SYYSJUOVIKAS – OMENAPUUN KAATO.

Kesäkuu 2022 ja ihana kesäillan valo. Omenapuu kukassa – täydellistä. Kaunein aika puutarhassani.

<3<3<3

Ikävä varjo näiden kauniiden kukkien takana on, että lähimpänä mökkiä oleva omenapuu, 'Syysjuovikas' ei ollut enää terve ja sen kunto alkoi huolestuttaa vuosi vuodelta enemmän, varsinkin kun naapurin mökkikin oli kovin lähellä.

Viime syksynä tein vaikean päätöksen, että talvella puu kaadetaan. Oli liikaa merkkejä kasvitaudeista ja tuholaisista. Koko syksyn ja talven tein surutyötä, puun kaataminen tuntui valtavan surulliselta. Puu on vanha, sillä on ihana karaktääri vänkyrärunkoisena ja sen sijainti mökin kupeessa oli ihana. Toisaalta puun omenat eivät olleet maultaan kovinkaan kummoisia ja Syysjuovikas oli päästetty kovin korkeaksi, ehkä mökin sijainnin takia. 

Tunnistin kuvista, että laajat kuorettomat kohdat puussa saattaisivat olla hedelmäpuun syöpää, joka vähitellen tappaa puun. Yhdellä sivustolla näkyi myös oransseja pisteitä, joka on ilmeisesti joku sienitauti. Samaa oli kuolleessa verijapaninvaahterassani. Syysjuovikkaasta oli myös jo aiemmin sahattu paksu, kolmas haara pois ja se oli lahonnut leikkauskohdasta. 

Lisäksi tyvessä näkyi merkkejä jonkun ötökän järsineen puuta sisältä. Kesällä maassa näkyi keko hienonnettua puuainesta. Viime kesänä lehtiä oli huomattavasti vähemmän kuin viereisissä kahdessa puussa. Omenoitakaan ei enää runsaasti kasvanut.

Viimeiset kuvat ennen puun kaatoa.

Halusin jättää lahottajille tekemistä korkean kannon verran. Voi olla, että sitä kuitenkin hieman madalletaan.

Tämä kuvakulma on ollut alkukesästä lempparini, kun kotkansiipisaniainen, kalliokielo ja karhunjuuri muodostavat täydellisen yhdistelmän omenapuun alle. Saa nähdä miten valo-olosuhteiden muutos vaikuttaa puun juurella kasvaviin kasveihin. Olen viime vuosina hiljakseen kerännyt varjoisemmassa kasvavia tähän. Mökki varjostaa aluetta edelleen, mutta omenapuu ei sitten enää.

Voi surkeus. Puun kaataminen olikin itselleni isompi juttu kuin voisin kuvittellakaan. Itkeä tirautin, kun puu oli kaadettu. Kyyneleet valuivat, kun valitsin ja käsittelin kuvia. Ja niin on myös nyt, kun tätä kirjoitan. Tuollaista ihanaa, vanhaa puuta ei vain saa puutarhaan. Olen istuttanut uuden omppupuun, mutta joku muu saa nähdä sen näin vanhana.

Isäni ja poikaystäväni yhteistuumin kaatoivat puun. Ensin sahaamalla yläoksia ja viimeiseksi rungot, jotka köydellä ohjattiin kaatumaan oikeaan suuntaan. 

Puun sisäosat olivat jo kovin huonossa kunnossa, vaaleaa tervettä puuta oli enää pari senttiä. Olen kuullut, että vanhat hedelmäpuut ovat sitkeitä, mutta sijainti mökkien vieressä huolestutti ja varsinkin lisääntyneet äärisäät. En tiedä olisiko vakuutus korvannut myrskyvaurioita, jos puu oli kaatunut oman tai naapurin mökin päälle. 

Paksuimmat puunrungot odottavat jatkokäyttöä. Yhdestä tulee isona pyöräteline, yksi päätynee papukaijojen jyrsittäväksi ja yhdestä sahataan kiekkoja askarteluihini.

Paksuimmat oksat raahasin vadelmamaan ympärille maatumaan. Ne rajaavat kivasti ja sopivat tänne, koska alue on muutenkin luonnontilaisempi kohta puutarhassa. Vieressä on myös aiemmin kokoamani pieni kantopuutarha. Tuntuu mukavalta ajatukselta, että puu jatkaa "elämää" palstallani vielä kuolleenakin tarjoten ravintoa ja pesäpaikkoja ötököille. Ohuimpia oksia toin kotiin vaasiin, toivon saada nähdä Syysjuovikkaan viimeisen kukinnan kotonani.

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest