OMENAPUIDEN KUKINTA.

05 kesäkuuta 2022


Oravankesäpesä siirtolapuutarha omenapuu omenapuun kukinta Malus domestica.
Kevään hedelmäpuiden kukinta ei olisi mitään ilman omenapuita. Siksipä vielä kuvat omenapuuni kukinnasta. Kolmesta isosta omenapuusta kaksi pitää taukoa ja vain tämä yksi, 'Syysjuovikas', kukkii. Pieni, viime keväänä istutettu, piiskataimi ilmeisesti aikoo myös kukkia, siinä on pieni rykelmä nuppuja.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha omenapuu omenapuun kukinta Malus domestica.
Oravankesäpesä siirtolapuutarha omenapuu omenapuun kukinta Malus domestica.
'Syysjuovikas' on omenapuistani se on kaikkein korkein ja sen kukat huitelee alimmillaankin parissa metrissä. Puu on harmittavan vaikea kuvattava.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha omenapuu omenapuun kukinta Malus domestica.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha omenapuu omenapuun kukinta Malus domestica.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha tulppaani Tulioa 'Rococo'
Otetaan samaan syssyyn katsaus sipulikukkiin. Tulppaanit ovat kärsineet talvesta, mutta silti joitain ilahduttavan sitkeitä on noussut. Viime syksynä istutin maahan erittäin hillityn määrän sipuleita. Halusin tarkkailla tulisiko taas samanlaiset myyrätuhot kuin vuosi sitten. Ei tullut, mutta tuli talvimenetyksiä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha tulppaani Tulioa 'Rococo'
Viime syksyn heräteostoksena hankitut 'Rococot' nousivat maasta osittain. Aivan upeita! Olin unohtanut nämä kokonaan ja olin aluksi ihmeissäni minkälaisia tulppaaneja oikein kasvoikaan.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha narsissi Narcissus tulppaani Tulipa
Palstan vanhat, ilmeisesti Darwin-tulppaanit, ovat ilahduttavan hyvin kukassa. Periaatteessa ei ihme - ovathan ne varmasti nähneet useita (kymmeniä) talvia aiemminkin. Pidän näistä vuosi vuodelta enemmän.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha narsissi Narcissus tulppaani Tulipa

Punaiset tulppaanit ovat valkoisten narsissien kanssa ovat ihanan raikas yhdistelmä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha tulppaani tulipa ''Peptalk'
Aiemmin istutetuista herkuista on muutamia jäljellä, kuten tämä 'Peptalk'. Kaikki "vääränväriset", Amsterdamin kelluvilta kukkamarkkinoilta hankitut ovat jääneet nousematta. Aikamoinen tulppaanikato on käynyt. Tekisi mieli luovuttaa kokonaan tulppaanien suhteen, mutta olen jo käynyt fiilistelemässä mitä kaikkia ihanuuksia tilaan syksymmällä. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kirjopikarililja Fritillaria meleagris
Valkoiset pikarililjat kukkivat päärynäpuun alla. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kirjopikarililja Fritillaria meleagris
Ruudulliset kirjopikarililjat saman kukkapenkin toisessa päässä lähellä mökkiä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha narsissi Narcissus

Ainuttakaan hyasinttia ei näkynyt kukassa, ei edes lehtiä. Narsisseistä kukkimatta jättivät ainakin tetet ja virvanarsissit. Narsisseista kukassa on kyllä ollut muitakin, mutta tällainen soma, pieni vaaleankeltainen ilahdutti muutamankin yksilön voimalla.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 


KIRSIKKA- JA PÄÄRYNÄPUUN KUKINTA.

03 kesäkuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Prunus cerasus 'Latvian matala' kirsikkapuun kukinta metallipenkki

Luumpuiden jälkeen kukintaa jatkaa kirsikkapuut. Olen istuttanut ensimmäisen joukossa kirsikan palstalleni. Onneksi, sillä se on vuosien aikana kasvanut jo ihan puun mittoihin, kukkii upeasti ja tuottaa hedelmää.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Prunus cerasus 'Latvian matala' kirsikkapuun kukinta

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Prunus cerasus 'Latvian matala' kirsikkapuun kukinta

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Prunus cerasus 'Latvian matala' kirsikkapuun kukinta lavatarha viljelylava potager
Oma hanami on jotain niin ihanaa! Tänä vuonna kukinnasta pääsi nauttimaan valmiissa potagerissa, puun alla olevalla penkillä istuessa. Parhautta!

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Prunus cerasus 'Latvian matala' kirsikkapuun kukinta

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Pyrus communis 'Aune' päärynäpuu päärynäpuun kukinta
Kirsikan kanssa samaan aikaan kukkii myös päärynäpuu. 'Aunen' olen istuttanut vuonna 2014. Se on ehkä rumin puu ikinä. Harmittaa, että halusin sitä leikattavan ja siitä tuli leikkauksen jäljiltä ihan hirveä. Olen harkinnut puun ylöskaivamista ihan vain esteettisistä syistä. Niin sattuu silmiin, kun reppanaa katselee. Kuvatkin on tiukkoja rajauksia.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha päärynä Pyrus communis 'Aune' päärynäpuu päärynäpuun kukinta

Huolimatta rajusta leikkauksesta puu kukkii ja tuottaa pieniä, maukkaita hedelmiä joka vuosi, joten en ole tarttunut vielä lapioon. Ehkä se saa jäädä ja vain toivon siitä tulevan persoonallisen näköinen.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 


LUUMU- JA PERSIKKAPUUN KUKINTA.

01 kesäkuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha luumu Prunus domestica luumupuun kukinta lyhty

Kalenteri kääntyi jo kesäkuulle, mutta vielä vähän toukokuun kuvia. Rakastan puutarhani puiden kukintaa, se aika on ehkä kauneinta ja taianomaisinta koko siirtolapuutarhassa. Ensimmäisenä aloittaa luumu- ja kriikunapuut.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha luumu Prunus domestica luumupuun kukinta

Oravankesäpesä siirtolapuutarha luumu Prunus domestica luumupuun kukinta
Oman palstani luumupuu on vanha. Joidenkin mielestä se on kriikuna, hedelmät ovat liian pienet luumuiksi ja toiset taas sanovat sen olevan ehdottomasti luumu, koska hedelmät ovat liian isot kriikuniksi. Niin tai näin, puun kukinta on upea. Tänä vuonna se näytti parastaan ja oli yksi iso valkoinen kukkapilvi.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha luumu Prunus domestica luumupuun kukinta
Se hohti kauniina jo kaukaa, kun rajanaapureilla ei ole samaan aikaan kukkivia puita. Ihanaa, että joku on sen aikoinaan puutarhaan istuttanut.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha persikka Prunus persica 'Melred' persikkapuun kukinta

Samaan aikaan luumupuun kanssa kukki pieni persikkapuuni. Sen ärhäkän väriset kukat ilahduttivat suuresti. Jo se, että puu oli rankan talven jäljiltä elossa, oli isoa asia, mutta että vielä kukkiakin! Kukkia oli yhteensä ehkä viisi, joista ensin kukki kolme ja sen jälkeen pari yksittäistä kukkaa. Ostin puun viime vuonna kukkivana ja silloin sen pyöreä latvus oli täynnä pinkin värisiä kukkia. Ehkä vielä joskus pääsen nauttimaan samanlaisesta kukinnasta.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 


MISON ENSI VISIITTI TÄLLE VUODELLE.

28 toukokuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha kolmilehti
Kolmilehti | Trillium erectum
Viime viikonloppu oli ihana - lupaus kesästä. Oli miellyttävän lämmintä, ei kuitenkaan liian kuumaa, aurinko paistoi. Lauantaina sain mökille kesän ensimmäiset vieraat - kaksi ystävääni. Istuimme puutarhassa pitkään iltaan. Sunnuntaina olikin sitten tehokkaampi puuhastelupäivä puutarhassa.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha kolmilehti käsi
Kolmilehti | Trillium erectum

Kolmilehden kukka on täydellisen värinen - rakastan tuota väriä. Upea, upottavan tummanpunainen. Kolmilehti on sijoitettuna vähän hassuun paikkaan, mutta en tiedä uskallanko alkaa sitä siirtelemäänkään. Jos suunnitelmat etenevät suunnitelmani mukaan, tämä kohta puutarhasta tulee muuttumaan. Ajatuksia ja kasvilistoja on, toteutus voi kyllä kestää. Sunnuntaina selviää toimiiko tärkein osa suunnitelmaani. Ruukutus-tiskipöytä saa uuden sijainnin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha isokolmilehti
Isokolmilehti | Trillium grandiflorum
Valkoinen isokolmilehti kukkii rehevästi Risu no enissä. Kävin alkuviikosta Turun kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa ja näin siellä useita erilaisia kolmilehtiä kukassa. Keräilijään iski heti vimma saada ne kaikki ja tietty heti. Harmillisesti taimia ei ollut myynnissä, mutta en siltikään lähtenyt tyhjin käsin pois. Ostin pikkuruisen japaninatsalean taimen ja vielä pienemmän tummapärskäjuuren taimen. Ne maksoivat yhteensä 6 euroa. Japaninatsalea liittyy edellä mainittuun suunnitelmaan, tosin keksin sen vasta pari päivää ostoksen teon jälkeen.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha rusokärhö Cleamatis fusijamana
Rusokärhö | Cleamatis fusijamana

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha pikkusydän
Pikkusydän | Dicentra formosa 


Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha magnolia Susan
Magnolia | Magnolia 'Susan'
Magnolia 'Susan' kukkii upeasti. Siitä on kasvanut vankka pensas. Ensimmäisen kerran se tuntuu vähän liian isolta, sen takana on palstani vesihana ja hanan aukaisu tapahtuu magnolian kyljestä, tänä vuonna pensas tuntuu vähän olevan edessä. Pitänee harkita varovaista leikkausta. Muistelen jostain lukeneeni, että magnoliaa leikataan juhannuksen tienoolla tai ennen.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha koristekirsikka Accolade Kevätsuudelma
Koristekirsikka 'Kevätsuudelma' | Prunus Sargentii-Ryhmä 'Accolade'
Vielä yksi kuva koristekirsikka 'Kevätsuudelmasta'. Miten sievä se onkin! Ihanaa, että näitä selviytyjiäkin löytyy, vaikka menetyksiä onkin tullut talven jäljiltä.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha kotkansiipisaniainen
Kotkansiipisaniainen | Matteuccia struthiopteris

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha peruna istukasperuna Timo Mulberry Beauty emalivati
Istutin viikonloppuna vihdoin perunat. Lajikkeet ovat tänä vuonna 'Mulberry Beauty' ja 'Timo'. Timo valikoitu kokeiluun poikaystäväni takia - hän on Timo. 'Mulberry Beautyt' laitoin kahteen laatikkoon ja 'Timot' viiteen ämpäriin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha nursery köynnöstuki
Viikonloppuna tuli sellainen yhtäkkinen idea, jota oli heti testattava. Laitoin mökin vanhat, liian matalaksi jääneen portaan köynnöstuen eteen, jossa ei kasva mitään järkevää. Se on sama paikka, missä viime kesänä kasvihuonekaappi oli tilapäissäilytyksessä. Keräsin portaan päälle suurimman osan siemenkasvatuksista ja jakotaimista ja laitoin suojaksi vanhan ikkunan. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha nursery köynnöstuki
En tiedä onko järkevä systeemi, mutta muuten rytökohta vähän siistiytyi, sekä ikkuna että porras pääsivät käyttöön. Ikkunan ongelma on se, ettei sade pääse kastelemaan purkkeja. Tuohon kohtaan on muita suunnitelmia, joten joka tapauksessa tämä on tilapäinen kokeilu. Tällaiselle "nursery"-paikalle olisi palstalla tarvetta, pitää vähän mietiskellä mihin sellaisen voisi laittaa.

Oravankesäpesä Miso exotic kissa Marimekko Kiurujen yö -tapetti siirtolapuutarhamökki

Viikonloppuna oli myös aika Mison ensi vierailun mökillä talven jälkeen. Rohkeasta, suorastaan uhkarohkeasta pikkukissasta oli tullut talven aikana arkajalka. Lauantaina ensimmäiset hetket mökissä meni siihen, että Miso naukui kovaäänisesti heti kun katosin näköpiiristä, mutta rauhoittui heti kun näki ja kuuli puheeni. Mökissä kaikki paikat piti heti tutkia läpikotaisin. Ruoka maistui, muutamassa kohdassa Miso kävi makoilemassa, mutta en kertaakaan nähnyt kissaa unessa. Raukka varmaan oli niin jännittynyt uudesta paikasta ettei tohtinut mennä kunnolla unten maille.

Oravankesäpesä Miso exotic kissa siirtolapuutarha

Ulkoilu ei juuri Misoa kiinnostanut. Muutaman kerran kannoin kissan puutarhaan, mutta naapureiden puutarhapuuhista tulevat äänet selvästi pelottivat ja sylissäni ollessa Miso selvästä tärisi. Sunnuntaina sain houkuteltua Mison pidemmäksi hetkeksi kanssani ulos. Istuimme tovin penkillä ennen kuin halusi takaisin sisään. Pitkä talvi on tehnyt tehtävänsä ja mökkeily ja puutarhakissailu on aloitettava vähitellen totutellen. Ensimmäiseksi hankin uudet valjaat. Valjaat taisivat olla vähän epämukavat, ne oli säädetty suuremmilleen ja tuntuivat vähän turhan tiukoilta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 


TALVEN TUHOJA.

25 toukokuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kevättähti Scilla chionodoxa
Kevättähti | Scilla chionodoxa

Kuvat laahaavat taas kerran reilun viikon perässä. Aikatauluhaasteita asettaa poikaystävän pitkät viikonloppuvisiitit, jolloin en ikinä pääse tai edes halua istua yksin tietokoneella ja lyhyet arki-illat. Pitäisi olla ja tehdä asioita puutarhassakin ja sinne lähtö vaatii kuitenkin aina päätöksen lähteä ja jaksamista puuhasteluun. Tällä viikolla olin vielä työmatkalla maanantain ja tiistain. Helatorstain vapaapäivä tulee tarpeeseen. Jos silloin tulee luvatut sateet ja puutarhahommat jäävät, ehtinen myös blogien pariin lukemaan kuulumisianne.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kevättähti Scilla chionodoxa
Kevättähti | Scilla chionodoxa

Lisää kuvia pienistä sinisistä, sillä niiden kukinta kesti kauan. Vasta nyt kukinta alkaa olla hiipunut. Kevättähtimättäitä on siellä täällä, toisaalla on skillalämpäreitä. Ihanaa, että nämä pienet lisääntyvät itsestään.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kevättähti Scilla chionodoxa
Kevättähti | Scilla chionodoxa


Oravankesäpesä siirtolapuutarha kevättähti Scilla chionodoxa
Kevättähti + punakolmilehti | Scilla chionodoxa + Trillium erectum

Oravankesäpesä siirtolapuutarha idänsinililja Scilla siberica
Idänsinililja | Scilla siberica
Talvi on tehnyt tuhojaan. Ajattelin lumen suojanneen, vaan taisi paksu jääkerros viedä hengen useammaltakin. Hyvin kuolleelta näyttävät nietospensas ja japaninvaahtera 'Dissectum'. Molemmat ovat matalia, alle polvenkorkuisia, ehkä juuri se jääkerros on osunut niihin tappavasti. Ruusuherukka näyttää kuolleelta, koko puska on silmuton. Sen juurella on muutamia oksia, joissa on lehtiä, mutta ei tietoakaan kukinnasta. Se selvinnee, koko vain kutistuu. Viimeinen palstan alkuperäisistä ruusuista kuoli myös. Se majaili kesän ämpärissä ja syksyn tullen siirsin sen maahan. Se taisteli jo viime kesänä henkensä puolesta, se taisi olla sen jäljiltä jo valmiiksi huonokuntoinen eikä kestänyt rajua talvea.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha idänsinililja Scilla siberica
Idänsinililja | Scilla siberica

Oravankesäpesä siirtolapuutarha pikkusinililja Scilla bifolia
Pikkusinililja | Scilla bifolia
Perennoista tuoksuorvokkeja en ole nähnyt yhtään. Jouluruusuista on jäljellä vain nippu kuivia lehtiä. Pidän toivoa yllä, että ne tokeentuisivat kesän aikana. Saksankurjenmiekka 'Pink Attraction' ei ole näyttäytynyt. Toivottavasti vain hätäilen. Sinisen sinikämmenen paikalla ei näy mitään siihen liittyvää, ainoastaan mukulaleinikkiä. Valkoista sinikämmentä en ole käynyt vielä edes etsimässä. Laventelissa ei näy elonmerkkejä eikä myöskään sen vieruskaverissa - katinmintussa. Kärhöistä kaipailen havaintoja vaaleanpunaisesta vuorikärhöstä. 

Oravankesäpesä siirtolapuutarha krookus Crocus
Krookus | Crocus
Yrteistä minttu oli täysin kuollut, palstan alkuperäisiin kuuluva mäkimeirami näytti elottomalta, mutta siirsin sen kuitenkin ruukkuun lavankauluksesta. Rukola oli myös kuollut, ehkä se on tehnyt siementaimia lavaan, jotka nousevat vähän myöhemmin. Toivossa on hyvä elää.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kevätkurjenmiekka Iris reticulata 'Purple Hill' kevättähti Scilla chionodoxa
Kevätkurjenmiekka + kevättähti | Iris reticulata 'Purple Hill' + Scilla chionodoxa

Oravankesäpesä siirtolapuutarha posliinihyasintti Puschkinia scilloides
Posliinihyasintti | Puschkinia scilloides
Näiden menetysten varjossa erityisen hyvältä tuntuu, että hengissä on japaninverivaahtera 'Atropurpureum'. Sitä syötiin talvella ja ne oksat ovat lehdettömät. Latvus on paleltunut ja siitä tulee rumannäköinen, kun kuolleet oksat leikkaa pois, mutta onpa elossa. Hengissä on myös neidonhiuspuu ja maassa talvehtinut sinisade. Se on onneton pikkupiiska. Suojasin sen talveksi pakkaspeitteellä, taisi olla hyvä veto. Hengissä on myös aiemmin mainittu persikka, joka kukki kolmen kukan voimin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha punaimikka Pulmonaria rubra 'Redstart'
Punaimikka | Pulmonaria rubra 'Redstart'


Oravankesäpesä siirtolapuutarha pystykiurunkannus Corydalis solida 'Beth Evans'
Pystykiurunkannus | Beth Evans


Oravankesäpesä siirtolapuutarha merimiehensydän Dicentra cucullaria
Merimiehensydän | Dicentra cucullaria
Talvituhot eivät varmastikaan olleet tässä. Kaikkea ei ole vielä ehtinyt etsiä tai tajunnut kaipaillakaan. Eihän näille mitään voi, mutta puiden ja pensaiden menetys kirpaisee aina.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha kääpiötulppaani Tulipa turkestanica
Kääpiötulppaani | Tulipa turkestanica (?)

Kukkaisaa helatorstaita!




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 


Proudly designed by Mlekoshi playground