Tässä tulee pieni kuvatervehdys viime viikonlopun Lahden Pihapiiri-messuilta. Lahden Messut* tarjosi toistamiseen käynnin näillä pienillä, mutta sitäkin kukkaisemmilla messuilla. Saavuin junalla Lahteen ja minua oli vastassa ihana Katinkanssa-blogin Kati. Kiersimme ensin useammalla kirpputorilla ja Lahden Siemen ja Kone -myymälässä. Kirppisaarteista tullee juttua tuonne kotipesän puolelle myöhemmin. Siemenstä ja Koneesta ostin pelargonipistokkaan, männyntuoksuisen 'Pino'-pelakuun. Onneksi, sillä viimevuotinen oli heittänyt henkensä talven aikana.
Turun ja Helsingin messuihin verrattuna täällä oli myynnissä
useammallakin osastolla ilahduttavasti perennoja. Messujen myöhäinen ajankohta varmasti
helpottaa myyntiä, vaikka kevät onkin tätä vuonna jäljessä. Yllä olevat kuvat ovat Lahden Puutarhaseuran osastolta ja alla olevat ovat yleiskoristelua.
Ihanan Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinalla oli oma pieni osasto messuilla. Hänen osastoltaan bongasi monta hyvää ideaa esimerkiksi parvekkeelle ja miksei puutarhaankin. Menimme ensimmäiseksi messuilla moikkaamaan Riinaa ja samalla tuli nähdyksi useampi bloggari, aivan mahtavia kohtaamisia!
Viimeinen kuva on Helsingin messuiltakin tutun HUONE ett RUMin osastolta. Sain tiedon, että heidän osastoltaan oli ostettava tämän vuoden blogituote eli luuta. :) Olin muutenkin ajatellut ostavani hyvin japanilaishenkisen puutarhaharjan, koska se jäi mietityttämään Kevätmessujen jälkeen, joten sellainen lähti mukaani Helsinkiin.
Kotimatkalle pistäydyin kaupassa ja lähtiessäni kotiin päin virittelin messu- ja kauppaostoksiani pyörän koriin. Vieressä kaupassa ollutta isää odottelivat äiti ja pikkupoika. Poika totesi kirkkaalla äänellä äidille: "Luuta! Onko toi noita?" :D
*Messut tarjosi Lahden Messut.
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Bloggarit olivat hyvin edustettuina lauantaina messuvieraina, itse pääsin vasta sunnuntaina. Riinan osasto oli hyvä, selkeä ja kutsuva. Tai no, sitä oli messut kokonaisuudessaan, kannatti käydä. Mielenkiinnolla odotan kirppispostausta, minulle Lahden kirppikset on lähikirppiksiä.
VastaaPoistaRiinalla on viettänyt osastolla vieraita joka päivä! Messut olivat kyllä pienuudestaan huolimatta kivat, mukavaa kun oli niin paljon kasvimyyjiä.
PoistaTodella kauniit kuvat ja tunnelmat olet taltioinut messuilta!
VastaaPoistaOli taas niin ihana nähdä ja jutskailla edes hetki. Joskus sun täytyy tulla tänne päin ihan ajan kanssa ja kierretään kaikki kirpparit ja muut kivat paikat.
Ja blogiluuta on täälläkin ja jo testattu käytössä. Ihan mahtava työväline ja niin kaunis. Muo jäi harmittamaan, miksi en ostanut sitä pienempääkin versiota.
Pitääkö meidän ottaa muuten luudat mukaan, jos järkätään yhteinen tapaaminen? Siinä olisi vähän isommillakin hieman miettimistä, mitä nämä hullut naiset oikein ovat. No, seuraavaksi kun nähdään, tuon sulle blogiharavankin. Eiköhän sitten puutarhahommatkin suju helposti ja niin japanilaisen rauhoittavasti.
Ihanaa toukokuun alkua Kati! <3
Kiitos Riina! Olen vasta ihastellut blogiluutaa mökin ovenpielessä, saa nähdä raaskinko ottaa sitä olenkaan käyttöön. :) Ehkä en ainakaan ihan heti. Oi, se blogiharava olisi i-ha-na, sehän kyllä ihan selvästi kuuluisi luudan viereen. <3
PoistaOli ihana nähdä ja toivottavasti nähdään pian uudestaan, joka luutien kanssa tai ilman. :) Vehreää toukokuuta!
Hauska oli nähdä. Tasit tehdä hyviä ostoksia reissullasi.
VastaaPoistaHupaisaa, miten luutasi on nyt huomioitu.
Juu, oli todella kiva nähdä! Pojan äitiä varmaan nolotti, mua vain hymyilytti.
PoistaKiitos ihanasta lauantai seurasta! Oli kyllä kiva kirppiskierros ja olen niin tyytyväinen omiin löytöihini. Uudessa kattilassa paistoin jo munkit:) Ihana kommentti siltä pikkupojalta:)) Se luuta on kyllä tosi hyvä, kevyt ja taipuisa. Nähdään pian taas<3
VastaaPoistaKiitos itsellesi ihana! <3 Istutin sen 'Pinon' sieltä kirppikseltä ostamaani ruukkuun. On oikea Lahti-setti. :)
PoistaNähdään viimeistään Marketanpuistossa!
Voi harmi, että oltiin messuilla eri päivinä, mutta varmaan kesän aikana jossain tapahtumassa nähdään! Luuta - mutta se meni ihan sivu suun kokonaan, ihastelin ja kuvasin vain niitä suloisia ilmakasveta Huone ett Rumin standilla! Olipa hauska kommentti pikkuisella :D. Riinan standi oli ihana kohtauspaikka meille bloggareille!
VastaaPoistaOlipa harmi, että ehdit vierailulle jo perjantaina! Ehkä nähdään kesän mittaan jossain. Kiinnitin huomioni luutaan jo Helsingissä ja sillloin jäi harmittaman etten ostanut, onneksi pystyin nyt korjaamaan tilanteen.
PoistaJäin ilman blogiluutaa, mutta vanhalla lentelee vielä ihan mukavasti :) Oli kiva tavata!
VastaaPoistaOli mukava tavata, ehkä törmätään taas pian uudestaankin! :)
Poista