PUUTARHAVUOSI 2020.

20 tammikuuta 2021






Sain jo joku tovi sitten Saaripalstan Sailalta Puutarhavuosi 2020 -haasteen, jonka on alulle pannut Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Blogeissani on ollut viime aikoina hiljaista, olen ollut jotenkin lamaantunut, saamaton ja sitten taas toisaalta olen tehnyt hulluna koulutehtäviä. Tällainen haaste onkin hyvä askel takaisin bloggausrutiineihin, on ollut ikävä tänne ja teidän blogeihin. Pahoittelen jo heti alkuun, että kuvia on RUNSAASTI. Tässä kohtaa vuotta sitä tarvitsee kesäkuvia, kun Helsingissäkin puutarha on hautautunut tyystin lumen peittoon.


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
Tammikuussa pilkoin perennoja, koska talvea ei tullut ja syksyllä leikattu polvi oli estänyt tekemästä syystyöt puutarhassa. Kasvatin myös ensi kertaa sekä perennoja että yksivuotisia kasveja hieman runsaammin. Hullun hommaa näissä neliöissä. Vieläkin vannon etten ryhdy moiseen enää ikinä, mutta en ole ihan varma luonteeni lujuudesta, kun kevätaurinko alkaa viekoitella ja kun te kanssabloggarit alatte rapistella siemenpusseja.



2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
Suunnittelen, ideoin ja haaveilen, mutta en ikinä juurikaan noudata niitä. Ikinä kun ei voi tietää minkä herkun sitä löytää puutarhamyymälästä, joka sotkee kaiken. Tai sitten voi käydä niin, ettei jotain haluamaani kasvia {esim. pallohortensia ‘Hayes Starburst’} ei löydykään sitten mistään.


3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
Tottakai! Ei ehkä autokuormallisia, mutta muutama pyöräkorillinen ja kahden käden kantavuuden kerran.



4. Menetitkö kasveja?
Luultavasti, mutta mitä - ei juuri nyt tule mieleen.


5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?
Lisää tilaa, eikä sitä ole tulossakaan. :) Karppilampi olisi kiva, kuten myös sammaleinen metsäpuutarha.












6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2020?
Pitkä, ihana mökkikesä. Vietin siirtolapuutarhassa yhteensä 10 viikkoa, kolmessa erässä. Paras kesä ikinä. Myös siitä, että se oli rakkaan kissani Siirin viimeinen kesä. Surullisinta ikinä. Onneksi saimme viettää sen molempien lempipaikassa ja niin pitkän ajan.



7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
10 viikkoa asumista pienessä mökissä, vähän vaillinaisten mukavuuksien keskellä. Olen tavattoman mukavuudenhaluinen. Myös taistelu vuohenkelloa vastaan oli melkoista ja Risu no En -japanilaistyylisen alueen rakentumisen aloitus.



8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?
Vähän sooloilen ja vastaan mökin nosto, sillä tämä on kuitenkin siirtolapuutarhablogi. Mökki sai käyttövuosia lisää, kun sen ei enää tarvitse makoilla maassa, vaan uusilla korkkareilla.


9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
Ei, voiko sellaisia tehdä?


10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?
Ruusuherukka. Siirsin sen edellisenä syyskesänä uuteen paikkaan ja vähän jännitin miten iso pensas selviää muutosta. Hyvin - se kukki pitkään ja runsaasti. Upeammin kuin koskaan ennen, luultavasti leudolla talvella oli vaikutusta asiaan. Ruusuherukka keräsi aiheesta huomiota ja kiinnostuneita tiedusteluja.


11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?
Porkkanat. Kylvin siemenet syksyllä ja silti sato oli hyvin vaatimaton. Valkosipulit onnistuivat taas erinomaisesti.


12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
Minulla ei ole puutarhabudjettia, jossa pysyä tai laskea. Viime vuonna rahaa meni eniten mökin nostoon.


13. Mitä opit?
Selviydyin ihan hyvin pienessä mökissä vaatimattomilla mukavuuksilla. Kesäiltojen tunnelmaa ei voita mitään, paitsi ehkä se kun tietää ettei tarvitse lähteä pois vaan voi vielä jäädä useaksi illaksi mökkeilemään.



14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...
Kyllä. Ihan. Hirveän. Paljon.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.

Kiitos Saila ja Minna haasteesta! 




Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest

10 kommenttia:

  1. Kiitos osallistumisesta ja ihanista puutarhamuistoista sekä kuvista! Puutarhablogit ovat petollisia paikkoja varsinkin keväällä. Itsellekin iskee kylvökuume, kun toisilla alkaa näkyä siemenpusseja tai pikkutaimia. Ja sitten sitä vasta tuleekin houkutuksia hankkia kaikenlaista kun toiset esittelevät puutarhoissaan kukkivia kasveja! Porkkanat itivät minullakin viime vuonna huonosti, joten ehkä syy olikin kesässä eikä huolimattomassa tarhurissa :D Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Kyllä, houkutuksia on vaikea välttää, kun kokee yhteisöllistä "pakkoa" osallistua kevätpuuhiin (tai mihin tahansa puutarhapuuhaan), kun kaikki muutkin. Ettei vaan jää kaikesta ihanasta kukinnasta paitsi. :D

      Poista
  2. Yksikään kuva ei ollut liikaa, enemmänkin olisi jaksanut katsoa. Lunta pyryttää taivaan täydeltä, joten vihreys ja valo ovat tervetulleita piristäjiä lumikaaoksen keskelle.
    Kesäsi jää varmasti useammassakin mielessä muistoihin. Tsemppiä opiskeluun ja mukavaa lähestyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3 Vuoden 2020 kesä kyllä jää muistoihin ihanana, mutta näin jälkikäteen myös haikeana.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Ihanaa, että osallistuit! Ah, mikä kesä olikaan. Kaikkea ihanaa, vihreyttä ja kukkia, lämpöä. Hyvin kuvaat tuon autuuden, että kun tietää pystyvänsä vain olemaan paikallaan ilman hötkyilyä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Hirveä ikävä kesää, onneksi ollaan sitä kohti koko ajan menossa, vaikkakin tuskastuttavan hitaasti.

      Poista
  4. Sinulla on ollut puuhakas ja muistorikas kesä! Puutarhan kesäpäiviin mahtuu monenlaista! Ajatus, että kesäiltojen tunnelman voittaa vain se, ettei tarvitse vielä lähteä lempipaikastaan pois, on niin totta! Ei enää pitkään kestä, kun kesäpäivät ja -illat taas ovat meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kesä oli aivan ihana ja onneksi uusi on tosiaan melkein jo nurkan takana.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground