 |
Helmihyasintti l. helmililja | Muscari armeniacum |
Olin kaksi viikkoa lomailemassa Japanissa. Reissu meni hyvin, paluu työarkeen ei niinkään, olen kärsinyt aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Vähitellen univaje on täyttyy ja loman jälkeinen päämäärätön vetelehtimisen pitää loppua, kun puutarha odottaa hoitajaansa.
Japani oli ihana, tähtäsin sinisateiden ja atsaleoiden kukintaan. Sain kaupan päälle kerrottut kirsikankukat, ne kukkivat tavallisia myöhemmin. Oli pakahduttavan kaunista. Oli 14 puutarhakohdetta, kissajuna, Yayoi Kusama -museo ja paljon kauppoja. Unelmalomani. Ahhh. Sain
pidennetyn kevään, sillä Japanissa kevät oli huomattavasti pidemmällä.
 |
Hyasintti | Hyacinth |
Tiesin matkaa varatessa, että huhti-toukokuun vaihde on kevään alku Suomessa ja menettäisin kevään parhaat puutarhapuuhailupäivät - pääsiäisen ja vapun. Päätin etten stressaa, aina tulee seuraava kevät ja puutarhatyöt kyllä odottavat minua palatessa. On vain itsestä kiinni missä tahdissa niitä teen ja kuinka kriittisesti arvioin itseäni ja puutarhaani.
Ennen lähtöä kävin kertomassa magnolialleni ettei ei ole
soveliasta kukkia ennen paluutani. Kuuliaisena pensaana se odotteli
nuppujen kanssa, kun palasin kotimaahan. Ehdin hieman huolestua
matkalla, kun huomasin Instagramista, että kaikki hehkuttelivat
hellelukemia ja esittelivät puutarhojensa kukintaa. Omassa puutarhassa
ehti kukkia vain yhdet aikaiset tulppaanit matkani aikana.
 |
Tähtitulpaani | Tulipa humilis 'Violacea Yellow Base' |
|
 |
Ruusuherukka | Ribes sanguineum |
|
|
| |
Narsissi | Narcissus |
Ennen matkaa ehdin äitini kanssa siistiä kaikki perenna-alueet ja
kertaalleen kitkin palstan edustan, toisen sivun ja mökkipolun. Palsta
näytti palatessa huomattavan siistiltä, kun nuo alueet olivat kunnossa.
Viikko sitten lauantaina vanhempani palauttivat Murusen minulle ja
samalla jatkettiin kolmistaan puutarhatöitä. Isä asensi uuden
köynnöstuen vanhan jatkoksi ja laittoi palstan taka-aitaan uuden portin.
Kaivoin mökin vierustalta tekemiäni betonilaattoja ylös, ne alkoivat
viime syksynä kyllästyttää liikaa. Siinä puuhassa loukkasin vähän
selänkin, onneksi se alkaa olla jo kivuton.
 |
Narsissi | Narcissus |
 |
Narsissi | Narcissus |
Eilen istutin perunat ämpäreihin ja lavankaulukseen. Laitoin
valkosipuleille pollen parasta. Siivoilin lavankaulusmaita ja istutin
niissä talvehtineita yrttejä ja mansikoita ruukkuihin. Ensimmäisten
sadepisaroiden tippuessa heittelin kalkkia maahan ennen kotiin lähtöä.
 |
Keltakiurunkannus | Corydalis lutea |
Alkuviikosta kävin Herttoniemessä työasiossa, kotimatkalla kävin PuutarhaNikkareilla orvokit mielessä. Tulin ulos myymälästä japaninvaahteran, sammaleen ja heinän kanssa. Parin päivän päästä kävin K-Raudassa ostamassa seinäkoukkuja tikkaille, ostin orvokkeja. :) Istutin orvokit ruukkuihin ja asettelin ne portille toivottamaan tervetulleeksi. Tästä se taas lähtee!
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Mukavan näköinen blogi sinulla, liityin lukijaksi :)
VastaaPoistaKiitos ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! <3
PoistaHelteen ajan olisit varmasti nauttinut täällä olosta, mutta onneksi sen jälkeen tuli viileää, ettet missannut magnolian kukintaa! Matka kuulostaa siltä, että oli tosiaan unelmiesi täyttymys. Eiköhän se kevät täälläkin jatku nyt, kun on yöpakkasista taas päästy...
VastaaPoistaTänään oli jo iltaipäivällä mukavan kesäisää, luumun kukatkin olivat yhtäkkiä auki. Vielä eilen ne olivat tiukasti supussa.
PoistaMatka oli ihana, toisaalta on ihanaa palata kotiin ja päästä heti nauttimaan kevätkukinnasta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKaunista kukintaa, keltakiurunkannukset ovat suloisia.
VastaaPoistaJapanin matkasi kuulostaa kadehdittavan mahtavalta. Kirsikoiden kukinta, puutarhakohteet ja Yayoi Kusaman museo.. toivottavasti kerrot näistä lisää!
Kiitos! Matka oli aivan huikean ihana! Palaan ihan varmasti aiheisiin, mutta vasta syksymmällä.
PoistaOli varmasti upea matka, instassa katselin toinen toistaan kauniimpia kuvia reissustasi. Lämipimien päivien jälkeen puutarhat hidastivat tahtiaan, ehdit hyvin mukaan kevääseen.
VastaaPoistaKiitos, matka oli kyllä mahtava. Onneksi tahti hetkeksi hidastui, nyt mennäänkin taas jo täysillä.
Poista