KUKKA-AMPPELIASETELMA.

23 huhtikuuta 2023

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline

Ihanat, aurinkoiset säät ovat viime päivinä hellineet oikein urakalla. Tähän aikaan keväästä vielä vaanii vaara hallaöistä ja eipä ne lumisateetkaan ole aivan poissuljettuja vaihtoehtoja. Siksipä puutarhan ensimmäiset kesä- tai pikemminkin kevätkukat pitää olla kylmyyttä kestäviä. Valitsin murattia*, lankaköynnöstä* ja perinteisiä orvokkeja* tuomaan väriä ja tein ampeli-istutuksen puutarhapöydän päälle.

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline
Hankin jo aiemmin metallisen pöytätelineen, johon saa aseteltua valoja, ripustettua kynttilälyhtyjä tai kuten nyt tein – laitoin itsetehtyjä amppeleita roikkumaan. Ajatuksena, että muratit ja lankaköynnökset valuisivat villisti pöydän päälle ja orvokit toimisivat väripilkkuina kevään ja alkukesän ruokatuokiossa.

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline
Minulle on kerääntynyt pieniä sinkkiruukkuja, valitsin niistä kauneimmat käyttöön. Poikaystävä pisteli reiät purkkien pohjaan ja minä solmeilin mustasta juuttinarusta amppelit. Sitten ripustin kasvit telineeseen. Helppoa ja kivan näköistä nopeasti.

siirtolapuutarha orvokki muratti lankaköynnös pöytäteline

siirtolapuutarha orvokki muratti betonikäpy pläkkipeltilyhty

Laitoin pöydälle myös perinteisempään tapaan istutuksen – orvokki ja muratti yhdessä sinkkiruukkuun ja seuraksi pläkkipeltilyhty ja betonikäpy. Heti näyttää heräilevä puutarha vähän vehreämmältä ja viimeistellymmältä.


    *Kasvit saatu Huiskulalta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

8 kommenttia:

  1. Aika metka teline. Mustana mieluinen minunkin silmääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan älyttömän kiva ja sitä pystyy hyödyntämään kattauksista usealla tavalla.

      Poista
  2. Ihana piristys pöydän ylle! Voisiko orvokinkukkia jopa laittaa keväisen salaatin joukkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Voisihan niitä laittaa, jos vaan olisivat luomulaatuisia, nämä eivät taida olla.

      Poista
  3. Missä tommosia telineitä myydään?

    VastaaPoista
  4. Ostin omani E. Ahlströmin verkkokaupasta, mutta esim. K-Rauta myy samanlaista tuotetta pöytäteline-nimellä.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground