PORTINPIELEN KUKKATERVEHDYS.

18 elokuuta 2019



Blogiyhteistyö: Huiskula
 
Ostin alkukesästä tummia orvokkeja ja istutin ne kahteen ruukkuun palstani portinpieleen. Aina tullessani palstalleni, ne tervehtivät heti portin suussa. Onnittelin itseäni hyvästä ideasta, sisäänkäynti näytti viimeistellymmältä kukkien kanssa. Olin suunnitellut leikkaavani hontelot maljakkoon ja odottavani uutta kasvua, vaan toisin kävi. Lyhyen Ruotsin matkan aikana kaikkensa antaneet orvokit olivat kuihtuneet kuivuuteen.






Hetken aikaa postilaatikko sai olla yksinään portilla, kunnes se sai taas kukkakavereita. Vielä ei tuntunut olevan aika syksyisille kasveille, niiden aika tulee sitten myöhemmin. Kokosin kolmeen ruukkuun valkoisia punahattuja 'White Mediation'*, tummalehtistä keijunkukkaa* ja vihreää heinää*. Isoimmassa ruukussa yksi punahattu, keijunkukka ja puoliksi leikkaamani heinä. Pienemmissä ruukuissa on molemmissa yksi kasvi.


Yhdistelmästä ja kokonaisuudesta tuli mielestäni ihanan raikas ja loppukesään sopiva. Kun on aika siirtyä syksyisempään, voi kaikki kasvit istuttaa maahan, kätevää! Ruukkuja asetellessani, ohi fillarilla suhauttanut naapuri huikkasi kasvit nähtyää: "Ihanat!". Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.



*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, ihanat, tumma keijunkukka ja heinä ovat hyvä yhdistelmä. Ja mikä parasta, tuon voi tehdä vaikka joka vuosi uusiksi kun siirtää taimet maasta ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tykkään kun kasvit eivät ole kertakäyttöisiä, vaan voivat jatkaa eloaan vielä pitkään puutarhassa. Kierrätys on parhautta puutarhassakin!

      Poista
  2. Kaunis asetelma ja hyvä idea. Aiempina vuosina olen enemmänkin tehnyt ruukkuasetelmia monivuotisista ja siirtänyt ne sitten syksyllä maahan. Kuvasi muistuttavat, että ensi kesänä pitääkin palauttaa idea aktiivikäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa, minua aina surettaa heittää kesäkukkia kompostiin. Näistä jää paljon parempi mieli.

      Poista
  3. Hyvännäköinen! Minullakin on tuota keijunkukkaa (ei tosin ruukussa) ja tykkään siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keijunkukka on kyllä ihanaa. Minullakin on sitä puutrahassa, mutta ei muutama taimi lisää pahaa tee... :)

      Poista
  4. Onpa ihanat istutukset!
    Minäkin olisin huikannut kyllä vaut, jos olisin ohi kulkenut.

    VastaaPoista
  5. Kyllä kukkaset luovat kodikkuuta...kaunis tervetuloa toivotus♥

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground