ORAVANKESÄPESÄN POTAGER.

16 kesäkuuta 2018



On ehkä vähän suureellista kutsua tätä lempinäkymääni ja siirtolapuutarhani pientä hyötykasviosiota potageriksi, kyseessä on kuitenkin vain kolmen ison ja kahden pienen lavankauluslaatikon, muutaman ämpärin, säkin ja ruukun kokonaisuus. Minun potagerini tai ainakin alku sille. :)


Olen laajentanut pieniä istutusalueitani ruukuilla. Tänä vuonna kokeilen ensi kertaa daalioita, näistä kahdessa korkeimmassa ämpärissä on niitä. Matalaan olen kylvänyt rohtovirmanjuuren siemeniä, joista muutama on itänyt. Tai sitten ovat rikkaruohoja. Olen hyvin skeptinen ja hyvin epäonninen siemenkylvöjen kanssa.



Uusiin, pienempiin lavankauluksiin kylvin yksivuotisten kukkien siemeniä. Tein kaksi sekoitusta ruusukuppiin ja heittelin siemenet lavoihin. Näin silmissäni runsaat kasvustot ja ihania kukkia punaisen erisävyissä. Suurin osa siemenistä on ostettu viime syksynä Amsterdamin kelluvilta kukkamarkkinoilta. Kuvassa on toinen sekoitus, kiiltomalva on ostettu Tukholman messuilta ja kesäharso tuli lehden kaupanpäällisenä. 

Kun kylvöistä on nyt kuukauden päivät voin kertoa, että itävyys on ollut erittäin, erittäin huono. Sanoisin, että yksikään Hollannin tuonti ei ole itänyt. Kuvittelen ainakin erottavani kiiltomalvan alut unikoista. Ihanan runsasta kukintaa ja leikkokukkia ei hirveästi ole tiedossa. Ja tietenkin ne itäneet ovat sekotteluistani huolimatta yhdessä kasassa ja 90 prosenttia lavasta on pelkkää multaa. Vieläköhän kerkeäisi kylvää jotain kesäkukkia?


Roskalavalta pelastettu laatikko sai viime kesänä mustan suojan ylleen, tänä keväänä nakuttelin laatikon sisään mustan muovin, jotta puuosat kestäisivät vielä paremmin käyttöä. Kylvin laatikkoon muistoja omasta lapsuudestani eli rinkeplumman siemeniä. Niitä oli aina mammallani, kuten myös samettikukkia ja ne kylvettiin aina itse kerätyistä siemenistä. Itse ostin jättipussin kehäkukan siemeniä Hyötykasviyhdisteykseltä, niitä riittää vielä muutamaksi vuodeksi.


Korkeaan ruukkuun kylvin Amsterdamista ostamani pussin tuoksuherneitä - ei yhtään alkua. Suunnittelen kylväväni ruukkuun tilalle salaattia. Punasaviruukuissa ovat Korpijaakon ruusutarhasta saamistani pistokkaista kasvattamani ruusut. Ehkä siirtolapuutarhurin urani suurimmat onnistumiset. 


Laastiämpäreissä on edellisvuosien tapaan perunoita. Luin alkukeväästä keskustelua, jossa kauhisteltiin laastiämpäreiden käyttöä syötävien kasvattamisessa. Sitten luin aiheesta lisää Kodin Kukkien Juha Toikan Puutarhurin perjantaipostissa. Toikka kertoi käyneesä aiheesta keskustelua Ella Rädyn kanssa. Räty oli selvittänyt asiaa Muoviteollisuudelta, joka kumosi paljujen vaarallisuuden ja haitallisten aineiden liukenemisen kasvatettaviin kasveihin kuvailemalla väitettä vaarallisuudesta mm. sanoin "urbaania legendaa aika sakeasti ilmassa".



Loppuun vielä kuvat ihanasta ruukkukärrystäni ja japanilaisnurkkauksesta. Tiukalla rajauksella kuvasta jää näkymättömiin säkki, jota käytän kompostina, kun oikeat kompostit ovat täynnä. Ei mikään ilo silmälle. Iloinen yllätys taas oli, että kuolleeksi julistamani neidonhiuspuu heräsikin henkiin, olin ilmeisen hätäinen.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku Instagram Pinterest 

14 kommenttia:

  1. Kurjan huono itävyys. Minä tarkistin tuoksuherneiden itävyyden kurkkaamalla mullan alle. Jos siellä ei ole alkuja, sitten ei taida enää tullakaan. Kesäkukille sinulla olisi nyt paikkoja. Olen osan ostanut valmiina taimina. Muutamia kosmoskukkia kylvin vielä pari viikkoa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Itse en hirveästi raaski ostella kesäkukkia ja itse en jaksa niitä siemenestä kasvattaa, kun ei ole sitä tilaakaan. Pitää keksiä jotain muuta...

      Poista
  2. Ihania näkymiä! Oi että. Niin kivoja keksintöjä ja hauskoja asetelmia, ja kaikkea kiinnostavaa. Kuten neidonhiuspuu! Silloin, kun mullakin oli se (ennen kuin viikatesurmasin sen vahingossa) se myös tuli lehteen vasta kesäkuussa, muistan. Tosi tosi myöhään.
    Hih, urbaania legendaa sakeasti ilmassa. Onkin muuten ihme juttu, miten vuorotellen kaikenlaisista ihmeellisistä asioista tulee vaarallisia, ruoka-asioissa etenkin, mutta näissä puutarhajutuissa myös. Olen ihmetellyt, miksei kukaan ole älähtänyt siitä, että mulla kasvaa (myös lehtijutuissa esiintynyt) minttu vanhassa maalipurkissa ja takuulla maalinjämistä liukenee vaarallisia aineita minttuun, jota kumminkin käytän ruuanlaittoon. Iik!
    Mutta johonkinhan sitä on kuoltava :-D
    Voi harmi huonoa ja epätasaista itämistä! Siemenissä on niin paljon eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! :) Neidonhiuspuun oksat ovat kuolleet, mutta niin vain rungosta puskee lehtiä. Pitää muistaa ensi vuonna odotella kärsivällisesti. Kyllä nyt laiskuus palkittiin, kun saanut pikkupuuta kiskottua ylös. :)

      Joo, todellakin sitä johonkin kuollaan! :D Hyvin sanottu. Paremoi kun ei ihan kaikkea edes mieti. On varmaan paljon normaaleja juttuja, jotka ovat täysin tuomittuja vuosikymmenten päästä. Mutta onpahan ainakin tullut syötyä itsekasvatettuja pottuja.

      Poista
  3. Ihanan kotoista ja rentoa kun noita erilaisia purkkeja ja ämpäreitä kasviastioina.Tykkään!

    VastaaPoista
  4. No johan on huonoa itämistä, minulla iti Virosta tuoduista tuoksuherneistä lähes kaikki. Kehäkukat on vielä kylvämättä, ehkä tänään muistan sen tehdä. Niiden siementen suhteen olen omavarainen, on jo liikatarjontaakin.
    Ihana potager, jotenkin juuri sinun tyylinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) Joo, harmittaa vietävästi, kun sitä olettaisi että edes osa itää ja kasvaa kukaksi asti, mutta että ei yksikään. Sanonpa vaan, että ei kannata laittaa rahojaan niille Amsterdamin kelluville markkinoille, täyttä humpuukia.

      Poista
  5. Ihana näkymä ja ihana potager!
    Ehdottomasti voit kutsua sitä potageriksi. Kaikki elementit ovat oikeat.
    Ja ihana, että neidonhiuspuu on hengissä. Upeaa selviytymistä talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Oli ihana yllätys, kun huomasin neidonhiuspuussa silmut. Onneksi en saanyt kiskottua puuta aiemmin ylös, vaan laiskuuttani homma on jäänyt. Pitää ensi vuonna muistaa rauhassa odotella, josko gingko selviäisi kolmannestakin talvesta.

      Poista
  6. Potanger on ihan viehättävä, mutta minua ihan harmittaa kun olet tehnyt suuren työn ja ostamasi siemenet ovat olleet huonosti itävää sorttia. Tosissaan harmitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Harmittaa kyllä, valitsin niin pitkään ja hartaasti siemiä, joista tulisi ihana kokonaisuus, mutta ei sitten. Ensi vuonna teen siemenostokset ihan muualla.

      Poista
  7. Oikein sievä potager! Minun kylvöt on myös itäneet aika huonosti tänä keväänä. Etenkin suorakylvöt, joita en tosin montaa tehnytkään. Ehkä ensi keväänä onnistuu taas paremmin. Ja onpahan nyt syytä ostaa taimimyymälöistä kaikkia uusia ihanuuksia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun siemenkylvöt ovat yleensä aika epäonnisisa, mutta tällä kertaa ajttelin että mahdollisuudet onnistumiseen olisi ollut, kun oli ihan uusia istutusalue, ei vaaraa innokkaasta kitkijästä. No, ensi vuonna sitten uudestaan. Nyt vaan taimiostoksille.:)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground