MÖKKI JA PALSTA KESÄKUUSSA 2024.

24 kesäkuuta 2024


Siirtolapuutarhamökki puutarhapolun päässä.

Juhannus oli ja meni, vietin sen tietenkin mökillä, missäs muualla. Eipä se eronnut hirveästi kesäkuun muista viikonlopuista, kun olen nyt asunut reilun kuukauden mökillä. Tein vähän puutarhahommia, söin hyvin ja hengailin puutarhassa. Noo, ehkä oli vielä vähän paremmat ruoat kuin yleensä.

Juhannuskimppu pöydällä.

Juhannustraditioihin kuuluu: aamu-uinti maauimalassa, sen jälkeinen brunssi puutarhassa (ja muinakin aamuina), juhannuskimppu ja grillailut. Aattona kitkin mökin välikäytävät ja edustan. Ihan hirveän ärsyttävä hommaa, mutta tulipa tehtyä. Suurin vaiva on toinen pitkistä sivuista, sieltä löytyy kaikki pahimmat rikat, kuten vuohenputki, -kello, karhunkierto. Palstan edusta oli yllättävänkin siistissä kunnossa, en ehkä muuten olisi sitä vielä edes kitkenyt, mutta juhannuksen jälkeen on palstatarkastukset. Ja pitäähän silloin puutarhan olla siistinä ja kaikki hoidettuna.

Clematis ianthina eli siniruukkukärhö kukassa.
Siniruukkukärhö | Clematis ianthina


Muotoonleikattu pensasangervo.
Juhannuspäivänä tartuin oksasaksiin – ja mökin perukoilta löytyneisiin vanhoihin pensassaksiin ja kävin parin pensaan ja köynnöksen kimppuun. Siistin risukkoiseksi päässeitä kuusamia, takaosan pienikukkaista kärhöä ja villiviiniä. Pätkin myös viiniköynnöstä siistiksi, se oli jo suikertelamassa naapurin köynnöstukeen. Toivon myös vähän vähemmän viinirypäleitä syksyllä leikkauksen johdosta. Viimeiseksi muotoilin palstan vanhan pensasangervon pallonmuotoon. Olin sen aikaisemmin keväällä leikannut alas ja nyt siistin sen. Pallokäsittelyn sai myös pieni puksipuu, japaninorjanlaakeri ja myrtti.

Loistokärhö 'Omoshiro' kukassa.
Loistokärhö | Clematis 'Omoshiro' 

Ukonkello kukassa.
Ukonkello | Campanula latifolia
Pitkin juhannusta istuttelin (lähes) viimeisiä esikasvatuksia maahan. Purkeista pois pääsi siperianunikkoa, harjaneilikkaa ja salkoruusuja.

Kasveja kukkaruukussa potagerissa.

Valkoinen mustasilmäsusanna kukassa.
Mustasilmäsusanna | Thunbergia alata
Kesäkuun alun leikkokukkakurssilla istutimme nimikkokukkiemme taimet. Omani, isosininuppi, oli itänyt hitaasti ja epävarmasti. Ihan hirveästi ei ollut edes istutettavaa. Sain kuitenkin kotiin (mökille) tuotavaksi muutamia pikkiriikkisiä taimia ja osan niistä istutin juhannuksena kasvatussäkkiin. 

Koulussa oli houkutteleva saa ottaa -pöytä kasveja täynnä ja tietysti otin muutamat. :)  Yksi niistä oli valkoisena kukkivat mustasilmäsusanna. Voi miten paljon se kukkii ja miten kaunis se onkaan! Olin ihan unohtanut tämän kukan. Muistan, kun joskus ala-asteikäisenä kasvatimme koulussa näitä. Sitä oranssia versioita tietty.

Punainen keinutuoli omenapuun alla.

Vaaleanpunainen pioni ' Sarah Bernhardt' kukassa.
 Pioni | Paeonia ' Sarah Bernhardt'


Musta kissa puutarhapolulla.
Kirjataan ylös, että myös Miso ahkeroi juhannuksena ja nappasi juhannuspäivänä myyrän kiinni. Voi miten tyytyväisenä ja tohkeissaan pikkukissa kuljetti myyrää edestakaisin palstalla ja oli huomattavan ihmeissään, kun henkilökunta laittoi mökin oven nenän edestä kiinni, eikä saalista saanut viedä sisälle. Yksi kukkasipulien syöjä vähemmän, plussaa.

Käärmeenlaukka kukassa.
Käärmeenlaukka | Allium scorodoprasum
Voin myös ilokseni raportoida, että löysin ensimmäisen käärmeenlaukan kukassa (vai voiko tuota kutsua kukaksi?). Sain toissavuonna Saaripalstan Sailalta lähetyksen käärmeenlaukan itusilmuista. Lykkäsin niitä samantien useampaan paikkaan ja nyt löysin ensimmäisen. Ihanaa!

Marhanlilja 'Pink Morning' kukassa.
Marhanlilja | Lilium martagon 'Pink Morning' 

Puutarhapolulla, jota kehystää köynnöskaaret, seisoomusta kissa.




{2023} {2022} {2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


14 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia ja mustana kirsikkana Miso upeine saaliineen! Hurraa!
    Ihanaa, että käärmeenlaukka siellä nyt kukkii, nuo ovat nuppuja. Kohta se tekee itusilmuja ja niistä tulee uusia ja uusia taimia – mutta ne on kyllä tosi helppo nyhtää varresta siinä vaiheessa, kun kukkavarsi nousee. Itse käytän niitä pikkuriikkisiä sipuleita joskus ruuanlaitossa, jos on unohtunut ostaa sipulia kaupasta.
    Ilokseni voin raportoida, että antamasi syreenileimu on ihan älyttömän elinvoimainen ja hyvässä kasvussa! Love Parade on myös hengissä. Ihanaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin myös raportoida, että löysin myös toisen käärmeenlaukan kukassa – ihan mahtavaa! Ja sinulta saamasi syysleimu on jo kukassa. Mihin tämä kesä oikein meni?

      Poista
  2. Sinä olet luonut palstallesi oikean satupuutarhan. Kävimme Avoimet puutarhat- tapahtumassa eräällä siirtolapuutarha-alueella ja siellä oli tosi monta avointa pihaa. Hyvin erilaisia ratkaisuja tilan käytössä. Osalla oli "perinteinen nurmikko ja pari lavaa"-tyyli ja muutamalla enemmän kukkia. Hyötypuutarhaa ei oikeastaan ollut enää kellään, vaikka se on alun perin ollut niiden tarkoitus: että kaupunkilaiset voivat kasvattaa ruokaa. Sinulla on oikea hyönteisten ja eläinten keidas, tosi tärkeää kaupunkiympäristössä. Hurmaavia kuvia, tunnelman voi oikein aistia niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siirtolapuutarho löytyy kyllä todella monenlaisia. Juuri kiersin meidän siirtolapuutarhassa pitkästä aikaa ihalemassa muiden palstoja. On hauskaa miten samoista aineksista on saatu niin erilaisia aikaiseksi.

      Poista
  3. Misolla on ollut melkoinen herkkuateria juhannuksen kunniaksi. Toivottavasti oli mehukas myyrä. Marhanliljojen aika on ihanaa. Käärmenlaukan kun kerran saa puutarhaan, sitä alkaa putkahdella sieltä sun täältä, osan kitken ja osan annan olla, kukinto on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misohan ei koskaan syönyt myyrää vaan jätti sen henkilökunnalle lahjaksi. Kiikutin sen sitten jossain vaiheessa kompostiin. Toivon, että käärmeenlaukka viihtyy puutarhassani, niin hauska se on.

      Poista
  4. Sinulla on ollut kukkaisa juhannus ja puutarhakin paljon siistimmässä kunnossa kuin vaikkapa omani. Juhannuskitkeminen selvästi kannatti. Täällä tarvittaisiin ainakin yksi täysi työpäivä, jotta saisi joka paikan siistiksi.
    Hyvä Miso! Myyriä ei puutarhassa tarvita sen enempää kuin silloin tällöin joku pienen kissan välipaloiksi.
    Käärmeenlaukka onkin hauskan näköinen kasvi. Juuri tänään huomasin ohimennen omani ja sehän on ihan viittä vaille nupullaan. Pitää muistaa seurata sitä.
    Ihana 'Omoshiro'. Kukkiipa se jo runsaasti. Aurinkoista kesäkuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkentä kannattaa aina! Sitä pitäisi kyllä täällä tehdä ahkerammin, mutta nyt en vain ole jaksanut. Myyriä ei kyllä tarvita puutarhassa yhtään ja olenkin kannustanut Misoa nappaamaan niitä. Tuon juhannussaaliin jälkeen sen on ottanut useammankin kiinni, mutta kaikki ovat päässeet karkuun. Ihanaa heinäkuun loppua!

      Poista
  5. Sinulla oli kaupunkijuhannus parhaasta päästä. Kerrankin myös sää helli meitä kesäjuhlan viettäjiä. Omoshiro kukkii upean runsaana, ja aikaisin. Vaikka niin näyttää kaikki olevan tänä vuonna varhaisia. Hienoa toimintaa Misolta. Hän kyllä hallitsee kunnon myyrämetsästäjän elkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miso kyllä saa myyriä ihailtavan paljon kiinni, mutta harmillisen huonosti tappaa niitä. Useampi yksilö on päässyt karkuun. Saisi urakalla harventaa kantaa.

      Poista
  6. Juhannuksesi kuulostaa ja näyttää kyllä aika täydelliseltä:)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground