Lisää kirppiksiltä löytyneitä koristelautasaarteita. Jääkiekko- vai -palloaiheinen löytyi Itsepalvelukirppis Jadesta heinäkuussa. Entisellä lähikirppiksellä tulee käytyä nykyään harvakseltaan, mutta sitäkin paremmin tuloksi. Pieni Raisa Uosikkisen Emilia-sarjan {?} lautanen oli pakko ostaa, koska en ole missään törmännyt tähän aiheeseen ennen. Kassalla maksun hetkellä tuli iloinen yllätys, pöydässä oli alennus köynnissä ja sain pari euroa halvemmalla kuin alunperin luulin. Maksoin lautasesta 12 euroa.
Puutarha-aiheinen Emilia-lautanen löytyi Turusta. Kiertelin kirppiksiä kampaamokäynnin yhteydessä ja poikkeuksellisesti menin käymään Yliopistonkadulla olevaan vanhan tavaran liikkeeseen, Osto- ja myyntilikee K.J. Simolinille. Liikkeessä olisi ollut toinenkin sarjan lautanen, mutta raaskin ostaa vain yhden. Kassalla paljastui iloinen yllätys. Sain ilman tinkimistä alennusta ja maksoin lautasesta vain kympin. Jos olisin tämän tiennyt, olisin ostanut sen toisenkin.
Nakuttelin lautaset entisten jatkoksi kesäpesän tuvan puolelle, seinän takana on sitten se edellisen postauksen Botanica-sarjalainen. Näitäkin lautasia löytyy vielä useampaa sorttia, jotka tuohon jatkoksi sopisi. En kyllä mitenkään tajua, että olen ostanut ensimmäiset lautaset lokakuussa 2012, olin ihan varma että se oli viime vuonna...
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Noita minullakin on, olen hajauttanut ne, osa on vaatehuoneessa, osa salongissa. Lisäksi on sellainen mustapohjainen lemmikki-lautanen, joka on ruotsalainen, niitä olisi kiva löytää joskus lisää. Tässä merkinnässä niitä näkyykin: http://saapasjalansalonki.blogspot.fi/2014/04/salongin-suositukset.html
VastaaPoistaKymppiä enempää en minäkään niistä suostuisi maksamaan, vaikka olisivat kuinka harvinaisia tahansa. Keräävätköhän nuo tyttöset tuossa ylimmän kuvan lautasessa noita kukkia vai istuttavatko niitä?
Haa, olen aina ajatellut että tyttöset istuttavat tulppaaneja, mutta tosiaan, ehkäpä he poimivatkin niitä. Eihän tulppaaneja kukkivina istuteta!
PoistaMä olen vähän kateellinen teidän Nooan arkki -lautasesta. Sellainen kyllä pitäisi saada!
Komea rivi. Tuonne ikkunan ylle koristelautaset istuvat tosi kivasti.
VastaaPoistaKiitos! Vielä olisi tilaa muutamalle... :)
PoistaTyylistä huolimatta eivät ole Emilia-sarjaa.
VastaaPoista