TOUKOKUUN ENSIMMÄINEN VIIKONLOPPU.

10 toukokuuta 2018

Nyt on hellitty säillä. Helsingissä on ollut aurinkoista ja ihanan lämmintä, juuri sellainen sää, joka saa viimeisenkin siirtolapuutarhurin palstalle. Itse toki olen heti lumien sulattua käynyt mökillä, viime viikonloppuna palstalla vierähti pitkälle iltaan, eikä silloinkaan olisi halunnut lähteä pois.



Olen kantanut mökin sisällä ollut kalustetta ja tavaraa ulos, siirrellyt niitä ympäri palstaa, etsinyt uusia mahdollisuuksia.

Tuoksuorvokki | Viola odorata


Jokaisena päivänä seuranani on tietenkin ollut tämä pieni apulainen, joka tuntuu nauttivat puutarhasta yhtä paljon kuin minä. Ja vielä enemmän päikkäreistä mökin hetekalla.


Ruukut odottavat istutuksia. Jämähdän helposti vanhoihin, hyväksi todettuihin ratkaisuihin ja tänä vuonna olen yrittänyt vähän rikkoa kaavaa. Saa nähdä miten loppujen lopuksi onnistun.

Metsäalppikello | Soldanella montana

Pikkusinililja | Scilla bifolia


Suunnitelmissa on pienen hyötypuutarhani laajennus, unelmissani se on kaunis ja runsas potager.


Luumupuuni sai toisen hyönteishotellin, molemmat olen itse askarrelut Nordiska Trädgårdar -messuilla. Ovat kyllä todella sievät. Toivottavasti myös viihtyisät kolot.





Sää on nytkin niin ihana, että pakkaan kimpsut, kampsut ja kissan ja lähden putarhahommiin. :) Ihanaa helatorstaita!



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Ei voisi ihanampi sää olla! Pieni puutarha-apulainen on niin söpö mussukka ♥ Kissat on kyllä niin parasta puutarhaseuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi! Tai ehkä vähän viileämpää, jotta jaksaa jotain tehdäkin. :) Eihän puutarhahommista tulisi mitään ilman asiantuntevaa puutarha-apulaista. <3

      Poista
  2. Suloinen apulainen nauttii lämmöstä ja auringosta♥

    VastaaPoista
  3. Säät ovat olleet nyt niin ihanat. On ihan erilaista tehdä keväthommia, kun aurinko paistaa.
    Omaa pihaa on välillä hyvä ajatella monelta kantilta. Itselläkin muhii uusi löhöilyalue, lasten keksimä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Itse en viitsi sateella juuri palstalle vaivautua, koska silloin on mökissäkin kylmää ja kosteaa, mutta näillä keleillä on kyllä kelvannut olla.

      Poista
  4. Kyllä ei paremmat ilmat voisi olla! Ihan harmitti tulla töihin, yritän päästä lähtemään aikaisemmin, niin ehtis kuopsuttamaan. Maalaushommakin jäi eilen pahasti kesken kun maali loppui..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi! Aina tulee jotain, kun on paras vire tehdä jotain.

      Poista
  5. Mukavia puutarhahommia, töissä oli tänään vähän kärvistelyä kun näki miten hieno sää ulkona on. Apulainen on paras mahdollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulainen on kyllä loistava, ei muuten tulisi mistään puutarhahommasta mitään.

      Poista
  6. Kissat ovat parhaita kavereita puutarhassa! Joko sinun ihanuustulput ovat aloittaneet kukinnan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Juu, muutama vielä säästelee itseään, mutta muuten on ollut tulppaanien leiskuntaa. Ajatuksessa on tehdä oma tulppaanipostaus piakkoin.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground