OMENAKIRJA.

Sain Kirsti Eskelisen kirjoittaman Omenakirjan käsiini alkukesästä. Silloin nakkasin sen pinoon, koska omenapuut olivat hädin tuskin ehtineet kukkaan, kesä oli alkamassa ja kaikki ihanuus oli vasta edessä. Kuka silloin miettii syksyisiä asioita - kuten omenoita? Ei kukaan puutarhuri. Silloin vain keskittyy kaikkeen uuteen viherrykseen mitä puutarhasta löytyy ja puutarhabloggaaja kuvaa hurmoksessa jokaisen uuden nupun ja kukinnon.

Kun kesää on kulunut tarpeeksi, alkaa muukin kiinnosta kuin uusimmat kukkivat kukat. Heinäkuussa alkaa olla iltoja, jolloin malttaa istahtaa penkille, ottaa lasillisen ja toinenkin viiniä, katsoa puutarhaa ihailevasti ja lukea kirjaa. Juuri tälläisenä hetkenä tartuin Omenakirjaan.

Oli ihana yllätys, että kirja ei ollutkaan kuivahko tietokirja omenapuista, kasvatuksesta tai hoidosta. Tylsästä ja vähän mielikuvituksettomasta nimestään huolimatta kirja oli positiivinen yllätys. Se kertoi kirjoittajan kokemuksia omasta omenatarhastaan, se ei ole varsinainen omenalajikeopas, mutta lajikeistakin löytyy vinkkejä, jos vain uskaltaa luottaa Eskelisen makuun. Omenakirja on tarinakirja yhden puutarhan omenapuista ja niiden hedelmistä. Kirja tarjoaa myös runsaasti reseptejä erilaisiin omenaruokiin ja -leivonnaisiin.

Kuvissa näkyvät omenat ovat siirtolapuutarhani Punainen Melba -lajiketta. Se kypsyy ensimmäisenä, sitä vaivaa omenarupi, joka tarjoaa muumiotaudille oivallisen pääsyn vioittamaan omppua helposti. Punainen Melba on omena, jota käytän omenaherkkuihin. Äitini mukaan siitä tulee erinomaista hilloa, joka on myös kauniin punertavaa. Pitääkin kerätä viimeiset puussa olevat ja tehdä pieni erä hilloa. Ihan vaikka vaan värin takia. Tai selata kirjaa uudestaan, josko löytyisi joku houkutteleva omenaleivonnainen...

Blogiyhteistyö: Gummerus

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest