Puutarhakausi lähenee koko ajan. Ennen kuin pihaan pääsee kunnolla
puuhastelemaan, on onneksi luvassa pientä helpotusta ja inspiraatiota
puutarhamessujen muodossa. Viikon päästä startaa varsinainen messuviikko
ja mikä parasta - minun talviloma! :) Ajoitus on todella tarkkaan
mietitty, kun arvata saattaa. Odotan messuja innolla, koska vuosi sitten olin matkoilla messujen aikaan. No, korvauksena näin upean sakuran Japanissa, joten en valita. ;)
Ensimmäiset puutarhamessut ovat Piha & Puutarha -messut 31.3.-2.4.2017 Turun Messukeskuksessa. Samaan aikaan on ny ensimmäistä kertaa Mökki & Meri -messut, jonne pääsee samalla lipulla. Suuntaan Turkuun messuilemaan lauantaina ja nyt myös kahdella onnekkaalla on mahdollisuus saada liput itselleen ja kaverille messuille. Arvon siis kaksi kahden hengen pakettia messuille.
Osallistua voit jättämällä postaustoiveen, terveiset, ruusuja tai risuja ja oman sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommentointiin. Voittajille ilmoitan sähköpostitse.
Yhden arvan saat kommentoimalla.
Kaksi arpaa joko olemalla lukija tai liittymällä nyt lukijaksi joko Bloggeriin {ohjeet täältä} tai Blogloviin. Bloglovin-lukija sinun täytyy olla julkisesti.
Kolme arpaa saat mainostamalla arvontaa blogissasi.
Arvon voittajan torstaina 30.3. kaikkien klo 20. mennessä viestin jättäneiden kesken.
Onnea kaikille tasapuolisesti!
Arvonta on päättynyt ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

*Messuliput on lahjoittanut Turun Messukeskus Oy
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Turun puutarhamessuilla kävinkin viime vuonna ja nyt aion taas mennä - siellä on tilaa liikkua ja varmasti kaikki osastot tulee katsastettua -
VastaaPoistayhdellä arvalla mukana lippuarvonnassa -
hannahirn@gmail.com
Sinulla on mukava arvonta, en kuitenkaan nyt osallistu koska olen tuon viikonlopun kesäkodissa ja siellä olen aika lailla ohjelmoitu.
VastaaPoistaToivotan onnea arvonnalle ja siellä on varmasti paljon kaikenlaista uutta ja erikoista tai ainakin tarjolla kevättä.
Kiitos ihanasta blogistasi, ja erityisesti hyvistä kuvista! Osallistun arvontaan kahdella arvalla! Ahonena@gmail.com
VastaaPoistaEn osallistu arvontaan, sillä voitin jo liput Turun messuille. Luultavasti lauantaina suuntaan auton nokan kohti Turkua naapurin kanssa.
VastaaPoistaEhkä nähdään lauantaina messuilla, toivottavasti!
PoistaToivoisin kuvia kodistasi entistä enemmän! Ja kissasta myös ♡
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana :)
Tsekkaappa toinen blogini www.oravanpesa.net siellä on enimmäkseen kuvia kodistani. Tänne blogiin alkaa tulla taas kissakuvia, kun Murusen kausi mökillä alkaa. :)
PoistaToivoisin kuvia kodistasi entistä enemmän! Ja kissasta myös ♡
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana :)
Kiva arvonta! :) Osallistun kahdella arvalla, seuraan Bloglovinissa.
VastaaPoistaarjenkarusellissa@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistaOlisi mukava nähdä postaus puutarhasi suurimmasta ongelmasta ja mitä olet sille tekemässä. Vaatiiko ratkaisu enemmän aikaa vai rahaa?
Ihana blogi! :) osallistun arvontaan! mopali@utu.fi
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLiityin juuri lukijaksi, kiva saada vinkkejä kesäksi! cheesecakedream@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana! Olisipa ihana päästä messuille!<3
VastaaPoistaJanette.mertanen@hotmail.com