KUKKIEN KUNINGATAR - Ruusun huumaava historia.

24 lokakuuta 2017


Satuin kesällä bongaamaan Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta kiinnostavan kirjan - Kukkien kuningatar - Ruusun huumaava historia, edullisesti. Kirja meni samantien virtuaaliseen kauppakassiin ja tilaukseen, päivässä kirja oli lähimmästä Kierrätyskeskuksesta noudettavissa.





Hieman jännitti avata ensi kertaa kirja. En ollut koskaan pidellyt kirjaa kädessäni, saati selaillut sitä. Kirjan on kirjoittanut Pirkko Liitiä yli kymmenen vuotta sitten, se on julkaistu vuonna 2006. Kymmenessä vuodessa grafiikka ja kuvat helposti vanhentuvat, katsokaa vaikka kymmenen vuoden takaisia sisustuslehtiä. :) Onneksi tämä kirja on tehty hyvin klassissella typografialla, ilman trendifontteja tai muita kikkailuja. Kuvat ovat pääasiassa vanhoista maalauksista ja piirroksista ja ne eivät samalla lailla mene pois muodista kuin valokuvat. 


Kirjassa käydään yleistajuisesti läpi ruusun historia kristillisenä symbolina, kuvataiteessa, rakennus- ja sanataiteessa, musiikissa ja vielä kunnian ja mahdin sekä juhlan ja arjen kautta. Kirja kertoo ruusun kiinnostavan tien puutarhoihin ja osaksi ihmiskunnan historiaa euroopalaisesta näkökulmasta. Runsas kuvitus tukee mukavasti tekstiä. Tästä kirjasta et löydä ruusun kasvatus- tai hoitovinkkejä.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Mikä löytö! Ihana sisältö, kuvat ja tosiaan klassinen ulkoasu - kaunis, kuten aiheensakin.

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno löytö! En edes tiennyt, että kierrätyskeskuksella on myös verkkokauppa. Taidanpa käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Verkkokauppa on aika kätevä, kun tilauksen saa toimituskuluitta lähimpään kierrätysmyymälään ja toimitusajat ovat ihan huimat. Viimeksi tilauksesta toimitukseen oli muutama tunti! :)

      Poista
  3. Olen tainnut bongata tuon kirjastossa mutta en lainannut. nyt taidan korjata asian. Vaikuttaa hyvältä kirjalta.

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä mielenkiintoiselta!
    En ole koskaan törmännyt tuohon kirjaan. Täytyykin käydä kirjastossa kyselemässä ja pitää silmät auki kirppareilla.
    En Betweenin lailla myöskään tiennyt, että kierrätyskeskuksella on verkkokauppa. Apua, uskaltaakohan sinne edes mennä kurkkimaan. Tulee varmasti monia houkutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Toivottavsti löydät opuksen omaksesi. Harmillisesti just oli tuolla Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa myynnissä toinenkin kappale tuosta kirjasta. Näyttää olevan myytyjen puolella nykyään.

      Poista
  5. Oi, miten kaunis kirja! Mahtava löytö. Kierrätyskeskuksen verkkokauppa! Sekin aika hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ainut huono puoli on, että verkkokaupassa hinnat ovat vähän korkeahkot, tosin tavara on varmasti valikoiman parhaimmasta päästä. Kirjat tosin ovat minusta edullisia.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground