KUULUMISIA.

17 elokuuta 2019

Punahattu | Echinacea

Elokuu on jo yli puolen välin. Olen ollut lomalla koko alkukuun ja enimmäkseen olen viettänyt aikaa mökillä. Koska vihdoinkin voin. Kun koko talven olen odottanut puutarhakautta ja kun se vihdoin on täällä, on nautiskeltava.

Isotähtiputki | Astrantia major

Onneksi helteet jäivät lomani alun muutamiin päiviin ja sen jälkeen on ollut miellyttävämpiä lämpötiloja. On jaksanut puuhailla puutarhassakin. Olen istunut hämärtyvissä illoissa huopaan kääriytyneenä ja lukenut kirjoja. Lukulistalla on ollut mm. Suomen puutarhojen historiaa, chick litiä, 60-70-lukujen homojen elämää Helsingissä (!), japanilaista wabi ja sabi -ajattelua ja puutarhakirjoja. En muista, koska viimeksi olisin lukenut näin paljon. On ollut ihana uppoutua kirjojen maailmaan. Vaikka tietokoneeni on ollut mukana mökillä, en ole sitä avannut. Varmasti ihan hyvä, uskon että tuleva syksy muuttaa tilanteen taas toisenlaiseksi.

Lumikärhö | Clematis 'Summer Snow' 'Paul Farges'
Kesälomamatkalla kävin Tukholman "puutarhapyhäköillä", Zetasissa ja Rosendals Träsgårdissa. Zetasista tuli mukaan joitain tuliaisia, Rosendalsista en löytänyt mitään. Syytän seurana ollut ystävää, joka ei ole puutarhaihmisiä, oli fiilis että "mennään nyt jo eteenpäin", kun tutkin perennavalikoimaa. Ehkä vähän harmittaa etten ostanut Pelargonium tomentosumin pistokasta. Minulla on yksi pelargoniystävältä saatu, mutta se vaikuttaa vähän vaivaiselta. Zetasissa kävin yksin, ystävä shoppaili silloin toisaalla, joka olikin hyvä konsepti. Molemmat paikat inspiroivat silti älyttömästi ja oma puutarha näytti taas yhdeltä isolta sotkulta.

Täpläpipo | Penstemon digitalis 'Husker Red'
Sain vähän helpostusta puutarhatuskaan, kun siirtolapuutarhan hallituksen jäsenenä olin mukana tekemässä jokavuotista palstatarkastusta ja silloin näin vähän lähempään useammankin palstan ja sen jälkeen oma puutarha näytti ihan hallitulta ja siistiltä. Toki on myös viimeisen päälle hienosti hoidettuja palstojakin.



Zetasin ja Rosendalsin jälkeen olen käynyt parissa helsinkiläisessä puutarhamyymälässä. On ollut surullista nähdä niin iso ero. Siinä kun ruotsalaiset ovat viimeisen päälle hoidettuja ja tyylikkäistä, suomalaiset ovat olleet sotkuisia ja hoitamattomia. Molemmissa oli kuolleita kasveja myyntipöydillä ja kasvit olisivat tarvinneet siistimistä.

Zetasissa henkilökunta tuntui koko ajan tekevän siistimistä. Näin kun yksi työntekijöistä toi lisää kasveja ja samalla napsaisi vieressä olevasta pensaasta kuolleen oksan. Hoitamattomat kasvit eivät houkuttele ostamaan, samoin kuin hintojen tai tietojen puuttuminen. En viitsi juuri ikinä käydä kysymässä, jos en ole ihan varma, että todellakin haluan ostaa kasvin.


Loppuun siirtolapuutarhurin työnjohtaja menossa tarkastamaan työnjälkeä.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla kelpaa työjohtajankin tallustella♥
    KAtsoin eilen dokumenttia tanskalaisesta kääntäjästä, joka kääntää japanilaiskirjailija Haruki Murakamin teoksia....tulit mieleeni..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa, suorastaan hepuloida välillä. <3 Hauskaa, Murakami on ihan lempparikirjailijani.

      Poista
  2. Työnjohtaja ♥
    Ihanan näköistä on palstallasi, minun mielestä! Ylihoidettu ei ole omaan silmään kaikkein kaunein, toki mielipiteitä on monia. Mahtavaa, että pääsit lomailemaan hyvässä säässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on! <3 Itse myös tykkään rennoista ja runsaista puutarhoista. Sellaiset säntillisen piperrykset yhdessä ison nurmikkoalueen kanssa eivät viehätä omaa silmää.

      Poista
  3. Olet viettänyt varmasti ihanneloman ja voin vain kuvitella miltä tuntuu istua huovan sisällä ja lukea mukavaa kirjaa ja aistia illan hämäryys.
    Tässä ihan melkein vieressä on Muotialan siirtolapuutarha ja monesti siellä käyneenä voin kyllä uskoa, että monen tasoisia palstoja löytyy.
    Kuvista päätellen palstasi on hyvin hoidettu, siisti ja hallittu.
    Tuntuu joskus hyvin ahdistavalta katsella taimikauppojen myyntihyllyjä ja jos voisi tekisi mieli kohentaa monen taimen oloa.
    Tuo sana hallittu jota tuossa käytit on hyvin kuvaava juuri monessa siirtolapuutarhan palstassa ja samoin kuin esim rivitalon pihojen suhteen. Jos jostain syystä piha yhdenkin kesän on huonolla hoidolla se pääsee helposti reuhahtamaan ja sen takaisin saaminen hallittuun tilaan on työlästä.
    Mukavia päiviä Sinulle syksyyn kallistuvassa siirtolapuutarhassa. 🤗 ja Muruselle rapsut!

    VastaaPoista
  4. On kyllä ollut ihana loma! <3 Tälläkin alueella on voikukkapeltoa, luumumetsää ja heinikköä palstoilla. Osa tuntuu viljelevän enemmän vuohenputkea ja voikukkaa kuin kukkia tai kasviksia. Sitten taas on sellaisia viimeisen päälle ojennuksessa olevia ja paljon siltä väliltä. Omani on hoidettu ja siisti mineen muuhun verrattuna. Mutta paljon on vielä tehtävää monessakin nurkassa, että saan ne hallituksi runsaudeksi.
    Ihanaa loppukesää ja rapsutuksia myös sinne!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground