PELARGONEJA JA PUUTARHATYÖKALUJA.

20 kesäkuuta 2018


Pelargonien osalta viime talvi oli hyvin tuhoisa. Pelargonini vähenivät noin 60 prosenttia, liekkö syynä kylmä ja märkä kesä, joka teki kasveista heikot? Olosuhteet olivat samat kuin parina edellisenä. Kotona sinnittelee pieniä luonnonlajipistokkaita, joita ovat kirvet kiusanneet kevään mittaan. Niitä luulatavasti en tuo lainkaan mökkeilemään. Lämpimän toukokuun jälkeen toin ensimmäisen satsin pelakuita palstalle heti kun säät viilenivät. No, onneksi sää lämpeni nopeasti uudestaan.




Perunalaatikoissa on tällä hetkellä hyvin väljää. Ostin lauantaina kaksi uutta pelakuuta, jotta saan edes joitain kukkivia yksilöitä. Pienet luonnonlajit tuskin kukkivat, hyvä jos pysyvät hengissä.


Rustiikkisten perunalaatikkohyllyjen viereen on ilmaantunut vanhojen {ruosteisten} puutarhatyökalujen uusimmat tulokkaat hara ja rautaharava. Ne nojailivat kotikadullani taloon saa ottaa -hengessä ja minähän poimin ne mukaani. 



Kasvihuonekaapin toisella puolella ovat loput vanhoista työkaluista. Nämä kaikki olen pelastanut siirtolapuutarhan vuosittaisilta roskalavoilta. Toisen roska on mun aarre. :)




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Toisen roskat ovat joskus myös muidenkin aarteita. Vanhoissa työkaluissa on luonnetta, vaikka ei niitä välttämättä voi enää käyttää.
    Viime kesä saattoi olla turhan viileä ja kostea pelakuille, vaikka en niistä mitään ymmärräkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit rakastavat aurinkoa ja se jäi viime kesänä vähiin. Vein kukat palstalle juuri kun kylmeni, oli varmaan aikamoinen shokki, josta harva selvisi koko kesänä.


      Vanhoista työkaluissa on kaunista patinaa ja kulumaa, se viehättää.

      Poista
  2. Minulla menehtyi talvella kaikki pelakuut, ei varmastikaan niiden syy vaan hoitajan, en vain osaa. Ihailen ihmisiä jotka saavat pelakuut säilymään talven yli. Toisen romu on toisen aarre. Sain talon mukana kylkiäisenä vastaavan haran, se on lempityökalujani. Siinä on jo kolmas varsi menossa, on ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olosuhteet ratkaisee paljon, talvella pitäisi olla viileähköä, mutta myös valoa, jotta pelargonitviihtyisivät. Vanha kuisti, joka ei mene talvella liian kylmäksi ja lisävalo olisi kai ihanteellisin yhdistelmä.

      Poista
  3. Ihanat aarteet, sekä pelakuut, että työkalut! <3

    VastaaPoista
  4. Kiva kun pelastit työkalut. Ovat kauniita ihan koristeinakin :)

    VastaaPoista
  5. Ruosteiset työkalut ovat kyllä kauniita. :) Tykkään kovasti myös tuosta perunalaatikkoviritelmästä. Harmi, että talvi oli niin tuhoisa pelargoneillesi. Minä en ole oikein onnistunut niiden talvetuksessa sopivan talvetuspaikan puutteessa, mutta vanhempieni pelakuut olivat talvehtineet hyvin heidän ulkorakennuksessaan. Niinpä ostin nyt itselleni yhden nimettömän pelargonin juhannuskukakseni ja aion viedä sen talveksi vanhempieni huomaan. Ehkäpä tässä kesän mittaa hankin sille vielä kaverin tai pari..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin ovat! :) Uskon, että viime kesällä on osittain vaikutusta. Joka vuosi muutama on kuollut, mutta nyt kun kuolleita oli yli puolet... Talvetustilani eivät ole parhaimmat mahdolliset, mutta aina on onneksi joku selvinnyt.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground