Kävimme ystävän kanssa retkellä, jossa kirppisten ja Kasvihuoneilmiön lisäksi pääkohteena oli Saarelman puutarha ja siellä oleva Suuri pelargoninäyttely.
Suunnittelimme retkeä Kasvihuoneilmiöön ystävän kanssa etukäteen ja katselimme kartasta lähellä olevia paikkoja. Kun huomasin Saarelman puutarhan sijaitsevan ihan nurkilla, oli reitin toinen kohde selvä. Vielä kun satuin bongaamaan Saarelman puutarhan Instagramista tiedon pelargoninäyttelystä hihkuin innostuksesta. Yhtään iloa ei vähentänyt tieto puutarhan pelargonimyynnin aloituksesta.
Korkeimmalla vanha suomalainen perinnepelargoni "Antseppä" |
Olen pitkään halunnut käydä Saarelmassa ja vihdoin sain jonkun autollisen lähtemään sinne kanssani. Ystäväni onneksi innostuu kasveista, jos ei yhtä intohimoisesti kuin minä, niin kuitenkin sen verran sopivasti että hullupelargonitäti ehti sopivasti ihastella kasvit läpi ja tehdä pari ostostakin.
Pelargonium 'Honeywood Suzanne' |
Saarelman Instagram-mainoksessa mainostetiin pelargoneja olevan noin 500 kappaletta. Huhheijaa. Niiän totisesti oli monta ja voi, miten kookkaita ja upeasti kukkivia.
Pelargonium 'Mrs. Quilter' |
Värikkäät lehdet omaavat pelakuut ovat upeita, mutta kai jokseenkin hankalia talvettaa. Itse en ole koskaan vielä onnistunut siinä.
Itse sytyn kuitenkin kaikkein eniten näistä oudoista luonnonlajeista, joilla usein on pienet ja vähän mitättömät kukat, mutta kiehtova olemus ja/tai lehdet. Niitä ei välttämättä edes tunnista ensi silmäyksellä pelargoniksi. Osa niistä on sukkulentteja ja osa caudiciform-kasveja.
Pelargonium crithmifolium |
Tämä valkoinen pilvi lienee australian villipelargoni.
Pelargonium x ardens |
Ardens on yksi lemppareistani. Upean värinen kukka kertakaikkiaan.
Pelargonium gibbosum pink |
Ihana, ihana, ihana.
Pelargonium laevigatum |
Tämäkin on pelargoni – ei kyllä uskoisi!
Olin toivonut saavani täältä ostettua Pelargonium sidoidesin kuolleen tilalle. Se on se kaikista kaunein pelargoni. Ei ollut myynnissä. Yhyyy. Pari pelakuuta kuitenkin kotiutui, kuinka muka olisin voinut olla ostamatta mitään? No en mitenkään. Kaksi uutta luonnonlajia löytyi P. carnosum ja P. xerophyton. Ensin mainittu on sukkulentti ja jälkimmäinen on caudiciform-kasvi.
Suosittelen vierailua Saarelman puutarhan Suuressa Pelargoninäyttelyssä. Kasvihuoneista löytyy muitakin upeita kasveja kuin pelargoneja, esim. kesäkukkia, yrttejä ja hyötykykasvien taimia. Olen ehkä hieman kateellinen ystävän ostamasta mehipuusta, joka oli ainoa kappale. Puutarhan esillepanot ovat kauniita ja kasvihuoneissa kasvit esteettisesti viehättävästi esillä. Tykkäsin!
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Vau, Ardens on aivan ihastuttava!
VastaaPoistaSe on ihan huippuihana!
PoistaOi, oi mikä näyttely!
VastaaPoistaTäytyykin heti googlettaa missä tuo Saarelman puutarha on.
Oli kyllä aivan upea! Suosittelen, jos tuollapäin liikkuu.
PoistaWau, pelargoneja on näköjään myös tosi erinäköisiä kuin ne tavikset;)
VastaaPoistaSiis todellakin! :) Ne ovat ne hienoimmat!
Poista