PUUTARHARYMSTEERAUSTA.

12 heinäkuuta 2017



Mökin pohjoissivustalla oli suuri puutarharymsteeraus, joka tulee vielä jatkumaankin, mutta tässä sen alkusysäys. Pitkässä kuvausrekvisiittalainassa ollut pitkä musta penkki palautui studiolta kesäpesälle. Olin miettinyt sille paikaksi mökin pohjoissivun ikkunan alustaa, se korvaisi lahonneen valkoisen pirttipöydän penkin - mökin alkuperäiskalusteen. 

Mutta mutta, penkki olikin liian pitkä ja jäi tikkaiden, johon ruukussa oleva kärhö on kietoutunut, takia liian kauas seinästä ja oli muutenkin typerän näköinen. Joten piti keksiä suunnitelma B. Valkoinen penkki meni palasiksi samalla hetkellä, kun tartuin nostaakseni sitä. Paluuta vanhaan ei siis ollut.


Onneksi olen roskalavoilta kantanut kaikennäköistä kamaa kotiin ja kesäpesälle, nytkin varastostani löytyi pieni hyllykkö, jonka sijoitin lappeelleen ikkunan alle ja tadaa - kaivattu taso oli siinä. En tiedä mihin tarkoitukseen hyllykkö tai puusysteemi on tehty, mutta huolellisesti se on työstetty. Siinä on käytetty puunauloja tai ruuvit on peitetty puisilla osilla.


Asettelin päälle pari tarjottimen tyyppistä alustaa, joille kokosin ruukkuja, lyhdyn, mukulakäenkaalin eli okan ja mäkimeiramin.


Hyllykön koloihin asettelin lisää ruukkuja, tarjottimia ja kakkuvuokia. Iso sinkkiämpäri on myös pelastettu roskalavalta ja se kätkee sisäänsä grillihiilet ja sytysnesteet. Se solahti hyllykön päädyn ja rännin alla olevien ämpäreiden väliin.





Samalla seinustalla on osa pelargonikokoelmaa. Kaikki kun eivät saaneet paikkaa auringosta eli mökin toiselta puolelta. 


Peltosen Puutarhan osastolta ostettu pieni roikkuva hylly pääsi myös samalle sivustalle ja lastasin sen tietenkin täyteen pelargoneja.




Loppuun vielä kolme ennen kuvaa. Aikamoinen parannus vai mitä?



Musta penkki sai uuden sijoituspaikan, ainakin toistaiseksi. Se on kätevästi sijoitettu, jotta työnjohto pystyy tarkkailemaan palstapuuhia laajalla näkymällä. :)



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Työnjohto ♥
    Palstasi on oikea tilaihme! Tuosta järjestysestä voisi ottaa oppia isollekin pihalle... että saisi kaiken mahtumaan pieneen tilaan ja nätisti. Aika liikuttava tuo entinen penkki oli kyllä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnjohto on tärkein!
      Kun tavaraa on paljon ja mistään ei voi luopua, kun niitä voi tarvita, niin on pakko keksiä tapoja säilöä. Ehkä mun pitäisi opetella luopumaan... :)

      Poista
  2. Kyllä kannatti muutos! Tykkään niin tuosta puutarhastasi...ihana rönsyilevä ja boheemi♥

    VastaaPoista
  3. Pitää tietysti työnjohtajalla on oma penkki. Onneksi et käyttänyt valkoista penkkiä enää istumiseen. Ja melkoinen haukka olet siirtolavojen kanssa.
    Hyvän muutoksen teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näyttää kyllä paremmalta ja vaikuttaa toivimammalta näin muutamien päivien jälkeenkin.

      Poista
  4. Jännä, miten näennäisesti pienellä muutoksella ja järjestelyllä saa visuaalisesti isoja muutoksia aikaiseksi. Hieno tuli!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  5. Juu, rymsteeraus kannattaa kyllä!
    Pelargonit ovat tuossa uudessa hyllyssään ihan kuin puutarhakeinussa:)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground