Lokakuun 17. päivä puutarhassa ollessani tuli yhtäkkiä mieleen, että minulle on aika monta erilaista keijunkukkaa kertynyt. Kävin nappamassa jokaisesta lehden talteen ja kuvasin ne kuistin pöydällä. Yhteensä 18 kasvia löysin, muutamia on tuplakappaleet.
Talven aikana suunnittelin etsiväni kätköistä kasvien lajikkeet ja kirjaavani ne ylös blogiin. No, enpä ole saanut aikaiseksi ja osasta en edes tiedä lajiketta. Päätin silti julkaista kuvat ja vieläpä kolmena kappaleena, kun kuvista tuli niin kivat.
Keijunkukilla on niin herkulliset lehdet, että ei niitä kukkia edes kaipaa 🤍
VastaaPoistaTaitavat olla vähän arkoja talvimärkyydelle, kun minulla niitä aina talven aikana häviää.
Mutta uusia saa onneksi helposti.
Kukat ovat kyllä pienet ja sievät, lmutta ehdet ovat kyllä keijunkukkien juttu!
PoistaOn totta, että keijunkukkaa käytetään enimmäkseen täytekasvina hienommiksi ja komeammiksi miellettyjen perennojen ja pensaiden juurella. Siinä se onkin hyvä. Saattaisi sopia sommitelman päärooliin, jos seuralaiset olisivat hillitympiä. Kauniita ja monivivahteisia lehtiä.
VastaaPoistaKaunislehtisinä keijunkukilla on kyllä ehdottomasti paikkansa täytekasvina, mutta kyllä noilla kirkkailla limenvihreillä lehdillä saa huomiotakin, jos hillitymmän vihreässä seurassa.
PoistaTykkään tummista sävyistä, yhtä suosikkia en osaa nimetä. Mutta, tästä sai kivan postausidean, muutama lajike löytyy itseltäkin enkä ole koskaan tullut vertailleeksi niitä näin.
VastaaPoistaTämä kooste oli hauska tehdä, tästä tajusi miten monenlaisia keijunkukkia sitä onkin kertynyt.
PoistaOnpa kivan näköinen kokoelma, hyvä idea :) Keijunkukat on kyllä ihania.
VastaaPoistaKiitos! Keijunkukat ovat kauniita ja ansaitsivat ihan oman postauksen.
PoistaKiva kuvaus idea .
VastaaPoistaKeijunmekkoa minullakin on neljää erilaista yhtä on aika pitkä rivi ja kulkiessaan se on todella kaunis ja se kukkii todella pitkään punaisin siroin kukkasin .
Kukat ovat kyllä kauniit, mutta helposti "hukkuvat" puutarhassa.
PoistaEipä näistä osaa suosikkiaan valita, kauniita kaikki!
VastaaPoistaNiin ovat!
Poista