ROSENDALS TRÄDGÅRD -VISIITTI.

02 marraskuuta 2019


Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta.


Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa.

Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina.


 Rosendalsin yrttitarha.



Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. 




Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa.




Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut.

Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini.


Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas-  yms. apajat.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. No on kyllä hämmästyttävää lähteä tyhjin käsin puutarhamyymälästä pois :-D Toisaalta tuo pelargonien rajaaminen on vähän pakollistakin, tai joutuu muuten hankkimaan niille oman asunnon. Ihanan näköinen paikka, oi tuota kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Saavutus sinänsä! :D Kun (!) voitan lotossa, ostan naapurissa olevan oamkotitalon, jossa on mahtava lasikuisti. Se on kuin tehty pelakuille.

      Poista
  2. Ylitit itsesi, kun lähdit tyhjin käsin pois..:)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis paikka!
    En ole koskaan vieraillut siellä, vaikka se on ollutkin haavelistalla.
    Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taattua ruotsalaista tyyliä. Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, ihan jo senkin takia, että kontrasti on suuri siirtyä Tukholman keskustan huiskeesta ihan toiselaiseen ympäristöön. Ja kahvittelu puutarhassa on aina hyvä idea.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground