HEDELMÄPUIDEN KUKINTA 2020.

30 toukokuuta 2020


Omenapuu | Malus domestica 'Syysjuovikas'
Olen sen sanonut moneen kertaan - kaunein aika siirtolapuutarhassa on, kun hedelmäpuut kukkivat. Alueen sadat puut kukkivat samaan aikaan, se on jokseenkin maagisen näköistä. Ja se aika on nyt.

Omenapuu | Malus domestica 'Syysjuovikas'

Omenapuu | Malus domestica 'Syysjuovikas'
Puutarhassani ensin aloittelee luumu. Tänä vuonna on poikkeuksellinen vuosi - siinä ei ole juuri yhtään kukkaa. En muista moista aiemmilta vuosilta. Se on aina uskollisesti kukkinut runsaana ja kantanut ison sadon. Viime vuonna sitä leikattiin, joko se tai sitten huonoon aikaan osuneet hallat veivät kukkanuput. Tai sitten puu vain päätti pitää välivuoden.

Omenapuu | Malus domestica 'Syysjuovikas'

Kirsikka | Prunus cerasus 'Latvian matala' 'Pirkko'

Kirsikka | Prunus cerasus 'Latvian matala' 'Pirkko'
Kirsikkani on ihanasti kukassa. On siis hanamin aika. Hassusti se kukkii vain yläoksilla ja alimmat oksat ovat aivan paljaina, kasvaakohan niihin edes lehtiä.

Päärynäpuu | Pyrus communis 'Aune'
Pieni päärynäpuuni kukkii huomattavasti viime vuotta hillitymmin, mutta kumminkin kukkii. Satoa on ehkä siis tulossa.

Luumupuu | Prunus domestica

Luumupuu | Prunus domestica
Omenapuista kaksi pitää välivuotta - 'Punainen melba' ja 'Antonovka', niissä on kyllä kukkia, mutta vähänlaisesti. Viime vuonna taukoa pitänyt 'Syysjuovikas' on taas upeassa kukassa. Harmillisesti se on myös korkein omenapuuni ja kaikki kukat ovat korkeuksissa.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Hedelmäpuiden kukinta on aivan huikea aika. Siirtolapuutarhan kukkien määrä on ihan valtava.

    VastaaPoista
  2. Ah! En väsy katsomaan näitä kuviasi, ihana taito sinulla! Hedelmäpuut ovat ehdottomasti vieneet sydämeni :).

    VastaaPoista
  3. Omenapuiden kukinta on juuri ottamassa vauhtia. Valtavasti nuppuja aukeaa pian. Ollappa nyt jonkun siirtolapuutarhan yllä katsomassa sitä kukkapilveä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä upea kukinta, harmi vaan että se alkaa olla aika loppusuoralla. Onneksi syreenit jo aloittelevat.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground