MÖKKI JA PALSTA TAMMIKUUSSA 2023.

16 tammikuuta 2023

siirtolapuutarhamökki puutarhapolku

Yhtäkkiä tammikuu näyttää Helsingissä kovin keväiselle. Viikonlopun yli jatkanut plussakeli ja sade ovat tehokkaasti vähentäneet kinoksia. Kaduilla näky jo asfaltti, joka ilahduttaa suuresti. Käveleminen on huomattavasti mukavampaa asfaltilla kuin jääradoilla, joita kadut ovat viime aikoina enimmäkseen olleet. Kesäpesän polku oli sunnuntaina vielä yhtä jäärataa, mutta selviydyin siitä liukastelematta.

siirtolapuutarha potager kasvimaa lavankauluslaatikot

Persikkapuun suojaukset näyttävät nyt ylilyönneiltä ja hätävarjelulta, mutta pelkään ettei tämä talvi ollut vielä tässä. Toivottavasti olen väärässä. 

siirtolapuutarha piipot
Kukkapenkistä löytyi jotain keväistä – piippoja! Lienevät lumikellojen alkuja.

siirtolapuutarha potager kasvimaa lavankauluslaatikot
Viljelylaatikot ovat lumesta vapaat, melkein tekisi mieli aloittaa jo kylvöt. Olen aloittanut siementen hamstraamisen. Laitoin jopa poikaystävän asialle, jotta varmasti sain haluamiani kukkien siemeniä, kun niitä ei ollut lähikaupoissani saatavilla. Olen vielä pulassa, kun siemeniä on useammallekin aarille, mutta tilaa vain rajoitetusti. Esikasvatustiloista nyt puhumattakaan. 

siirtolalpuutarha tummaraunioinen Asplenium trichomanes
Tummaraunioinen | Asplenium trichomanes
Olen hullaantunut saniaisista. Olen ostanut useammankin viherkasviversion kotiin. Ne ovat kaikki kuolleet suurin piirtein heti kättelyssä, ennen kuin olen saanut niitä siirrettyä edes ostoruukuista pois. Viime kasvikaupparetkellä piti oikein tiukalla kurilla pitää kaikki saniaiset pois ostoskorista. Puutarhassa toivon niiden olevan helpompia tapauksia. Tämä viime kesänä istuttamani tummaraunioinen on niin söpis paljastuttuaan lumen alta. Toivon ettei osittainen neonvihreä ulkoasu tarkoita mitään ikävää.

siirtolapuutarha potager kasvimaa lavankauluslaatikot
Potager on lähes lumeton, nurmikkoa peittää vielä kerros valkoista. Ehkä tämän maanantain sade on poistanut senkin.

siirtoalpuutarhamökki talvella

siirtolapuutarha jouluruusu Helleborus
Jouluruusu | Helleborus
Jouluruusun nuput paljastuivat lumen alta samanlaisina kuin sinne hautautuivatkin.

siirtolapuutarhapolku talvella

Viime vuoden tammikuun kuvissa puutarha näyttää kauniimmalta runsaan lumipeittoon kietoutuneena. Mutta koska joka tapuksessa jossain vaiheessa on edessä tällainen märkä ja vähemmän kaunis lumensulamiskausi, ottaisin sen mieluiten heti enkä vasta huhtikuussa. 

{2022} {2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Toden totta, aika keväiseltä näyttää! Ja kun jotenkin tuntuu päiväkin pidentyneen jo hiukkasen. Ihana näky tuo lumen alta paljastuvat vihreät kasvit. Raunioinen on todella kaunis!
    Suojauksesi eivät varmasti olleet ylilyöntejä, kun miettii, kuinka kylmää pakkasta on välillä ollut. Ja voi vielä tulla takaisin, vaikka kanssasi toivon, että ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä välissä ehti olla luntakin, mutta tänään piipahdin palstalla lounastauolla näytti taas ihanan lumettomalta, mutta myös siltä, että joku on syönyt ahkerasti tulppaanien sipuleita.

      Poista
  2. Mikä ihana yllätys saada tammikuussa esimakua keväästä. Tykkään kovasti. Puutarhasi odottaa myös innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis todellakin! Tänään näytti jopa vielä keväisemmältä puutarhassa.

      Poista
  3. Saimme esimakua keväästä, mutta nyt tulee taas lunta. Ilmankos oli vähän huijattu olo piippoja katsellessa. Mieluummin jää ja loska tammikuussa, kuin huhtikuussa - kuten sanot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli puutarhassa taas jo vähemmän lunta kuin kuvissa, vaikka tosiaan lunta tässä välissä tulikin.

      Poista
  4. Pieniä pilkahduksia keväästä. Luulen, että suojausket ovat hyvästä, tässä ehtii tulla vielä vaikka kuinka monta pakkaspäivää ja kylmää viimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasta oli vähän ja luntakin tuli, mutta tänään näytti vielä keväisemmältä, kun polku ja lähes koko nurmikko olivat lumettomat.

      Poista
  5. Keväänmerkkejä jo näkyvissä! Näitä kuvia katsellessa luulisi tosiaan että vuosi olisi jo pidemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään ei enää tarvitsisi tulla lunta lisää, vaan voitaisiin siirtyä kevääseen, kun lumetkin ovat jo melkein sulaneet.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground