VAPPUAATTO 2018.

03 toukokuuta 2018


Maanantaina oli Helsingissä ihastuttava sää. Olin vappuaattona töissä, mutta karkasin heti kahden jälkeen. Pyöräillessä kotiin ajatus kirkastui - vappuaatto pitää viettää mökillä ja tietenkin parhaassa seurassa eli Murusen kanssa. Kotona Murunen sai niskaansa punkin estoaineen, vähän myöhässä, mutta en ollut suunnitellut vieväni kissaa vielä palstalle, ihana auringonpaiste sai kuitenkin toisiin aatoksiin.



Pakkasin mummokärryihin eväät - itselle kuohuviiniä ja naposteltavaa, Muruselle raksuja ja lihaa. Tässä kohtaa vuotta mökille mentäessä on aina jotain vietävää, niin nytkin. Pelastin viikonloppuna Kierrätyskeskuksen ilmaisteltasta pari aarretta, jotka toin mökille. Lisäksi mukana oli nippu sanomalehtiä, puulaatikko, joka oli mökiltä lainassa kuvauksissa ja Tukholman messuilla askarreltu minikokoinen hyönteishotelli. Muunmuassa.


 


Talven aikana roskalavalta pelastamani työkalulaatikko pääsi hommiin, sulloin laatikkoon multa- ja katesäkkejä. Lisää multasäkkejä tuli kuitenkin palstalle ja ne jäivät pyöräparkkiin odottamaan käyttöä. Vielä mietin pidänkö laatikon vai lahjoitanko sen eteenpäin vai vienkö sen siirtolapuutarhan roskalavalle. Laatikossa on vähän ällö pinnoite, mutta kätevät pyörät alla ja näyttää laatikko siistimmältä kuin kasa avattuja säkkejä.


Kuka nosti kissan pöydälle? ;)

Murusen mökkireissut menevät aina samalla tavalla. Päästän kissan kassista aina heti portilla, niin nytkin. Muru jäi hetkeksi ihmettelemään missä nyt ollaan ja kun pääsi kartalle, kissa tuli perässäni mökkiin ja syyttävästi tuijotti tyhjää ruokakulhoa. Henkilökunta onneksi loihti herkkuraksuja nopeasti kulhoon ja ruokahetken jälkeen Murunen malttoi lähteä pihalle tutkailemaan reviiriä. 

Myöhemmin samanlainen syyttävä katse luotiin, kun hetekalla ei ollut pehmusteita. Olin nostanut patjat pystyyn talveksi ja nyt kiireesti tein Muruselle pedin tyynyistä, jonne Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa menikin kauneusunille.

 

Perunalaatikot ovat valmiina pelargoneja varten. Vielä menee hetki ennen kuin tuon kukat palstalle, sunnuntaina vasta kannoin kellarissa talvehtineet sisälle ja tein inventaarin jäljelle jääneistä. Aika hentoisia ja valkoisia alkuja, mutta on sentään alkuja - ainakin joissan.



Kuoharia ja tippaleipä, auringossa istumista ja pientä puuhastelua - siitä oli Oravankesäpesän vappuaatto tehty.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


18 kommenttia:

  1. Ihana vappuaatto ja sää oli näköjään mitä parhan. Palvelua vaativa Murunen ♥

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunista sinulla onkaan! Kuvat ovat täynnä valoa ja kevättä. Tuo hyllyratkaisu on kaunis kuin mikä!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olit mökillä, sillä säätiöat vappuaaton jälkeen ovat olleet epävakaisia. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, nyt on kyllä taas hellitty aurinkoisilla säillä.

      Poista
  4. Ihan parasta! Tosi kiva kun ehdit nauttia hyvästä säästä, ennen kuin normaali vappusää taas saapui.

    VastaaPoista
  5. Just ihana vappuaatto ja kevään aloitus!
    Minäkin puuhailin pihalla ja naureskelin mielessäni, että parempaa vapun viettoa ei voisi olla. Messuilujen jälkeen on ihana päästä vihdoin perusasioiden äärelle ja omaan puutarhaan.
    Mies pelasti samankaltaisen työkalulaatikon kaatopaikalta. Mietin, maalaavani sen. Mun versiossa on kaiken lisäksi suuren rakennusliikkkeen nimi moneen kertaan. Älä missään nimessä heivaa omaasi mihinkään, tarvitset sitä aivan varmasti.
    Ihanaa alkavaa viikonloppua! Luvassa on mahtavaa säätä, nyt puutarhat rävähtävät varmasti vihreyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa mun laatikossa on se ongelma, että se on pinnoitettu kosteuttahylkiväksi ja siinä on sellainen inha pinta, jossa maali ei pysy. Toistaiseksi saa olla tuossa paikalla, niin näen onko sille oikeasti käyttöä vai ei.

      Aurinkoista helatorstaita!

      Poista
  6. Hyvä resepti vappuaattoon;)
    Ajattelin samaa kuin Riinakin, maalaa säilytyslaatikko tummaksi, siitä tulee upea!
    Ja kissan syyttävä katse, se saa kyllä vipinää kinttuihin, yleensä juurikin ruokakupin luona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Laatikkoa ei ehkä pysty maalaamaan, silläse on pinnoitettu kosteuttahylkiväksi ja siinä on sellainen inha pinta, jossa maali ei ehkä pysy.

      Tämä neiti yleensä tehostaa vaativaa katsetta, tassulla läpsimällä. :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Ihana fiilis <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Teillä on ollut tosi hieno ja viihtyisä Vappu!

    VastaaPoista
  9. Vappuaattosi kuulostaa ja näyttää oikein kivalta. :) Kylläpä sinulla on suloinen Murunen! Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vappuaatto oli ihan mahtava. :) Murunen on kyllä aivan ihana. Aurinkoista helatorstaita!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground