Muutama foto ikuisuusprojektistani, japanilaisnurkkauksesta. Ihan hirveästi nurkkaus ei ole edistynyt. Alueella on paha rikkaongelma, josta olen päättänyt päästä eroon tulevina vuosina. Nurkkauksessa kasvaa erittäin muhkea kasvusto käsittääkseni jotain hulluna leviävää kellokasvia. Tänä kesänä olen ottanut nurkan rikkaruohot erityissyyniin ja olen yrittänyt kitkeä ne ennen kuin ne oikeastaan ovat juurikaan kasvaneet.
Olen pitkään pohtinut mitä istuttaisin japanilaispuitten juurille ja tänä kesänä levittelin pehmytmesiheinää toisaalta tuohon laattojen viereen. Ajattelin sen värityksen ja kukattomuuden sopivan hyvin tähän kohtaan. Surkean näköiset alut ovat vankistuneet kuvanottamisen jälkeen, onneksi.
 |
Neidonhiuspuu | Gingko biloba |
Elävä fossiili, neidonhiuspuu, on niin kaunis. Sateen jäljiltä kimaltelevat vesipisarat lehdillä. Suorastaan runollinen näky.
 |
Tarhavarjohiippa | Epimedium x rubrum |
Varjohiippa ja Murunen. Tarhavarjohiippa ei ehkä ole japanilaiskasvi, mutta se piti istuttaa johonkin varjoon.
Alkukesällä lähti sakset vähän käsistä ja orapihlaja-aidan antama varjo on tässä kohtaa mennyttä ainakin muutaman vuoden.
 |
Japaninsara | Carex morrowii 'Ice Dance' |
 |
Kameleonttilehti + käärmeenparta + japaninsara | Houttuynia cordata + Ophiopogon planiscapus + Carex morrowii 'Ice Dance' |
Japanilaiseen tyyliin ei oikein sovi kukkivat kasvit, siksi olen istutellut enemmänkin kasveja, joiden lehdet antavat väriä ja muodot tuovat vaihtelua istukukseen. Kameleonttilehti on tänä kesänä nauttinut olostaan. Se oli selvinnyt ihmeekseni talvesta ja vähitellen levittäynyt itsekseen. Sen seurana on tummaa käärmeenpartaa ja japaninsaraa.
 |
Japaninverivaahtera | Acer palmatum 'Atropurpureum' |
Japaninverivaahtera on neidonhiuspuun ohella nurkkauksen kuningatar. Rakastan tuota viininpunaista sävyä ja kauniin pieniä lehtiä.
 |
Vuoriruokobambu | Fargesia murielae |
Nurkkauksen pitkäikäisimmät kasvit ovat vuoriruokobambut. En ole kirjannut vuotta milloin olen ensimmäisen istuttanut, veikkaisin ensimmäistä kesää, jolloin olen silloisella parvekkeella olleen bambun tuonut Kesäpesälle talvehtimaan. Toinen tuli vuosi tai kaksi myöhemmin. Ilokseni ne ovat pysyneet hengissä, mutta eivät ole lähteneet järkyttävään kasvuun. Ilmeisesti joidenkin lajien kanssa on se vaara.
 |
Vuoriruokobambu | Fargesia murielae |
Tein kesällä betoniaskarteluja ja sain japanilaisnurkkauksen laattapolun valmiiksi. Polku kiertää ruokomatolla verhoillun kompostin. Luonnonkivet olisivat toki oikeampi ratkaisu, mutta autottomana kivien hankkiminen on vähän vaivalloisempaa. Valoin betonia myös vanhoihin valaisinkupuihin ja sain hauskoja palloja. Yksi päätyi bambujen helmoihin.
Lupaava nurkkaus! Ihania lehtimuotoja ja -värejä. Talvehtiiko käärmeenparta sinulla ihan avomaalla? En ole sitä hankkinut, kun olen ajatellut sen olevan liian arka.
VastaaPoistaKiitos, ehkä vähitellen muodostuu enemmän japanilaistyyliseksi. Käärmenparta talvehti viime talven tuossa avomaalla, haravoin vain lehtiä päälle. Olen sitä aiemminkin kokeillut tuossa samassa kohdassa ja silloin se tosin kuoli. Ehkä se voisi sielläpäin talvehtiakin.
PoistaHyvin on ainekset kasassa. Nurkkauksesta tulee kaunis ja varmasti myös rauhallinen.
VastaaPoistaKiitos Between!
PoistaKaunista!
VastaaPoistaEi niitä kukkia aina tarvita;)
Kiitos pioni!
PoistaAivan ihana nurkkaus! Ihan täydellisiä kasvivalintoja. Nuo muodot ja värit sopivat oivasti yhteen. Olisipa hienoa saada oma neidonhiuspuu. Ei vaan taitaisi menestyä täällä Savossa.
VastaaPoistaKiitos! Neidonhiuspuu on kyllä hieno, sen kanssa on aina vähän jännitystä selviytyykö talvesta. Varsinkin, kun siihen tulee lehden aika myöhään.
Poista