PELARGONITAIVAS.

21 huhtikuuta 2019



Kävin viime lauantaina kirjaimellisesti Pelargonitaivaassa. Nimensä mukaisesti puutarha keskittyy vahvasti pelargoneihin, vaikka kasvatuksessa on myös muita kasveja. Pelargonitaivas sijaitsee Turun kupeessa, Liedossa ja sen omistaa Tiina Niittynen. Niittynen on ehkä tuttu Pelargonitaivas-blogista ja aiemmin Rinkin puutarhasta. Pelargonitaivas on aloittanut toimintansa vasta tänä keväänä ja jo nyt voin sanoa, että tämä paikka tulee muuttamaan Suomen pelargonimaailmaa. 







Lauantaina tilalla oli pelargonipäivä ja yksi kolmesta isosta kasvihuoneesta auki, jossa oli pöytätolkulla pelakuita ja  myös muita kasveja kuten värinokkosta ja onnenapilaa. Paikalla oli myös Peltosen Puutarha Kouvolasta ja paikallinen Liedon Kukka ja Puutarha, lisäksi oli muutama harrastaja myymässä omia pistokkaitaan. Myös Suomen Pelargoniyhdistys osallistui päivään ja esitteli toimintaansa.




Pelargoneja oli pöytätolkulla myynnissä, mutta eniten itseäni kiehtoi kukassa olevat emokasvit, jotka eivät olleet luonnollisestikaan olleet myynnissä. Emoja oli hurja määrä ja ne oli eristetty omaan tilaan. Oli vanhoja suomalaisia pelargoneja, luonnonlajeja, kirjavalehtisiä, tuoksupelargoneja. No, varmasti ihan kaikkea!

Ostin tapahtumasta onnenapila 'Pink Pillow':n, pelargonit 'Fredrika Runeberg':n, 'Mrs. Pollock':n ja Peltoselta vielä P. trifidum:n. 



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Oi mikä paratiisi! Ihanaa, että pääsit käymään tapahtumassa.

    VastaaPoista
  2. Oi, onpa hurmaava paikka! Vähän alkaa olla samaa meininkiä kuin Ruotsissa. Eikös siellä ollut lauantaina pelargoniyhdistyksen tapaaminen. Varmasti olisin myös lähtenyt sinne, mutta meillä oli täällä samaan aikaan orkideanäyttely. Kesäkuun tapaamisen Porissa olen jo laittanut kalenteriin. Tiina oli Turun messuilla ja ostin häneltä 5 pelakuuta, juurikin tuon Fredrikan, enpä nyt juuri muista, mitä ne muut olivat.....
    Taitaa pelargonitaivas olla Takapenkin ladojen ensi kesän yksi retkikohde💚
    Mukavaa loppupääsiäistä sinulle🐱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja varamsti vain paranee, kunhan puutarha pääsee kunnolla vauhtiin. Meillä oli ainakin pelargoniyhdistyksen hallituksen kokous siellä, muutama jäsen oli ainakin myymässä pistokkaita eli yhdistyksen jäseniä ainakin oli paikalla runsaasti. :) Suosittelen ehdottomasti retkikohteeksi, vaarallisia houkutuksia kyllä saattaa olla, mutta niin taitaa kuuluakin! :D

      Poista
  3. Kävin myös Pelargonitaivaassa ja ihastelin myös eniten emokasveja. Yritin kaula pitkällä kuikuilla nimilappuja. Muutamia pelargoneja lähti tietysti mukaankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lähiaikoina tai ainakin -vuosina pääsemme osallisiksi emokasvien jälkeläisistä. :)

      Poista
  4. Täytyypä laittaa tämä paikka muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Ainakin aikaisemmin Pelargonitaivaalla on ollut myös toimiva nettikauppa.

      Poista
  5. Harmillisen kaukana tuo Tiinan paikka täältä Tampereen kulmalta katsottuna :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla ihan yhtä kaukana kuin täältä Helsingistäkin... ;)

      Poista
  6. Pitäisiköhän minun kiertää paikka kaukaa..:)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground