TAKAPIHANÄKYMIÄ.

06 elokuuta 2020



Näkymä harvoin, tuskin koskaan, nähdystä suunnasta - takaportilta. Oikealle jää kuupuutarha ja sen takana on vadelmapusikko. Tätä aluetta tulee kuvattua vähän, se on keskeneräinen ja aikamoinen viidakko. Viime vuosina olen yrittänyt selättää sitä harventamalla syreeniä, villiviiniä ja kärhöä. Palstan alkuperäisiin kuuluva kärhö on ihan mahdoton, laitoin sille tuen, mutta se kasvaa silti kahdessa muussakin kohdassa. Syreenin alla on tiivis matto pikkutalviota ja kieloja, siinäpä projektia tuleville kesille, siis niiden vähentäminen.

Metallipenkillä en ole istuskellut, se on harvinaisen epämukava, vaikkakin sievä. Se on toiminut kesän varastona, samoin kuin oikealla piiloon jäävä lavadivaani. Sen päällä auringossa kellivät taimivauvat - en minä.


Aamiaispöytäryhmäksi ajatellussa istumapaikassa olen tänä kesänä kaksi kertaa syönyt aamupalaa. Kun on ollut tarpeeksi viileää. Tähän kohtaa paistaa aamuaurinko ja lämpiminä päivinä se on aivan liikaa heti aamusta. Useammin olen levähtänyt iltapäivästä, jolloin tässä on varjoisaa.


Hieman ryteikköä.


Olen jemmannut kaikki kevään ruukkusipulit ja muutosalueilta kaivetut sipulit varastoon. Alkoi pänniä tilanpuute ja perkasin sipulit roskista ja huomasin mökkihiiren nakerrelleen aarteitani. Tulipa acuminatat ja 'Peppermintstickit' olivat lähes kaikki syödyt. Prkl. Osan sipuleista kaivoin jo Risu no eniin ja kuupuutarhaan. Ne joiden paikkaa vielä harkitsen, pussitin vanhoihin sipulipusseihin {onneksi en heitä mitään pois} ja laitoin oveen roikkumaan.

Ja siis kyllä, meillä asuu varastossa Murusesta huolimatta hiiri. Se on saanut tänä vuonna erityisen paljon tuhoa aikaan. Melkein harmittaa etten hakenut siirtolapuutarhassa jaossa olleita rotanloukkuja. Vain melkein, ajatus eläimen raadosta ja sen jatkokäsittelystä puistattaa.


Takaportilla on kaunis, kaunis japaninvaahtera 'Jordan'. Humpsautin sen muoviruukussa punasaviruukkuun ja sitten en saanutkaan sitä helposti pois ottaakseni nimilapun pois. Olkoot. Ajattelin talvettaa tämän kellarissa ja olen tullut vähäisellä kokemuksella siihen tulokseen, että puut selviävät paremmin talven, kun ovat muovi- tai sinkkiruukussa kuin punasaviruukussa.


Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa keskittyy mieluummin pörriäisiin ja kinkun kerjäykseen kuin sotkemaan tassunsa metsästyksessä.


Eilen oli upea auringonlasku, kuvassahan se ei näytä miltään, mutta pidän kuvan tunnelmasta. Hämärtyvässä illassa syyshortensia ‘Vanille Fraisen’ vaaleiden kukkien, rusokärhö 'Fusijamana' obeliskin ja naapurin puskien yhdistelmässä on elokuisessa runsaudessa jotain taianomaista.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


16 kommenttia:

  1. Kiva nähdä puutarhaasi vähän eri näkökulmista!
    Siellä on niin kiva tunnelma. Ja viimeisessä kuvassa on tosiaan paljonkin taianomaista.
    Nämä elokuun illat tarjoilevat ihania tunnelmia.
    Ja harmi tuo hiiriasia. Meilläkään ei voi laittaa mitään lannoitteita tai esim. siemeniä mun puutarhavarastoon. Hiiret löytävät ne oitis. Olenkin viritellyt kaikenlaiset muovisäilytysastiat näille hiirten herkuille.
    Naapuruston kissat pitävät hyvin kyllä huolta hiiristä, mutta urakkaa on täällä maalla niin paljon, etteivät he kuitenkaan kaikkeen pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuussa on jotain taianomaista, ihan eri fiilis kuin kesäkuussa. Pitänee itsekin paremmin suojata hiirtä kiinnostavat materiaalit, muutenkin varasto vaatii vähän paremmin jäsenneltyjä ratkaisuja. Sopivaa puuhaa tähän loppukesään. :)

      Poista
  2. No ei kai nyt Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa, hiiriä pyydystä...mitä e mamma nyt oikein hörisee?
    Tyttärelläni on kaksi...siis KAKSI nelijalkaista, karvaista hiirenpyydystä ja silti hiiriongelma..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Toivoisin vain, että Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa läsnäolo riittäisi karkottamaan hiiret. :)

      Poista
  3. Tosiasia on, että aina on keskeneräisiä asioita, mutta viehättävältä näyttää tämäkin alue ”elämänmakuista”. Hänen Kuninkaallinen korkeutensa näyttääkin nimensä veroiselta, tehköön muut hiirestyshommia. Hyvä metsästäjäkissa kuten meidän Milli (r.i.p) oli kyllä esiäitiensä tapaan tehokkaampi kuin mikään pyydys. Mutta Milli olikin maalaiskissa ja kuuluisaa hiirestäjäsukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, joka paikkaa ei ehdi samanaikaisesti ja vihaan turhaa työtä, niin en viitsi ilman suunnitelmaa hirveästi tehdä mitään työlästä. Ei nämä puutarhahommat tekemällä lopu, joten vähitellen ja jaksamisen mukaan. Saisi kissa toimia vain läsnäolollaan hiiren karkottimena, mutta ei.

      Poista
  4. Vika kuva on kyllä melkoisen kaunis. Ymmärrän Murusta, miksi vaivautua jos ruokaa tulee muutenkin :D Meillä Alma ajattelee samaan tyyliin, kun heittäytyy keittiön lattialle niin ruokaa ilmestyy lautaselle noin 30 sekunnin päästä, viimeistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Eihän nyt kaupunkilaiskissa mitään hiiriä jahtaa, kun kinkkua tulee vain kauniisti katsomalla ja raksukupissa on aina muonaa. :)

      Poista
  5. Todella ihana tunnelma viimeisessä kuvassa! Tuo ensimmäisen kuvan metallipenkki näyttää juuri sellaiselta, mitä olen salaa haikaillut itsellenikin. En minäkään siinä varmaan malttaisi istua, mutta olisihan se niin sievä koristeena. Aamiaispöytäsi (vai päiväkahvittelupöytä?) on toinen aarre. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa tarvitsee tietenkin hoviinsa tehokkaan hiirestäjän, joka voisi ehkä myös käsitellä saaliinsa ylhäiselle kissalle sopivaksi ateriaksi ja tarjoilla hopealautaselta. Alamaiset ovat raskaita ja sotkuisia töitä varten. Aurinkoista elokuuta teille kummallekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Metallipenkki on vähän ylimääräinen kaluste, mutta en raaski siitä luopua, kun on niin kaunis. Metallipöydän olen haalinut edellisen kodin roskahuoneesta, se oli valkoinen ja näytti liian romanttiselta makuuni. Mustana se näyttää paljon yksinkertaisemmalta, vaikka samat koukerot siinä onkin. Ilman muuta, harmi ettei ole ilmaantunut tehokasta alaista hiirijahtiin. Ihanaa elokuuta sinulle!

      Poista
  6. Viimeisessä kuvassa on unenomainen elokuinen tunnelma.
    Kiva katsella kuvia takapihaltakin. Palstasi ikäänkuin suureni hetkessä, kun paljastit aamiaispaikan. Tuo penkki on kaunis. Uskon, ettei se ole paras mahdollinen istumiseen, mutta silti kiva elementti vaikkapa omenapuiden alle.
    Vuosia samalla paikalla kasvaneen pikkutalvion kaivamisessa on hurja urakka. Viime viikolla juuri sitä kaivoin ja kyllä tuli äitiä ikävä.
    Ihana Murunen on jättää hiirestykset alamaisilleen. Mitäpä sitä tassujaan moiseen tuhrisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Penkin istuinosa on ihmeellisen lyhyt ja selkänoja suora, istuma-asento on siinä kummallinen, vaikka en mitenkään ole pituudella pilattu. Se vain edelleen viehättää niin paljon minua etten raaski siitä luopua. Pikkutalvion ja kielojen yhdistelmä on todella työläs, siksi olen yrittänyt sitä nyt muutamana kesänä harventaa, mutta ne kyllä leviävät turhan nopeasti takaisin. Jos ensi vuonna ehtisi ja jaksaisi kaivaa niitä tehokkaammin. Murunen panostaa enemmän näyttämään söpöltä ja saamaan päivän kinkkuannoksen, paljon helpompaa.

      Poista
  7. Aah, miten kaunista! Ihania viihtyisiä paikkoja.
    Pistin sinulle kimalaishaasteen, ei ole osallistumispakkoa :-)

    VastaaPoista
  8. Kaunista on takapihan puolellakin. Murunen saa varmaan mielestään paremmat eväät muualta kuin hiirten pyytämisestä.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground