Pionikausi alkaa olla ohi. Nämä yläpuolella olevat kukat olivat loistossaan kesäkuun alussa ja postauksen lopussa olevissa on vielä muutamia nuppuja. Ihanaa, kun kukkia on riittänyt pitkään. Nämä tumman aniliinit pionit ovat kesäpesän alkuperäistä kasvistoa, lajista ei mitään hajua, mutta kukkivat aina ensimmäisinä ja ovat varreltaan muita matalampia. Kuvat on otettu eri valossa, oikeasti olivat samanväriset kukat. :)
Seuraavan hennon vaaleanpunainen ja valkoinen aniliinein sisuksin. Voi tosin olla myös, että aiemmassa postauksessa Sarah Bernhardtiksi väittämäni onkin tuota samaa valko-aniliinia kuin alemassa kuvassa on. Samassa puskassa on kuitenkin hyvin paljon Sarah B.:n näköisiäkin kukkia. Nämä molemmat ovat myös olleet puutarhassa aikaa ennen minua.
Ostin vuonna 2012 Oma piha -messuilta kuusi pionin juurta ja sain vielä yhden kaupan päälle. Viime vuonna kaksi pioneista kukki ja tänä vuonna kaikki ovat kukassa. Samanlaisessa kukassa, kaikki ovat valkoisia, joiden keskusta on vaaleankeltainen. Muuten hyvä, mutta en ostanut yhtään valkoista saati valko-keltaista pionia... Pioneja piti olla kolmea erilaista, 'Red Magic', 'Dr. Alexander Fleming' ja 'Sarah Bernhardt'. Onko minua jymäytetty oikein kunnolla vai onko maaperä voinut vaikuttaa näin paljon?
Tänä vuonna ostamani 'Sorbet' on ilokseni lähtenyt kasvamaan, toivottavasti tulvaisuudessa kukkii pinkki-keltaisin kukin.
Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin' | Pinterest
Pionit ovat niin upeita! itse saan vielä odotella muutaman vuoden, että omat kukkisivat. Luin jostain puutarhalehdestä jutun pioniharrastajasta, joka osti pioninsa juurina, sillä hän piti yllätyksistä. Ilmeisesti niistä hyvin harvoin saa juuri sitä, mitä olisi halunnut :)
VastaaPoistaJuu, juurina minäkin ostin, mutta veikkaan että maaperä teki tässä tepposet. :)
Poista