PUUTARHABLOGGARIEN KESÄTAPAAMINEN 2018.

29 heinäkuuta 2018



Suvikummun Marja kutsui bloggareita juhlistamaan bloginsa kymmenvuotistaivalta Raumalle. Osa porukasta aloitti aamun Marjan luota. Itse tulin linja-autolla Helsingistä ja sain ystävällisesti Puutarhassa-blogin Marialta kyydin Vakka-Taimeen, jossa meillä oli varattuna puutarhan omistajan Vesa Muurisen johdattama kierros hänen puutarhassaan.




Kiersimme Vesan erikoisuuksia pursuavassa puutarhassa kuuntelemassa tarinointi eri kasveista. Suomalaisia ja latinankielisisä nimiä vain vilisi päässä ja siksi kuvien kasvit ovat nimettömiä. :)




Tämän tunnistan, kyseessä on joku luppio. Rrrrakastan luppioita ja saatan olla oravoinut niitä omaan puutarhaankin. Oravankesäpesään lähti Vakka-Taimesta valkoinen luppio.







Ihanaa tavata blogikollegoita, puhua puutarhaa ja vähän shoppailla kasveja. Ihan loistava tapa viettää lauantaipäivä. Luppion lisäksi mukaani lähti kaksi kärhöä ja kaksi liljaa. Lisäksi Vesan kokeiluun antama, oliko-se-nyt, kärsäkalla.



Tässä bloggareitten ostoksia ystävällisesti kyyditään autoille. Muut lähtivät jatkamaan päivää Marjan puutarhaan, itse lähdin kotiin Murusen luokse.

Kiitos kaikille ihanille, erityisesti Marjalla järjestelyistä ja Marialle kyydeistä! Oli aivan mahtavaa nähdä.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground