HÄRKÄPAPUJEN VERSOTUS.

12 maaliskuuta 2017


Kävin ystävänpäivänä PerPR-toimiston Open House -tilaisuudessa Astoria-salissa. Kivan aamun tuliaisena sain mukaani Nelson Gardenin Micro Leaf 1-boxin*. Sain täyttää tilaisuudessa versotusastian mullalla ja kotona sitten jatkoin kylvöhommilla.


Tiivistin multapinnan ja suihkutin mullan kosteaksi.


Liotin härkäpapuja yön yli vedessä. Ohjeistus taisi kyllä olla rutkasti vähemmän. 


Asettelin koko härkäpapupussillisen nätteihin riveihin astiaan.


Ja sitten ripaus multaa päälle.


Olen ihan varma, että minua ohjeistettiin laittaan versotusastia viileälle tasolle, esim. betonilattialle. Tein niin, asunnossani on lattiassa yksi erittäin viileä kohta sohvan kupeessa. Jälkeenpäin mietin, että yleensähän kasvatukset nimenomaan suositellaan laitettavaksi lämpimälle alustalle esim. lattialämmityksen päälle. hmmm.


Kaikesta huolimatta pavut versoivat ja kun näkyvissä oli alkuja poistin kannen ja siirsin versotuksen keittiön ikkunalle saamaan valoa.


Kun härkäpavut olivat päässeet kasvun alkuun, niin johan ne nopsasti venyivät pituutta.


Tuloksena tämä, versot leikkoina. :) {juu, tiedän. kellon päiväys ei ole kohdillaan} Tämä kokeilu oli ensimmäinen versotus ikinä. Versotuslaatikko toimi, tosin mitään vertailukelpoista kokemusta ei ole, joten en tiedä paremmasta/huonommasta. Kasvun ihmettä on hauska seurata, mutta kysymys kuuluukin, mitä ihmettä noille versoille pitäisi tehdä? Syödä, joo. :) Mutta miten?


*Nelson Garden MicroLeaf 1-box saatu blogin kautta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


15 kommenttia:

  1. Minuakin kiinnostaa kuulla, miten noita versoja käytetään :-D Ihanan näköisiä ne ainakin ovat! Tosiaan, siemenet yleensä itävät parhaiten hieman lämmitetyllä alustalla. Voikohan noista tehdä jotain omaa härkistä? (En edes tiedä, mitä se on, paitsi että härkäpapua - vähän ihmetyttää, eikö papua voi syödä ihan papuna, tarviiko kaikkea niin kovasti prosessoida...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mun tule niitä käytettyä, mutta on se ihanaa kun on vähän vehreyttä. Ja se kasvun ihme!

      Poista
  2. Mä oon syönyt kaikkia versoja ihan salaatin seassa ja joskus laittanut leivän päälle. Napsin niitä myös ohimennen suoraan suuhun, varsinkin herneenversoja. Jotain versoja vois laittaa wokkeihinkin. Versoista riippuen niistä joko pitää tai sitten ei. Jotkut versot (esim. vihanneskrassi) ovat mun mielestä aika kirpsakoita, niitä laitan vähän salaatin joukkoon, en pysty syömään niitä pelkältään.
    Mutta kyllähän ne noin maljakossakin ovat kauniita. Minusta jo pelkän uuden vihreän näkeminen on versojen kasvatuksen arvoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Mä en juurikaan syö talvisin salaatteja, enkä varsinkaan kotona. Töissä lounaaksi, jos syön. Pitäisi viedä laatikko sinne kasvamaan. :) Ehkä wokkeihin pitäis kokeilla...

      Poista
  3. Minä kokeilisin lehtien heittämistä wokin/padan joukkoon tai salaattiin? Varret voivat olla vähän kuituista syötävää, mutta voishan niitäkin kokeilla wokata. Mielenkiintoista tuo härkäpavun versotus, ei ole tullut edes mieleen, vaikka kesällä kasvatankin keittiötarhassa härkäpapua. Kaikenlaista muuta on kyllä tullut versotettua ja idätettyä: krassia, auringonkukkaa, hernettä, mung-papua, alfa-alfaa, linssejä... voimaruokaa talven jälkeen!!!

    VastaaPoista
  4. Olen hypistellyt tuota lastikkoa ja miettinyt toimiiko. Kiva kun laitoit kokemuksia niin voisi tuon hankintaa ihan tosissaan harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ainakin tän yhden kerran toimi. :) Ajattelin seuraavaksi tunkea siihen jotain pikkutaimipotteja, jotain kukkajuttuja. :)

      Poista
  5. Ihania versoja! Härkäpapu usein kylvetään maahankin aika aikaisin, aiemmin kuin pavut, siksi varmaan lämmintä alustaa ei erityisesti suositeltu! Versoja en paljoa käytä, mutta härkäpapu on mun suosikkini! Ihanat vihreät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit toin, niin ihan kuin hämärästi muistaisin siitä mainittaneen... Mun pitäisi aina saada kaikki ohjeet kirjallisena, en ikinä muista mitään, mitä pelkästään kuulen.

      Poista
  6. Komeat versot! Itse olen käyttänyt versoja salaatissa, härkäpapua tosin en ole kokeillut versottaa.

    VastaaPoista
  7. Kauniit versot. Siitä vaan salaatinsekaan ja popsimaan!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground