KUKASSA NYT.

09 heinäkuuta 2015

Mooseksenpalavapensas Dictamnus albus
Mooseksenpalavapensas on  puutarhan alkuperäisasukkeja, tajusin sen olemassa olon vasta viime vuonna. Se on jotenkin vähän syreenin ja pionien taustalla piilossa, mutta on kyllä aika hurmaava.

Tähtiputki
Ostin tämän tähtiputken siirtolapuutarhamme taimitorilta, tarkempaa tietoa nimestä ei ole. Aivan ihana, kukkii pitkään ja on niin nätti.

Isotähtiputki Astrantia major 'Ruby Wedding'
Minussa taitaa olla kasvienkin kanssa keräilijän vikaa. Bloggaritapaamisella Pinsiön taimistolta mukaan lähti kaksi uutta isotähtiputkea, tämä jo kukkiva 'Ruby Wedding' ja 'Abbey Road' tuon yllä olevan nimettömän lisäksi. Vähän tekisi mieli ostaa valkoinenkin...

Päivänkakkara {?}
Vuorikaunokin veroinen tilanvaltaaja tuntuu olevan tämä päivänkakkara. Ihan kiva, mutta rajoitettavien listalla. Tämä kukka saa plussaa erittäin kestävästä leikkokukkaominaisuudesta.

Köynnöshortensia Hydrangea anomala
Tämä köynnöshortensia oli varmaan aika vasta istutettu, kun ostin palstan. Niin pieni se oli ja meni maata myöden. Hommasin sille heti alkuun köynnöstuet ja nyt se on kiivennyt vähän. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun köynnöshortensiassa on runsaasti kukkia.

Ruusu
Samaisella bloggaagatapaamisella kävimme tutustumassa ihan huikeaan ruusutarhaan. Lauri Korpijaakon tarinat ja innostus asiaan tarttuivat. Olen nyt katsellut mökin edustalla olevaa ruusumaata toisin silmin. Ehkä annankin ruusuille mahdollisuuden {ja toivon edes jonkun pistokkaista lähtevän kasvuun}. Tänä vuonna tämä tuntematon ruusu tuntuu olevan elämänsä kukassa.

Kurjenmiekka
Syreenin takana syrjässä, aidan vieressä on keltainen kurjenmiekka. Olin jo unohtanut tämän olemassaolon, on vielä enemmän piilossa kuin mooseksenpalavapensas. Jotekin itse yhdistän iirikset lammen rantaan eikä se tunnu "oikealta" kukalta puutarhaani. Japanissa iirikset ovat usein lammella, sellaisen siksak-sillan kupeessa, ehkä siksi.


Tuntematon keltainen. Osaako joku viisaampi auttaa ja nimetä tämän? Voisin vaikka vannoa etten ole aikaisimpina kesinä nähnyt tätä...




Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


8 kommenttia:

  1. Tänä kesänä kaikki tuntuu kasvavan ennennäkemättömiin mittoihin. Sateista huolimatta kasvit jaksavat kukkiakin! Tähtiputket ovat kyllä kauniita, yllättävän tehokkaita tilanvaltaajia tuntuvat nekin olevan....
    Tuo sinun ruususi vaikuttaisi valamonruusulta, mun lemppariruusu :)
    Tuo keltainen vaikuttaisi kultahelokilta ( Oenothera tetragona)
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä olla tarkkana tähtiputkienkin kanssa, etteivät valtaa koko kukkamaata. :) Kiitos tunnistuksesta, ruusu tosiaankin vaikuttaa valamonruusulta.

      Aurinko viikonloppuusi!

      Poista
  2. Kaunista! Se on jännä miten aina ihastuu johonkin kasviin ja yhtäkkiä huomaa haluavansa kaikkia lajikkeet mitä on vain saatavilla. Mä oon tällä hetkelle aivan höyrähtänyt keijunkukkiin.
    Olen Marjan kanssa aivan samaa mieltä noiden nimettömien kasvien kanssa; valamonruusu ja kultahelokki.
    Kauniita päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla saattaa olla myös höyrähdys keijunkukkiin, akileijoihin ja luppioihin, noiden tähtiputkien lisäksi. :) Täällä menolla tila loppuu hyvin nopeasti kesken...

      Poista
  3. Kaunista! Keskikesän kukat ja runsaus puutarhassa on kaunista, vähän jo villiä mutta silti vielä vihreää ja elinvoimaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt on kyllä ihan huikean runsasta puutarhassa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground