Häntä on odotettu pitkään ja hartaasti ja vihdoin on se hetki.
Pieni, sievä neiti saapuu tänä viikonloppuna täyttämään Murusen jättämää isoa, isoa aukkoa. Koko kevät on mennyt odotellessa pienokaisen varttumista luovutusikäiseksi - onkin ollut varsin pitkä kevät. Odotan innolla kohtaamista, sillä se on ensi kerta kun tapaamme. Olen vain nähnyt kuvia söpöläisestä. Nimeäkään neitosella ei vielä ole, paitsi hieno kasvattajanimi. Kutsumanimeksi on piiitkä lista ehdokkaita, mutta ennen valintaa pitää vähän tutustua.
Paljon onnea! Vauhtia on siis tiedossa.
VastaaPoistaKiitos! Vauhtia on nyt pari päivää riittänyt ihan mahdottomasti. <3
PoistaVoi, miten jännittävää ja ihana uutinen! Onnea perheenlisäyksestä ♥ Odotan hyvin malttamattomana kuvia uudesta perheenjäsenestä :-)
VastaaPoistaKyllä! <3 Hän on täällä ja hän on kyllä aivan ihana. <3
PoistaVoi, kuinka ihanaa!!!
VastaaPoistaNiin on! <3
PoistaOi, ihanaa ja jännittävää! Todella kiva, että kohta saatte tavata :). Tuskin maltan odottaa kuvia pikkuisesta.
VastaaPoistaNiin on! <3 Pikkuinen on kotiutunut hyvin ja on aivan hurmaava.
PoistaIhana uutinen, onnea! Täällä ruudun toisella puolella odotetaan innolla kuvia pienokaisesta.
VastaaPoistaKiitos Between! <3 Pieni on aika vauhdikas tapaus kuvattavaksi, mutta kuvia on kyllä tulossa jossain vaiheessa.
PoistaOnnittelut uuden perheenjäsenen saapumisesta. Täällä odotellaan ihan täpinöissään vauvan esittelyä.
VastaaPoistaKiitos Katja! <3 Esittely on tulossa tässä joskus.
PoistaOlisko voinut ottaa jonkun muun kuin rotukissan?
VastaaPoistaOlisi, mutta halusin pennun, jolle voin varmasti opettaa valjaissa kulkemisen, mökkeilyn ja matkustustamista jne. Aikuinen kissa ei välttämättä sellaiseen taivu samalla tavalla kuin pentu, jonka kanssa asioita on harjoiteltu näitä asioita varhaisiästä asti. Murunen oli hyvin poikkeuksellisen kiltti, enkä usko että samanlaista toista löytyy.
PoistaEläinsuojeluyhdistykset eivät luovuta yksittäistä pentua kissattomaan kotiin, joten en saisi pentua löytökissana. Eikä minulla ole tällä hetkellä mahdollista ottaa kahta pentua samanaikaisesti. Torista tai vastaavasta paikasta en halua ostaa kissaa, etten tue pentutehtailua, siksi rotukissa vastuulliselta kasvattajalta. Pentu on rekisteröity, rokotettu useampaaan kertaan, mikrosirutettu ja steriloitu. Kasvattaja toi kissan kotiini, näytti kädestä pitäen hoitotoimet ja toi repullisen pennulle välttämättömiä tavaroita mukana. Ja soitti vielä perään kuullakseen pienen kuulumiset. <3