VANHAT PERUNALAATIKOT.

06 syyskuuta 2015


Joskus käy tuuri. Vanhempieni ystäviin kuuluu pariskunta, jolla oli kymmeniä vanhoja perunalaatikoita tyhjän panttina. He olivat tiedustelleet isältäni halukkuutta ottaa niitä. Isäni aluksi kieltäytyi. Kun kuulin tästä olin lähes pyörtyä. Miten isäni mitenkään voi kieltäytyä mistään ilmaisesta ja varsinkaan kysymättä minulta ensin?



Onneksi tarjous oli vielä voimassa, kun lomalla kävin Turun suunnassa. Haimme isäni kanssa kahdeksan laatikkoa ja ihana pariskunta tuputti niitä enemmänkin mukaan ja käski tulla hakemaan lisääkin, kun autoon ei enää mahtunut enempää.


Sain laatikot kesäpesälle muutama viikko sitten, kun isäni käväisi nopeasti mökilläni. Kummasti kaksi laatikkoa oli jäänyt tulematta Helsinkiin... Pinosin lootat mökin seinustalle, alle laitoin roskalavalta löytämäni laudan. Sopivat niin kivasti noiden patinoitujen sinkkiämpärien seuraksi.



Laatikoihin asettelin enimmäkseen pelargoneja. Pelakuuni sijaitsevat mökin toisella puolella, joka on se varjoisempi puoli. Siellä ne vain osuvat silmiin useammin kuin täällä, mutta tänä kesänä tämä sivusta on parantunut niin huikeasti, että ehkä ensi kesänä kiikutan pelargoniat tänne heti nauttimaan auringosta.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Ihanat!!! Missähän päin "Turun lähellä" noita löytyy..:)

    VastaaPoista
  2. Minäkin löysin tuollaisia laatikoita, kun naapurin vanhaa navettaa purettiin. Pelastin ne pihalleni, samoin sinkkiämpäreitä, ikkunoita ja vanhat maitokärryt. Jopa vanhoista seinälaudoista teimme serkkuni kanssa kompostialueelle seinät. Kaikki kiertoon!

    VastaaPoista
  3. Ihania laatikoita ja vielä ilmaiseksi! Onnea! Ne näyttävät paikallaan hyvin kauniilta, patinoituneilta! Onneksi pääsit hätiin! Mökilläsi on kaikkea kaunista ja ajan patinoimaa!

    Oli niin iloinen yllätys sisustuslehdessä, että riemastuin, kun näin haastattelusi! Suloinen Siiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen pari vastaavanlaista laatikkoa ostanut ja oli kyllä kiva saada ilmaiseksi. Tykkään just tuollaisesta patinoituneesta ja rouheasta.

      Kiitos! :) Siiri on ihana! <3

      Poista
  4. Hauska idea muuten noinkin! Omistan kaksi vanhaa perunalaatikkoa ja minusta ne jopa ovat olleet epäkäytännölisiä kasvualustoina..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla oli edellisen asunnon parvekkeella vastaavanlaisista laatikoista pieni hyllykkö koottuna ja tykkäsin siitä kovasti.

      Poista
  5. Hienot! Kiva, kun löysivät tiensä kesäpesälle ja pääsivät arvoiseensa käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Ihania!
    Onneksi tarjous oli vielä voimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi sain vielä noita laatikoita. Ne ovat niin kivoja että keksisin niillä muutakin käyttökin, jos olisi vähän enemmän...

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground