HEIPPA LEHTIKOMPOSTI!

09 toukokuuta 2020



Viime vuonna alkanut kompostialueen siistiminen jatkui suunnitellusti tänä vuonna. Viime vuonna lähti kaksi vanhaa kompostia uuteen kotiin, kun ensin tyhjensin niiden tuottamat ainekset kukkapenkkeihin. Sen jälkeen siirsin jäljelle jääneet kompostit ja upouuden Kekkilän kotikompostorin* palstan kulmaan. Tälle vuodelle jäi lehtikompostorin tyhjennys, kahden vanhan kompostin lähdön jälkeen sen sijainti on ollut vähän hassusti keskellä kaikkea.

 

Vaikka itse sanonkin, lehtikompostorin peittäminen ruokomatolla oli loistava idea. Se on vuodet naamioitunut hyvin maisemaan, peittänyt rumuuden ja ollut kaunis tausta japanilaisnurkkaukselle, joka on rajautunut kompostiin pohjoispuolelle.


Ruoko alkoi olla osin hyvin maatunutta ja kompostin sijainti oli muutosten jälkeen outo. Alunpitäen se kätkeytyi ruman, mutta ison pensaan taakse. Tuo pensas sai lähtöpassit jo useampi vuosi sitten, sillä se ei ollut sallittujen listalla, taisi olla pensasmaiseksi saksittu lehmus. Ruma kuin mikä, siis se pensaan torso.


Kun poistin ruokomaton, tuli tämä kaameus näkyviin. Ei mikään kaunistus palstan paraatipaikalla. Komposti sijaitsi ihan kävelytien vieressä.


Sitten tyhjentämään. En ollut enää viime vuonna heittänyt mitään puutarhajätettä kompostiin, vaan olin antanut sen muhia itsekseen. Yllätyin miten vuosien saatossa komposti olikin tuottanut paljon hyvää ainesta. Päällä oli kerros maatumattomia perennan varsia, luultavimmin harmaamalvikin, mutta alla muhevaa multaa.


Levittelin kompostimultaa ympäriinsä, päällimmäisiä kerroksia käytin täyttääkseni kuupuutarhassa olevaa kuoppaa. Homma ei ollutkaan ollenkaan niin vaivanloista, kuin olin ennakkoon ajatellut. Komposti tyhjeni yllättävän nopeasti.



Noin. Nyt on sitten iso tyhjä "tanssilattia" palstalla. :) Hirveästi lisää tilaa istutuksille. Ihan parasta. Ongelma on vain, että en ihan tarkkaan tiedä mitä teen alueelle. Japanilaisnurkkaus ei ole enää nurkkaus. Bambut ovat vähän hassussa paikassa nyt, kun eivät ole enää kompostin kupeessa. Haluaisin rajata alueen, mutta miten ja minkä muotoiseksi? Mitä kaikkea istutan? Tuleeko koko alueesta japanilaistyyppinen? Mutta mitä sitten teen pioneille, unikoille ja jalokallioisille? Miten kukkamaa yhdistyy kompostialueeseen? Hirveästi kysymyksiä, vaan kovin vähän vastauksia toistaiseksi. Ei auta kuin odotella kuningatarideaa. Sitä odotellessa käyn vähintää kaksi kertaa päivässä seisomassa tuolla alueella ja tuijottelemassa.

*Komposti saatu viime vuonna blogiyhteistyönä Kekkilältä.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta multaa! Ja ihana uusi projektialue! Kuningataridea pulpahtaa joku päivä joko itsekseen tai jonkun avittamana. Mä justiin blogikierroksella raapustelin puutarhapäiväkirjaan idiksiä ruusupergolaan, hyviä ideoita tai etenkin idea-aihioita tulee blogeista, lehdistä ja kirjoista. Niistä kehittämällä ja yhdistelemällä tulee sitten se omaan pihaan sopiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma multatuotanto on mahtavaa! Hämmentää, että niin vähällä vaivalla syntyy niin hyvää multaa. Joo, eiköhän se idea jostain putkahda mieleen, ennemmin tai myöhemmin. On vain liikaa mahdollisuuksia etten tiedä mistä lähteä eteenpäin. Onneksi on niin monta keskeneräistä kohtaa puutarhassa, että voi odotellessa edistää muita.

      Poista
  2. Ai miten muhevaa multaa sait, kompostointi palkitsee! Ja miten hienoa on saada uutta istutettavaa aluetta puutarhaan, varmasti saat ajatuksen, miten lähdet tuota muokkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin palkitsee! Näin pienessä puutarhassa reilu neliö on iso pläntti ympäristöineen, jotka on ennen pitänyt varata kompostin käyttöä varten. Eiköhän se jossain vaiheessa selkiinny mihin suuntaan alue muokkaantuu.

      Poista
  3. Mahtavan mustaa multaa. Ymmärrän hyvin, että seisot tuijottamassa uutta tyhjää aluetta. Välillä itsekin katson muutettavaa aluetta siinä toivossa, että ideat valuvat vaivatta päähän. Tähän aikaan keväästä tuollainen tyhjä alue on silkkaa onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, käyn myös hakemassa ideoita muilta alueen palstoilta. Varsinkin keväällä on hyvä aika naapurikyttäykselle, kun puiden ja pensaiden lehdet eivät vielä peitä näkymiä. Toivottavasti se idea pian putkahtaa mieleen.

      Poista
  4. Kompostista saa hyvää multaa, sitä ei ikinä synny tarpeeksi. Eiköhän ideat putkahda päähän kun vähän aikaa makustelet paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, tänään tuli kuorma pussimultaa K-Raudasta puutarhaan toimitettuna. Pääsee kunnolla istuttelemaan ja parantamaan maita. Eiköhän se idea jossain vaiheessa tuli mieleen.

      Poista
  5. Jännää mitä keksit tuohon laittaa..:)

    VastaaPoista
  6. Tuollainen tyhjä maapläntti sehän on kuin aarre näin keväällä. Varmasti siihen löytyy ” vaikka mitä” mukavaa. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! On vain liikaa vaihtoehtoa, etten tiedä mistä lähteä eteenpäin. Vaatinee vähän mietintää vielä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground