Tässä ovat pienen pihani pienet japanilaiset. Kolmessa ekassa kuvassa on Acer palmatum 'Katsura', jonka olen kesällä 2012 ostanut. Se on talvehtinut kaksi kertaa pienin vaurioin. Vuoden vanhempi on alimmaisessa kuvassa Acer Palmatum 'Bloodgood'.
Bloodgoodin pitäisi nimensä mukaisesti olla verivaahtera, mutta kovin vihreältä näyttää. :) Siitä ovat ylimmät oksat paleltuneet ja ilmeisesti veriosuus on vartettu vihreään vaahteraan tai jotain. Ostin vaahteran edellisen asunnon parvekkeella ja parin ruukussa talvehtimiskokeilun jälkeen päätin kokeilla talvettaa maassa. Onnistuen, toisin kuin ruukuissa parvekkeella.
Vaahterat saavat piakkoin seuraa jo pari viikkoa sitten Kauppilan puutarhasta ostamastani Acer palmatum 'Garnet' -japaninverivaahterasta. Tuossa toisessa kuvassa näkyy myös ensimmäisen talvensa palstalla talvehtinut vuoriruokobambu Fargesia murielae. Tähän pieneen japanilaistyyppiseen yritelmääni sopisi hyvin jokunen heinä, joku matala jottei pikkupuut katoa näkyvistä täysin kuten kävi alkukesästä kun rikkaruohot ottivat vallan. :)

Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin' | Pinterest
Sinulla on siellä kohta Pikku-Japani..:)
VastaaPoistaToivottavasti! :)
Poista