Tänä aamuna HS.fi:ssä osui silmääni otsikko: "Siirtolapuutarhat ovat kasvattaneet suosiotaan".
"Siirtolapuutarhamökkien kysyntä ylittää edelleen selvästi tarjonnan. Muutaman kymmenen neliön mökistä joutuu maksamaan Helsingissä ja Tampereella keskimäärin 50 000–60 000 euroa, ja myyntiin tulevat menevät usein saman tien."

Oman mökkini löysin siirtolapuutarhan ilmoitustaululta. Olin vienyt pariin puutarhaan oman ilmoitukseni ja kävin tarkastamassa niiden tilanteen iltakävelyllä, sillä yhdessä puutarhassa lappuni katosi pariinkiin kertaan ja varsinkin tuomani nuppineulat {!}.
Yhtenä arki-iltana ilmoitustaululle oli tullut pieni, käsinkirjoitettu ilmoitus, jossa kerrottiin irtaimistoineen myytävästä mökistä. Lapussa oli hintapyyntö, joka sopi kukkarolleni paremmin kuin monet muut samaan aikaan myynnissä olleet palstat. Repäisin lapun itselleni, siihen ei ollut tehty sellaisia revittäviä palasia. Lapussa oli mökin osoite ja samantien kävin kurkkimassa sitä, näytti hyvältä. Illalla soitin myyjille ja sovimme näytön sitä seuraavaksi päiväksi.

Otin ostoilmoitukseni pois tauluilta heti tarjouksen hyväksynnän jälkeen, silti sain kolme puhelua myytävistä mökeistä. Siirtolapuutarhojen iäkäs väki alkaa vähitellen luopumaan mökeistään, joten niitä tulee koko ajan myyntiin.
Myytävistä mökeistä ilmoitellaan puutarhojen ilmoitustauluilla. Jos oman pienen paraatiisin haluaa, suosittelen useita vierailuja halutuilla siirtolapuutarhoilla ja oman ostoilmoituksen viemistä. Eihän ole parempaa tapaa viettää kesää kuin tonkia omaa pientä pihaa ja sisustella pikkuruista mökkiä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti