KEVÄTMESSUT 2019 osa 1/2.

07 huhtikuuta 2019


Blogiyhteistyö: Messukeskus

Puutarhatapahtumakausi alkoi tänä vuonna Kevätmessuilta. Otin töistä päivän vapaata ja olin heti aamusta Helsingin messukeskuksessa. Aamunavaukseksi kävin kuuntelemassa hetken lehdistötilaisuutta. Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavirta nosti esiin juuri nyt pinnalla olevia taikasanoja: helppohoitoisuus, ilmastonmuutos, hyönteiskato, luonnon monimuotoisuus, koti laajentuu toimintoineen ulos, kaupunkiviljely, hyötykasvit ja värikkyys ja iloisuus.

Taulavirran mukaan puutarhaharrastamisen trendeinä ovat tänä vuonna intohimoisen harrastamisen lisääntyminen. Vanhat kasvit ja erikoisuudet nousevat suosioon ja erityisesti niiden keräily. Tunnistan tämän itsestäni. Perinneperennat ja vanhat suomalaiset pelargonit kiinnostavat ja niitä haalin itselleni.

Hyötykasvit jatkavat suosiotaan ja itse olen havaitsevinaan, että moni miettii miten olla enemmän omavarainen puutarhan avulla. Koti laajenee pihalle, puutarhasta tulee kesäisin keittiö ja olohuone. Kaupunkipuutarhat lisääntyvät ja haetaan eksotiikkaa arkeen. Ympäristövaikutukset mietityttävät ja maan hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita. Hulevesiongelmat käännetään sadevesipuutarhoiksi. Ja viimesenä Taulavirta lanseerasi sanan rötypuutarha eli pihan perällä olevan pölyttäjien ja tarpeellisten hyönteisten kodiksi jätetyn siivoamattoman alueen kantoine, oksine ja nokkosineen. Harmillisesti tätä ei voi toteuttaa siirtolapuutarhassa, mutta aion hankkia lisää hyönteishotelleja puutarhaani.


Messujen yleisalue oli tänäkin vuonna Puutarhaetsivien eli Tanja Niemisen ja Tiina Holmbergin käden jälkien tuotosta. Tänä vuonna oltiin sukellettu sadusta todellisuuteen ja ideapuutarhoista löytyi neljä erilaista teema: City-eko-,  rakkausretriittipuutarhat, lapsiperheen ja koiraperheen pihat.






Tykkäsin tämän vuoden ideapuutarhasta enemmän kuin viime vuotisista, mutta silti tuntui ettei ideapuutarhoissa niinkään ollut ideoita. Isoa aluetta oli täytetty laajoilla käytävillä ja istuskelualueella. Koristeina oli käytetty mm. huopalehtiä. Messujen ajankohta vaikuttaa varmasti kukkien saatavuuteen, sillä tulppaanit ja kirsikkapuut nähdään joka vuosi.


Toista kertaa oli esillä myös kuusi malliparveketta. Parvekkeiden taso ja myös koko vaihteli suuresti. Mielestäni kaksi nousi ylitse muiden, muut olivat aika mitään sanomattomia. Yllä kuva Kotoisa keidas -parvekkeesta.


Yllä oleva kuva on Eläkeläispariskunnan design parveke kesäillan nautiskeluun -malliparvekkeesta. {eikös designparveke ole yhdyssana?} 


Omaksi suosikikseni nousi Kierrätyskeskuksen Nuoren fiilisvihreän DIY- parveke oleskeluun ja tuunailuun -parveke. Parvekkeen on suunnitellut Näprä & Plan B -tiimit. Tykkäsin vanhoista kalusteista ja tee se itse -ideoista.



Olen ostanut Kierrätyskeskukselta juuri tuollaisen kuvassa näkyvän nukkaköynnösvehkan. :) Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksiin tulee myyntiin S-ryhmään myyntiin pääsemättömiä kasveja aika ajoin. Välillä tekee todella tiukkaa päästä myymälästä ulos ilman kasvia...


Tuo matto oli aivan ihana!


Toinen hienoista parvekkeista oli K-Raudan kanssa yhteistyössä tehty Urbaani parvekepuutarha -parveke, jonka suunnittelijoina oli Versoileva-yhteisöstä tutut puutarhabloggarit Kati Jukarainen, Maria Kesänen ja Sanna Rasku.



Parveke oli tyylikäs ja moderni, jonka voin hyvin kuvitella uusien kerrostalojen isoihin lasitettuihin parvekkeisiin kesäiseksi oleskelutilaksi.



Messupostauksen toisessa osassa on kuvia messujen osastoilta.

*Messulippu saatu blogiyhteistyönä Messukeskukselta.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Hih, olen trendin huipulla, meiltä löytyy rötypuutarhaa vähän sieltä ja täältä;)
    Kun en itse päässyt Kevätmessuille, on kyllä kiva nähdä huippukohtia blogeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! :) Kaikenmaailman öttiäiset ja pörriäiset kiittää!

      Poista
  2. Oli mukava tavata.
    Kiva, että kirjasit Taulavirran puheen pääkohtia. Hyvin ne näkyivät messuilla. Minusta ideapuutarha oli viime vuotista köyhempi. Ilman muuta ajankohta sanelee kasvien kirjon, mutta silti näkymistä tuli jotenkin vaisu olo. Ehkä Helsingin messut pyrkivät tarjoamaan kaikille kaikkea ja niin sitten yksittäiset alueet jäävät pieniksi, kuten kasvipainotteisuuden kanssa taitaa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koin viime vuotisen ideapuutarhan jotenkin niin päälleliimatulta aiheelta, ehkä myös vaikuttaa se, että Liisaa ihmemaassa -kirja on jäänyt aikoinaan kesken, kun oli niin ärsyttävä.

      Luulen, että ideapuutarhaan ei ole hirveästi rahaa käytettävissä tai on suunnittelijan oman aktiivisuuden varassa. Lisäksi tietenkin se, ettei kukkeimmillaan olevia kasveja ole juuri saatavilla - paitsi niitä tulppaaneja.

      Poista
  3. Minäkään en Helsinkiin lähtenyt ja siksi on kivaa makustella herkkupalat paikalla olleiden blogeista 😉. Taidanpa minäkin olla trendikäs, rötypuutarha löytyy meiltäkin! Hieno juttu, että tämä puutarhahurma leviää jopa intohimoksi, kuten joillakin kai joskus on ollut jo aiemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, hyönteiset tykkää ja siitä hyötyy myös puutarhuri, varsinkin kaltaisesi hyötypuutarhuri. :)

      Poista
  4. Röty on ihan olennaista meidänkin mökillä, vaikka naapurin mies aina jossain vaiheessa tuleekin meidän tontin laitamille vetämään nokkospuskia matalaksi sillä hilavitkuttimella, jonka ääntä kerta kaikkiaan inhoan. Siimaleikkurilla. En tiedä, keitä ne nokkospuskat siinä tien vieressä niin paljon häiritsevät, että ihan näköesteeksi asti pukkaavat kasvamaan. Noh, onneksi niitä nokkosia vielä jää aina meidän tontin puolellekin, jotta saadaan uusia nokkosperhosia.

    VastaaPoista
  5. Rötyä löytyy monelta varmasti luonnostaan ja luonnosta. Siirtolapuutarhan säännöt vain kieltävät moiset, tosin meidän siirtolapuutarhassa on laaja metsäalue, jossa ei harrasteta minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä. Siellä on kaikenlaista risua, kantoa ja rötyä yllin kyllin.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground