PUNATULKKUJA HOUKUTTELEMASSA.

28 tammikuuta 2021



Olin muutama viikko sitten, kävelemässä siirtolapuutarhamme alueella. Huomasin ei-kenenkään-maalla lintulaudan ja ilokseni laudalla kävi kuhina. Vielä suuremmaksi ilokseni bongasin punatulkkupariskunnan ruokailemasta. En ole aikoihin nähnyt punatulkkuja! Mielessä kävi heti ajatus, että olisi pitänyt olla kamera mukana ja voi, kunpa saisi punatulkkuja omallekin palstalle vierailulle.




Myöhemmin kotona selvitin millä eväillä punatulkkuja voisi houkutella ja listalla luki maapähkinät. Samassa lamppu syttyi, olin vuoden lopulla pyöritellyt taas kerran Nelson Gardenin Globe-maapähkinäautomaattia Bauhausissa ja miettinyt pitäisikö ostaa. Pallero on ollut jo vuosia kovin houkuttelevan näköinen. Olen jättänyt tähän mennessä ostamatta, kun olen miettinyt käyväni niin harvoin talvisin mökillä ettei säännöllisestä lintujen ruokatäydennyksestä tulisi mitään.

Nyt on tilanne muuttunut, joten käväisin uudelleen Bauhausissa ja samalla tarkastin kätevästi myös kukkasiementilanteen. :) Vein eväät puutarhaan ja kiinnitin ruokinta-automaatin luumupuuhun. Nyt viikon tarkkailtuani tilannetta, olen harmikseni todennut etteivät linnut ole löytäneet pähkinöitä. Toivottavasti linnut, muutkin kuin punatulkut, löytävät tarjoilun pikaisesti.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Löytämisestä ei välttämättä ole kyse. Mulla on tuollainen automaatti monien muiden ohella, eivätkä linnut tunnu saavan siitä ulos edes kauraa. Verkko on turhan tiheä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tiedosta! Harmillista, jos linnut eivät tosiaan saa pähkinöitä raoista.

      Poista
  2. No voi harmi. Toivottavasti linnut pähkinätarjoilun pian löytävät. Itse olen laittanut ensimmäistä kertaa linnuille talitangona ja auringonkukansiemniä ja maapähkinöitä tarjolle ja sinitiaiset ja talitiaiset käyvät jo sankoin joukoin ruokailemassa meillä :) Tovin aikaa kuitenkin meni, ennen kuin "sana uudesta lounasbuffeesta kiiri". Yksi päivä oikein pelästyin, kun lintuja oli niin monta kerralla ja lisää lenteli.
    Suuremmat linnut eivät pääse ruokailemaan, mutta taidan laittaa niille oman ruokapaikan huomenna, mistä niidenkin helppo siemeniä/pähkinöitä napata nokkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti linnut vielä löytävät tiensä tarjoilun äärelle ja toivottavasti saisivat naposteltua pähkinöitä Globen raoista. Harmillista, jos se ei toimikaan, kuten Fizban tuossa edellisess kommentissa kirjoitti. Toivoisin niin, lintuja palstalle. Hienoa, että linnut ovat löytäneet sinun buffettiin syömään.

      Poista
  3. Punatulkkuja näkee tosiaan harvoin, ne olisivat niin kauniita katsella. Pähkinöitä en ole kyllä kokeillut linnunpönttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, innostuin kun ajattelin että voisin kuvata punatulkkuja, kun ovat niin kauniita mutta eipä tuo lintulauta näköjään houkuta mitään lintuja. Pitää harkita jotain toisenlaista.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground