PIENET KEVÄÄN MERKIT.

09 huhtikuuta 2019


Viikonloppuna tuntui aivan keväältä ja muun ohjelman ohessa oli pakko ehtiä hetkeksi puutarhaan puuhailemaan molempina päivinä. Toin talvisäilöstä kalusteita ja pienempää tavaraa jo ulos. Haravoin palstan edustan ja toisen sivun, sunnuntaina kitkin ensimmäisen kerran palstan edustan. Rikkaruohot lähtivät lähes itsestään ja olisin voinut jatkaa kitkentää vaikka kuinka pitkään. Vaan nälkä ajoi kotiin kesken kaiken.



Ilahduttavia krookuslämpäreitä on siellä täällä. Olen viime vuosina lisännyt niitä aina vähän lisää ja sitä pitää ehdottomasti jatkaa.



Lumikellotilanne ei ole yhtä hyvä, mutta niitä kuitenkin on. Yksittäisiä, pieniä siellä täällä, mutta että kasvaa kuitenkin. Niitäkin pitää lisätä jatkossa. Tässä kohtaa kevättä puutarhakukkien kaipuu on niin suuri, että kaikki otetaan riemulla vastaan. Alkuviikon sää on ollut sitten jo jotain muuta kuin viikonloppuna, Helsingissä ei onneksi ole tullut enää yhtään lunta. Vesisade on ihan toivottua sillä katupölyä on ollut ilmassa runsaasti.

Seuraavaksi sitten takaisin messutunnelmiin.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Krookukset on niin ihania väripilkahduksia, niitä on pakko laittaa kasvamaan omallekin pihalle kun pääsen muuttamaan. Syksyllähän näiden sipulit ilmeisesti istutetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ja juu, krookuksen sipulit syksyllä istutetaan.

      Poista
  2. Lumikellojen runsastuminen taitaa vaatia pitkän ajan. Silti tavoittelen muhkeaa lumikellopehkoa. Krookukset tuovat kivasti väriä muuten vielä harmaan-ruskeaan maisemaan.
    Kääk, meille tuli lunta viime yönä. Ei paljon, mutta kylmyys pitää sen vähänkin elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee joka vuosi lisätä niitää, niin ehkä sitten joskus voi ihastella samanlaisia puskia kuin naapuripalstoilla on. Yksi ja kaksi on kuitenkin enemään kuin nolla.

      Poista
  3. Minustakin tuntuu että minun lumikello pehko laajenee niin hitaasti, että olen jo miettinyt mitä olen tehnyt väärin. Ehkä pitää olla vaan kärsivällinen
    Krookkukset kyllä kukoistaa. Tänään pitää ottaa kamera mukaan ja käydä katsomassa mitä sinivuokoille kuuluu.
    Tuleppas käymään kylässä aurinkokujallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten lumikellot ovat kovin nirsoja kasvualustasta ja sijainnista. Pitää kärsivällisesti lisätä niitä vuosittain eri paikkoihin ja toivoa, että viihtyisivät jossain erinomaisesti.

      Kiitos kutsusta, tulen mielihyvin! :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground