SYYSKUUN TUULIA.

12 syyskuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha auringonkukka Helianthus annuus 'Teddy Bear'
Auringonkukka | Helianthus annuus 'Teddy Bear'

Hupsista, sitä ollaan sitten jo reilusti syyskuun puolella! Aloitin kuukauden perinteisellä flunssalla, joka onkin ollut sitkeää sorttia, kiusaa vieläkin. Samaan aikaan sairastumisen kanssa puuhasin muuttoa mökiltä kotiin. Oli pakko todeta, että yöt olivat kylmiä ja viilensivät mökin sisältä hyiseksi. Tuntui myös tyhmältä tässä maailmantilanteessa lämmittää eristämätöntä lautamökkiä sähköpatterilla.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha daalia Dahlia 'Verrone's Obsidian'
Daalia | Dahlia 'Verrone's Obsidian'

Viikko sitten perjantaina kuskasimme poikaystäväni kanssa pelargonit, käenkaalit, mehipuut, ruostekukan, neidikin, oliivi- ja viikunapuut maitokärryillä kotiin. Siirtolapuutarhalla on sellaiset vähän pidemmät kärryt ja ne olivat aivan täynnä kasveja. 

Seuraavana päivänä kärräsimme pienemmillä maitokärryillä kotiin vaatteita, läppärit, kamerat, ruokaa, kuvernöörinkukan ja Mison. Lisänä oli vielä täydet mummokärryt. Kummasti sitä kertyy kamaa ja vielä hämmästyttävästi se sujahtaa pieneen mökkiin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kosmoskukka Cosmos
Kosmoskukka | Cosmos
Kotona jaksoin vain kantaa kamat sisälle ja sen jälkeen kaaduin sängylle sairastamaan. Nousi nuhan kaveriksi kuume. Ensimmäisen vuorokauden Miso nukkui tiukasti vierellä hoitamassa. Parin päivän päästä kuume laski ja jaksoin hieman järjestellä tavaroita paikoilleen. Pelargonit pääsivät ikkunoille. Käenkaalit odottavat kellarivaraston siistimistä, jotta saan vietyä ne sinne talveksi. Niille seuraa tulevat tekemään myös pelargonit 'Mårbacka' ja 'Drottning Ingrid'. Muutama pelargoniaarre vahingoittui matkalla. Olin pakotettu tökkäämään katkenneet varret multiin ja toivomaan tahattomien pistokkaiden henkiin jäämistä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kosmoskukka Cosmos
Kosmoskukka | Cosmos
Puutarhassa syystyöt ovat sairastamisesta ja tauosta huolimatta hyvällä mallilla. Olen istuttanut ruukuissa olleita kasveja maahan ja pessyt niiden ruukkuja. Ensimmäiset sipulitkin ovat jo maassa. Tein tilauksen Hollantiin ja sitten tein kaksi pistäytymistä Lidliin. Urakoitavaa sipulien suhteen riittää kyllä lokakuullekin, kun tulee tulppaanien vuoro. Viime lauantaina käväisin nopeasti Annalassa Hyötykasviyhdistyksen syystorilla hankkimassa valkosipulit. Nekin saavat vielä odotella istutusvuoroaan.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha isomaksaruoho Hylotelephium telephium, syn. Sedum telephium 'Herbstfreude'
Isomaksaruoho | Hylotelephium telephium 'Herbstfreude'
Daaliat ovat kukkineet jo tovin, niissä runsaasti nuppuja ja soisin näkeväni ne vielä kukassa. Varsinkin kun muutama on pitäytynyt tiukasti nupulla jo ties kuinka kauan. Kosmokset aloittivat kukinnan myöhään. Ensimmäinen kukka-aalto jäi matalaksi, ehkä kolmasosaan viime vuotisista. Osa on venynyt pituutta, kun vihdoin ovat kasvun vauhtiin päässeet, mutta ovat myös vielä avautumatta kukoistukseen. Saa jännittää ehdinkö nähdä kukinnan vai ehtiikö halla ensin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha omena Malus domestica 'Syysjuovikas'
Omena | Malus domestica 'Syysjuovikas'
Omenasatoa on tulossa vain yhdestä puusta, 'Syysjuovikkaasta'. Se kasvattaa valtavia omppuja ja pudottelee niitä tiuhaan tahtiin. Herkuttelua on vielä maltettava odottaa, sillä omenat eivät ole vielä kypsiä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Pyrus communis 'Aune'
Päärynä | Pyrus communis 'Aune'
'Aune'-päärynä on tehnyt muutamia hedelmiä, osa on pilaantunut jo heti alkuunsa. Tänään kuitenkin sain ensimmäiset maistiaiset. Päärynät eivät ole koolla pilatut, mutta maku onneksi on hyvä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ruukkupuutarha sinisade Wisteria floribunda 'Rosea'
Sinisade | Wisteria floribunda 'Rosea'
Kellarissa talvehtivia on tänä vuonna hieman aikaisempia vuosia enemmän. Se tuottaa hieman haastetta, sillä varaston koko ei ole yhtään suurentunut ja siellä pitää säilöä kaikkea muutakin. Sinne päätyvät muunmuassa sinisateet, tämä vaaleanpunainen 'Rosea' ja alakuvassa oleva 'Amethys Falls'. Piti näpsäistä kuvat, jotta muistan kumpi on kumpi tai voin tarkistaa sen täältä, kun kuitenkin unohdan sen kevääseen mennessä. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ruukkupuutarha sinisade Wisteria floribunda 'Amethys Falls'
Sinisade | Wisteria floribunda 'Amethys Falls'

Ihanaa syyskuuta ystävät! 



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Varmasti aika rankkaa muuttaa flunssaan puskiessa päälle. Onneksi sinulla oli huolehtiva hoitaja. Syksyn tuntu on selvästi ilmassa ja syystöitä täytyy tehdä vähitellen. Minä en ole vielä saanut aikaiseksi sipulien kaivamista maahan. Täytyy yrittää laittaa tänään pikkusipulit, jotta saisivat sadevettä juurtumiseen tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ollut se helpoin muutto, mutta onneksi on ohi ja sai sairastaa flunssan kotona. Minunkin pitäisi saada narsissin ja tulppaanin sipulit maahan, ilmeisesti olen jo narsissien kanssa myöhässä.

      Poista
  2. Voi hitsi, mikä rupeama kipeänä muuttaa mökiltä talvipesään. Melkoisesti tavaraa kuulostaa olleen, ihan ihmeellistä, miten sitä aina kertyykin.
    Pikaista kunnolla paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kummallista miten sitä tavaraa kertyykin, vaikka sekä koti ja mökki ovat pieniä ja mökissä on kaikki omat perusjutut, joita ei tarvitse muuttaa. Onneksi se on nyt tältä vuodelta ohi!

      Poista
  3. Tulipa flunssa hankalaan saumaan. Toivottavasti toipuminen on jo hyvässä vauhdissa.
    Nauratti ajatus maitokärryihin ladotun tavarakasan päällä keikkuvasta Misosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miso ei onneksi ollut muutosta moksiskaan. Ei tietenkään olisi halunnut mennä kuljetuskassiin, mutta kun sinne joutui, oli kiltisti.

      Poista
  4. Toivottavasti flunssa helpottaa kokonaan pian ja onneksi on parhaat hoitajat <3 Aika urakka tuo muutto, maitokärryt ovat hyvä apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miso on <3 Maitokärryt ovat kyllä kullanarvoiset, kun autoa ei ole. Kottikärryillä saisi kuskata aika monta kierrosta.

      Poista
  5. Toivottavasti flunssa on jo helpottanut! Se tahtoo olla kyllä jokasyksyinen riesa, syysflunssa.
    Olisikohan mahdollista kysyä naapurilta pientä nurkkaa varastosta lisätilaksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa naapureillakin olla hieman ongelmia tavaroiden kanssa, kun jonkun tavarat on kellarin käytävillä. ;D Ei taida olla oikein apua...

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground