesti istutettu paikkaamaan myrskyjen tekemiä tuhoja, etenkin Tapaninmyrsky teki alueella pahaa jälkeä kaataen useita puita. 

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto isosasabambu
Isosasabambu | Sasa palmata 'Nebulosa'

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto seitsensormiaralia
Seitsenrormiaralia | Kalopanax septemlobus


Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto pergola levähdyspaikka
Puistossa on muutama mukava paikka nauttia eväitä, itse säästin kahvittelun läheiselle Haltialan tilalle, jossa kävin arboretum-käynnin jälkeen kahvilla ja munkilla.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto Aesculus hippocastanum
Aesculus hippocastanum 'Laciniata'


Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto sieni kääpä


Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto puukirjasto
Arboretumissa on nyt jo lakkautetusta Gardeniasta siirretty puukirjastopaviljonki, joka pitää sisällään eri puulajeista tehtyjä kirjoja, joissa on runoja puista. Puukirjasto on nähtävillä ja selattavissa vain kesäisin, talveksi se viedään suojaan.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto puukirjasto

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto puukirjasto
Tämä kirja oli tehty kirsikkapuusta.

Niskala arboretum Helsinki puulajipuisto Malus "Cheal's Weeping"
Malus 'Cheal's Weeping'
'
Kiva alue, josta ollaan ilmeisesti kehittämässä "koko Suomen dendrologiseksi helmeksi maaseutuluonnon siimekseen, vain puolen tunnin bussimatkan päähän Helsingin keskustasta." Siellä on myös etenkin lapsille suunnattu Tunne puut -luontopolku, joka tutustuttaa puiden elämään.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Ihan uusi tuttavuus minulle, vaikka paikalla on näköjään pitkä historia. Kiitos, kun esittelit!
    Makea tuo liuskalehtinen hevoskastanja, enpä sellaisenkaan olemassaolosta tiennyt. Tuollaisissa paikoissa pääsee näkemään, millaisia puita voisi itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuntuu olevan hyvin pidetty salaisuus, sillä en ole missään nähnyt mitään esittelyjä tms. sen yhden lisäksi, josta bongasin arboretumin. En kyllä enää millään muista mistä. Itselleni tuli monta uutta puuta vastaan, harmi ettei omalle palstalle voi kovinkaan mittavaa arboretumia perustaa. :D

      Poista
  2. Lämmin kiitos, että esittelit tämän, ihan oli ennestään tuntematon kohde. Sattuneista syistä arboretumit kiinnostavat kovasti. Kuten juttusi osoitti, tuolla on kasvamassa monia harvinaisia ja kiinnostavia puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuntuu olevan Helsingin tarkimmin varjeltu salaisuus! :) Missään en ole nähnyt mitään mainoksia tai muuta esittelyä, vaikka alue on tosi kiva ja yhdistettävissä Haltialan kotieläintila -käyntiin kivasti.

      Poista
  3. Minullekin uusi tuttavuus! Kiitos, että kerroit ja esittelit. Tuo olisi mukava päiväkohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä visusti vaiettu paikka tai ainakin siltä tuntuu! Ehdottomasti kannattaa käydä, varsinkin kun teiltä ei edes ole kovinkaan pitkä matka.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä! En ole kuullutkaan ennen tästä viehättävästä paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sinuakin kiinnostaa Japani-osio, vaikka se ei kovin laaja olekaan, mutta kiva päiväretkikohde.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground